Miten Ruotsiin haetaan opiskelemaan?
Opiskelemaan haetaan internetissä sivulla www.studera.nu. Ruotsissa ei ole pääsykokeita, vaan haku tapahtuu lukion päättötodistuksella ja ylioppilastodistuksella. Taito ja taideaineissaa saattaa olla ennakkotehtäviä. Oikeustieteelliseen hakeminen tapahtuu puhtaasti lukioarvosanojen pohjalta ja sisäänpääsyyn vaaditaan melko hyviä arvosanoja. Hyvällä lukiotodistuksen keskiarvolla ja E:n papereilla on hyvä mahdollisuus päästä sisään oikeustieteelliseen Ruotsissa. Ei kannata kuitenkaan lannistua vaikka todistus ei olisi yhtä Laudaturien juhlaa. Suomalaista ylioppilastutkintoa arvostetaan Ruotsissa ja arvosanoista saa paremmin pisteitä Ruotsissa kuin Suomessa. Kannattaa ehdottomasti hakea juuri niihin ohjelmiin, jotka kiinnostavat eikä liikaa laskeskella keskiarvoja ja todennäköisyyksiä sisäänpääsyyn. Osa ohjelmista alkaa Ruotsin yliopistoissa kaksi kertaa vuodessa: syys- sekä kevätlukukaudella ja ohjelmiin on joissakin tapauksissa hiukan helpompi päästä sisään kevätlukukaudella. Hajontaa on kuitenkin aina, mutta missään nimessä ei kannata unohtaa keväänkään hakuja. Syyslukukaudelle haetaan keväällä (samoihin aikoihin kuin Suomen korkeakouluihin) ja kevätlukukaudelle syksyllä (lokakuun tienoilla). Haku prosessi tapahtuu sähköisesti, mutta ensimmäistä kertaa Ruotsin korkeakouluihin hakevan on lähetettävä kopiot lukitodistuksestaan ja ylioppilastodistuksestaan Ruotsin korkeakouluopinnoista vastaavalle viranomaiselle. Hakuprosessin tulokset selviävät aikaisin heinäkuussa, mutta opiskelupaikkoja jaetaan vielä pitkälle elokuuhun, kun paikkoja ohjelmissa vapautuu osan hyväksytyistä kieltäytyessä opiskelupaikastaan. Sain itse paikan Göteborgin yliopistosta vasta varapaikan vapautuessa toisella kierroksella.
Millaiset arvosanat riittävät oikeustieteellisees sisäänpääsyyn?
Hyvät arvosanat riittävät. Lukiotodistuksen ei tarvitse olla erinomainen, mutta hyviä arvosanoja usein tarvitaan. Kannattaa kuitenkin aina hakea juuri siihen ohjelmaan mikä itseä kiinnostaa eniten.
Millaista opiskelu on?
Opiskelu on mielenkiintoista ja mukavaa. Haasteet ovat inspiroineet minua tähän mennessä suunnattomasti, mutta joskus opiskelu vieraalla kielellä tuntuu jopa raskaalta. Tekstiä pitää sisäistää melko nopeassa tahdissa ja asioiden ymmärtäminen vaati paljon töitä, mutta mahdottomalta opiskelu ei kuitenkaan tunnu.
Missä voin opiskella?
Kysymys on enemmänkin, että missä ei voisi opiskella. Korkeakoulu paikkakuntia on todella paljon etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Oikeustieteellisen tutkinnon voi suorittaa Tukholmassa, Uppsalassa, Örebrossa, Uumajassa, Göteborgissa ja Lundissa.
Opiskelukieli
Korkeakouluopinnot suoritetaan pääsääntöisesti Ruotsin kielellä. Monessa ohjelmassa saattaa olla Englannin kieleistä kirjallisuutta, mutta luennot ovat pääasiallisesti ruotsiksi ja tentit kirjoitetaan ruotsiksi. Monissa korkeakouluissa on kuitenkin asian suhteen hyvin vaihtelevia käytäntöjä ja osassa ohjelmista englanniksi kirjoittaminen on sallittua ja joskus jopa kannustettavaa. Kansainväliset ohjelmat ovat pääasiallisesti englanniksi ja maisteriopinnoissa käytetään englantia huomattavasti enemmän kuin kanditasoisissa opinnoissa. Oikeustieteelliset opinnot suoritetaan pääsääntöisesti ruotsiksi ja Englannin kieleistä kirjallisuutta luetaan perusopintojen aikana melko vähän. Luennot, tentit ja kirjallisuus ovat kaikki ruotsiksi.
Mitä muuta minun tulisi ottaa huomioon jos päätän hakea Ruotsiin opiskelemaan?
1) Rekisteröidy ehdottomasti heti ensimmäisenä kaikkien opiskelijakaupunkien opiskelija-asuntoloiden jonotuslistoille. Suurimmissa opiskelijakaupungeissa on kova pula asunnoista ja virallisia opiskelija-asuntoja joutuu usein jonottamaan pitkään. Asuntoja jaetaan kertyneiden jonotuspäivien mukaan ja siksi asuntojonoihin kannattaa rekisteröityä heti kun edes harkitsee Ruotsissa opiskelua. Opiskelija-asuntoloiden kotisivut löytää helposti googlettamalla. Asuntoja löytyy myös vapailta markkinoilta esimerkiksi blocket.se sivuilta. Vapailta markkinoilta löytää mukavia asuntoja ja esimerkiksi huoneen vuokraaminen yksityishenkilöiden luota onnistuu vapailla markkinoilla. On hyvä aina muistaa, että ilmoitukset jotka vaikuttavat liian hyviltä ollakseen totta tulee kiertää kaukaa. Vaikka suurinosa ilmoituksista on vilpittömiä ja oikeita vuokrailmoituksia, löytyy seasta silloin tällöin myös vedätysilmoituksiakin.
2) Asennoidu suoltamaan Ruotsin kieltä. Ruotsalaiset osaavat erinomaisesti englantia ja puhuvat vieraita kieliä mielellään, mutta jos tarkoituksena on pysyä Ruotsissa pitempään, on ruotsin puhuminen hyvä aloittaa jo alussa. Ruotsalaiset osoittavat kyllä kiinnostusta ja kiitosta jos heti alusta lähtien kieli sujuu hyvin. Itse muutin Ruotsiin omaten erittäin huonon Ruotsin kielentaidon. Huonolla ruotsilla selviää, mutta on itselle mukavampaa jos kieli on suhteellisen hallussa jo alusta lähtien.
Voitte lähettää lisää kysymyksiä osoitteeseen tolaura_1@hotmail.com ja mikäli kysymys koskettaa yleisluontoisesti Ruotsissa asumista ja opiskelua saatan vastata kysymykseen yleisesti myös täällä blogin puolella.