Här kommer natten

Miss Li - Här kommer natten (Pugh Rogefeldt)

Handelsin dilemma

Oon hiukan tyytymätön itseeni tänään. Musta tuntuu, että olen koko päivän näyttänyt ihmisille vain hapantanaamaa ja jopa valittanut ruotsalaisista suomeksi näiden nenän edessä. Oon ollut pitkään turhautunut siihen, etten saa tiettyjen ruotsalaisten seurassa ollenkaan puheenvuoroa, eikä minua kuunnella ollenkaan. Olen pitänyt ruotsalaisia kavereitani kamalan tylyinä ja tympeinä, mutta olen vihdoin tajunnut, ettei kukaan minua tahallaan kiusaa. He eivät vaan satu tietämään, että olen persoonaltani puhelias, ja että turhaudun jos minulle ei anneta puheenvuoroa. Olen ruvennut käyttäytymään vanhoja kavereitani kohtaa todella kummallisesti, kuten esimerkiksi nousemalla pöydästä ilmoittamatta mihin olen menossa, ja jättämällä vastaamatta kysymyksiin, johon myös minulta olisi kaivattu vastausta. Musta ei ole kivaa toimia näin tyhmästi, mutta päässäni suorastaan kiehuu, kun kukaan koulun kaveripiirissä ei ole kiinnostunut siitä mitä mulle kuuluu. Tilanteesta mun ja mun vanhojen koulukavereiden välillä on tullut yksi vyöryvä lumipallo, jossa kummankin osapuolen käyttäytyminen lyö vain lisää vauhtia persoonakitkan syntymiseen.

Tilanteesta tekee vaikean se, että opiskeluryhmämme (ne kaksisataa, jotka aloittivat oikisopinnot 2010) on todella klikkiytynyt. Koko luokka on jakautunut jähmeisiin ryhmiin, eikä ryhmärajoja kerta kaikkisesti pysty ylittämään missään suhteessa. Lounastamista toisen ryhmän ihmisten kanssa katsotaan vinoon, eikä luennollakaan voi istua väärälle riville. Olen joskus saanut suoria kommentteja paikkani valitsemisesta luentosalissa. Ihmiset tekevät tarkkoja havaintoja siitä missä kukakin istuu. Jos päättää haistattaa pitkät klikeille ja tiputtautuu jostain ryhmästä pois, ei toinen ryhmä toisaalta ota vastaan. Olet joko osa samaa porukkaa koko opiskeluajan tai sitten olet yksin. Alan olemaan saamarin väsynyt tällaiseen jähmeyteen. Musta tuntuu todella hankalalta sitoutua johonkin tarkaan ryhmään tai yksittäisiin ihmisiin. Pelkästään ajatus siitä, että joku laskee minut mukaan johonkin ryhmään meidän luokassa, nostattaa mulla karvat pystyyn. Mä en vaan ymmärrä tätä ruotsalaisten ryhmäytymistä ja ihmisten luokittelua! Se että en elä luokan normien mukaisesti on muodostunut ongelmaksi, joka on aiheuttanut mussa kovaa kaipuuta kotiin. Valintahan on suhteellisen yksinkertainen: päätänkö jatkaa tätä kummallista käytöstäni ja mökötystäni viettäen vaihtelevasti aikaa mun vanhojen kavereiden kanssa vai otanko pesärikon ja rupeenko lounastamaan koulussa yksin. Perhanan klikkinormit!

Lahjoista

Mulla on ollut harvinaisen lahjarikas syksy. Olen suunnasta jos toisesta saanut kaikenlaisia pieniä lahjoja, jotka ovat tehneet minut todella iloiseksi jokaikinen kerta.Se suuri ilontunne, jonka lahjojen saaminen tuottaa ansaitsee aivan ikioman blogimaininnan. Eniten minua on koskettanut lahjoissa se miten niissä on ollut ajatusta mukana. Ne on todella ajatus ja tarkoitus jotka merkitsevät lahjoja antaessa.

Olen syksyn aikana ehtinyt saamaan 

• äidinäidiltäni postipaketillisen herkkuja ja vihkon opiskelua tukemaan
• kaveriltani kiitokseksi varastoni lainaamisesta suklaata, teetä ja piilolinssinestettä. Etenkin tämä viimeinen oli hyvin mieleinen kaikessa kummallisuudessaan. Nyt ovat piilolinssit puhtaana.
• sain Göteborgin vierailulla käyneeltä kaverilta uusimman Elle-lehden, ihania ruusuja ja kauniin rasian, jonka kaveri ressu oli saanut itse syntymäpäivälahjaksi, mutta ei voinut kuljettaa rasiaa kotiin
• sain myös äidiltäni paketin, joka sisälsi sekin erilaisia herkkuja: Yllätyksekseni paketissa oli myös vanhoja kyniä, käytettyjä sukkahousuja ja alusvaatteita, joita käytin viimeksi vuonna 2007. Mukana oli tietysti myös pyytämiäni tavaroita, kuten hoitoaine hiuksille, sanakirja ja iloisia Post-It-lappuja. Täytyy sanoa, että meidän mamma on kertakaikkisesti aivan paras ja kaikessa herttaisuudessaan aivan täydellinen!
• Kaikista otetuin olin Suomessa piipahtaneen kaverini lahjasta. Kaverini toi minulle soijasuikaleita. Göteborgissa on Helsinkiä huonompi tarjonta soijatuotteista, ja koska tuppaamme tämän suomalaistoverini kanssa käymään usein kaupassa yhdessä, oli hän selkeästikin pistänyt korvansa taakse soijamarinani ja toi minulle yllätyksellisesti soijasuikaleita. Mahtavaa!

Olen hirmuisen kiitollinen jokaiselle minua muistaneelle ihmiselle, ja tätä tekstiä kirjoittaessani ymmärrän miten mukavaa olisi muistaa näitä kaikkia ihmisiä pienellä vastalahjalla. Kiitos Teille syksyni piristämisestä!

Torka aldrig tårar utan handskar

Jos Yle joskus näyttää kolmiosaisen sarjan nimeltä Torka aldrig tårar utan handskar, suosittelen että katsotte sen. Kyseessä on hieno, koskettava ja kaunis tarina AIDSista Ruotsissa 1980 -luvulla. Unohdin hengittää sarjaa katsoessani ja lopulta vielä kyynelehdinkin. Katsokaa jos pystytte!

kuva: http://www.svt.se/torka-aldrig-tarar-utan-handskar/

Tästä linkistä lisää tietoa 

Kyllä kulta

Tunne on tänäiltana todella kotoinen ja tuntuu kuin koko kehoni olisi vallannut alkukesän auringonpaiste. Ulkona sataa ja on pimeää, mutta olen toiveikas ja elämääni tyytyväinen. Tapasin tänään ihmistä, jota olen kaivannut koko syksyn, ja nyt olen oikeastaan iloinen, että kummankin meistä syksy on ollut niin kiireinen, että tapaamisemme oli tänään suorastaan erityinen. Puhuimme elämästä ja paransimme maailmaa. Juttelimme siitä mitä toivomme elämältä ja mitä emme elämäämme tahdo. Vaikka olen valitukseen taipuvainen ja kuva puhumaan, ei minulle kaikesta huolimatta tullut avautumismorkkista. Olen vain todella iloinen, että näin ystävääni.

Juttelumme lomassa muistin taas kauan minua pohdituttaneen ajatuksen. Olen täällä feminismin ja tasa-arvopropagandan luvatussa maassa altistunut suurelle määrälle yhdenarvoisuusvalistusta ja rakentanut suorastaan kilven omanarvonituntemisesta ja kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta. Olen kaiken lukemisen, uutisten ahmimisen ja television katselun jälkeen tullut umpikujaan, jossa yhteiskuntaamme kuuluva ihmisryhmä "miehet" on leimaantunut vain suureksi terveyshaitaksi ja uhkaksi. Suhtaudun melkein ärsytyksellä siihen, että maailmani on muuttunut tällaiseksi kun se nyt on. Minut on ohjelmoitu taistelmaan vanhoja sukupuolikäsityksiä vastaan ja uskomaan, että olen ihmisarvoltani yhtä tärkeä kuin miehetkin. Nyt vuonna 2012 minä saan itse päättää omasta elämästäni, eikä minun tule elää yhteiskunnan asettamien mallien mukaan. Minä saan olla vahva, itsenäinen ja sanoa vastaan. Ongelma tässä tasa-arvohypetyksessä on se, että se ken siihen uskoo laskee todellisuudessa vain alleen. Onhan se kiva, että myös typykät istuu yliopistossa ja osaa vaihtaa itsenäisesti lampun, mutta ne jotka eivät kestä sovinistiläppää ja pientä alemmuuden tunnetta suhteessa miehiin, ovat vain rasittavia. Se on suloista jos naista pääsee hiukan vähättelemään - ne nyt vaan on niin iloisen tyhmiä, eivätkä tiedä asioita yhtä hyvin.

Ovatko tasa-arvoon 100 prosenttisesti uskovat naiset vain ongelmallisia? Niin minä ainakin itse uskon. Olen ihan valmistautunut siihen, että jossain vaiheessa minun tulee alkaa nauraa miesten egoa boostaaville vitseille ja lisäämään sanavarastooni lauseen "kyllä sinä kulta tiedät paremmin".

Siinä vaiheessa kun haluan vakiintua:
- heittäydyn avuttomaksi Class Ohlsonin ruuviosastolla
- nauran huonoille vitseille ja opettelen puhumaan viehkeällä äänensävyllä
- laihdutan (koko ajan)
- pidän mielipiteeni omana tietonani
- tekeydyn jonkun naisvaltaisen alan edustajaksi
- rupean tykkäämään koiranpennuista
- vakuutan muille, että pidän siitä että minusta pidetään huolta
- alan uskoa että miehet tietää paremmin ja hyväksyn sen ettei minusta tule koskaan yhdenvertainen

Ennen kuin vakiinnun:
- uskon tasa-arvoon, ihmisten yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin
- teen töitä unelmieni saavuttamiseksi ja itseni kehittämiseksi
- nauran vitseille jotka ovat hauskoja
- jatkan vähättelemiseni inhoamista
- otan puheeksi asioita, jotka kiinnostavat minua
- uskon siihen, että saan päätää omasta elämästäni ja olla oma itseni

On se kivaa uskoa siihen, että maailma voi muuttua, mutta elääkseen onnellisen elämän, tulee sujahtaa samaan vanhaan malliin - siihen oikeaan naisen muottiin.

Itsensä huijaamisen ABC

Juuri kun taputtelin itseäni henkisesti selkään hienosta tsemppauksesta opiskelun kanssa, avasin tiedoston täynnä kuvia letitetystä kuontalostani. Olen aiemmin maininnut blogissakin, että vääntelen hiuksiani lukemisen lomassa kaikennäköisille lettikampauksille. Viime viikolla opiskelin yhden illan kotona ja taivuttelin likaisen lettini "kuvan arvoiselle" sykerölle (tai niin minä tuolloin luulin). Vietin varmaan puolituntia erilaisissa solmuasennoissa yrittäen ottaa kuvaa takaraivolleni muodostuneesta nutturasta, tällä tavalla siis paeten liian vaikeita oikeustieteen kiemuroita. Kuvat letistä löytyivät nyt kun olin lähettämässä kirjanpidon tutorilleni kuvia päänsärkyä aiheuttavista taselaskelmista. Tämä opiskelutahdistani iloitseminen loppukoon tähän, nyt kun tajusin että todellisuudessa minä vaan letittelen hiuksiani ja otan kuvia niskasutturoista kaiket päivät. Ei mitään järkeä.

 

En malta olla kertomatta myöskään muita itsensä huijaamisen vinkkejäni:

1. Jos sen juo suoraan tölkistä/syö suoraan pakkauksesta tai kattilasta, sitä ei lasketa

2. Tiskaan kun tulen kirjastosta

3. Pesukone kutistaa farkut

4. Säästän sitten jostain muusta...

5. Tänään mulla on kiire, teen sen huomenna

6. Väsyneenä ei kannata opiskella, joten herätyskellon voi asettaa sen herättäessä soimaan uudestaan tuntia myöhemmin.

7. Vielä yksi jakso nettitvstä...

 Tuotteliasta viikkoa kaikille!

Pohjoisten sambarytmien tahtiin

Harjoittelu Suomen lähetystössä Brasíliassa ei onnistunutkaan. Jouduin lähettämään lähetystöön viestin, ettei rahoituksen hankkiminen  joulu-tammikuuksi onnistu. Haen harjoittelupaikkaa uudestaan, sitten kun rahoitusasiat ovat takuuvarmasti kunnossa. Siihen asti kunnes rahoitus harjoittelulle Brasiliassa löytyy, joudun tyytymään viime kesän Helsingin Sambakarnevaaleista napsimaani kuvamateriaaliin. Tämän lähemmäs Brasiliaa minä en nyt hetkeen pääse. Kaikki mukavat jutut täällä Ruotsissa silti jatkuvat. Harmittavaa, ettei harjoittelu tällä kertaa onnistunut, mutta yritys jatkuu ja stipendihakemusten rustaaminen pysyy vakavana illanvietteenä jatkossakin.Joskus minä vielä sinne harjoitteluun pääsen.

Tästä lisää Brasilia tunnelmointia.

Syysmysailua

Viikonloput ovat muuttuneet kotona tunnelmoimiseksi ja kirjastossa homehtumiseksi. Onneksi olen ehtinyt hiukan sisustamaan asuntoani uusiksi, sillä muussa tapauksessa en kestäisi tätä kotona hengailua. Sain eräältä Göteborgissa vierailleelta auringonsäteeltä kimpun ruusuja ja kotona mysailu (hölläily suomeksi) sai heti luksuspiirteitä. Mun tekisi mieli järjestää täällä luonani teekutsuja ja kirjapiirin tapaamisia, vaikka en kuulukaan mihinkään lukukerhoon. Tunnelma on etenkin ruusujen myötä muuttunut kotonani niin maalaisromanttiseksi, että Hanna-tädin pikkuleivät kuuluisivat melkein sisustukseen. Tunnelmoinnin myötä alan hiljalleen tottumaan myös koko ajan valuuttakurssien vuoksi nousevaan vuokraani. Sehän on ihan okei heittää kuukausittain 100 euroa kaivoon saadakseen nauttia kynttilän valosta tässä nykyisessä kopissani.

Postiivisesti negatiivista

Stipendien kahlailu ja vääriin paikkoihin soittaminen alkaa hiljalleen tulemaan korvista ulos! Olen tavannut supermonta negatiivista tahoa meidän koulussa, ja myös maailman iloisimman ja postiivistisimman pessimistin: meidän opinto-ohjaajan. Ihmistä voi kutsua siinä vaiheessa jo lahjakkaaksi, jos pystyy saamaan oppilaan iloiseksi pelkästään hokemalla sanoja: "EI", "EI ONNISTU", "ET SAA", "ONPAS TEILLÄ SUOMESSA PASKA SYSTEEMI". Kiitin opinto-ohjaajaa tapaamisemme jälkeen kauniisti ja niiasin syvään. Vasta luennolla istuessani tajusin, että opinto-ohjaajahan juuri tukahdutti minussa palon toteuttaa unelmani, ja vielä tämänkin jälkeen olin hyvällä tuulella. Opo on käynyt varmasti kalliin koulutuksen saavuttaakseen positiiviselta vaikuttavan pessimistisyytensä.

Seuraava ihmeellinen asia on, että läpäisin mahdollisesti oikeusfilosofian tentin. Kysymys kuuluukin: kuinka todennäköistä on, että 200 oppilaan joukossa on kaksi ihmistä, jotka kirjoittavat samalla tekaistulla nimellä. Järjestelmä toimii niin, että kirjoitimme tentimme itsekeksityllä "valenimellä" ja tulokset ovat nyt julkistettu samoilla keksityillä nimillä. Tällainen valenimisysteemi ei ole mikään Göteborgin oikiksen vakio juttu, vaan vain tätä tenttiä varten keksitty vitsi. Syy miksi arvelen valenimisekaannusta on, että "Martha Simmonds" on saanut suhteellisen korkeat pisteet tentistä, ja minä olen siis reputtanut tentin aiemmin mm. huonon kieleni takia. Lisäksi saatoin mahdollisesti ehkä ihan pikkuisen venyttää tehtävänpalautustani muutamalla kymmenellä minuutilla, joten sääntöjen mukaisesti opettajan ei tulisi edes lukea mun esseetäni.

Onko tämä nyt hyvää mainosta sitten meidän koulullemme? Ei ehkä tällä kertaa, mutta jatkossa voin keskittyä postiivisempaan uutisointiin.

Ylläri!

Sain pari päivää sitten tiedon, että olen saanut harjoittelupaikan Suomen suurlähetystöstä Brasiliasta. Hain harjoittelupaikkaa ihan tosissani, mutta siitä huolimatta tulos tuli minulle yllätyksenä. Suurta päänvaivaa tosin tuottaa rahoituksen saaminen. Ulkoministeriö (UM) on asettanut harjoittelun toteutumisen ehdoksi, että korkekouluharjoittelija saa korkeakoulustaan tai muusta UM:n hyväksymästä lähteestä noin 1000 euron rahoituksen jokaista harjoittelukuukautta kohden. Yliopisto ilmoitti jo kolme viikkoa sitten, ettei rahaa tipu. Minua oikeastaan kehotettiin unohtamaan haaveilu ja keskittymään opiskeluun Ruotsissa. Ei taida olla Suomi ainoa maa, jossa korkeakoulut saa raskaita huokailua niskaan sylkeäkseen oppilaita ulos kouluista hutaisutahtiin.

Olen istunut netin ääressä nyt kaksi päivää lähetellen sähköpostia suuntaan jos toiseen. Voin vain todeta, että olen rahoituksen hankkimisen suhteen avuton ja ennen kaikkea kokematon. Kyllähän hypoteettisille mahdollisuuksillekin voi hakea rahoitusta, ennen kuin edes selviää onko mitään rahoitettavaa! Eli siis stipendihakemuksia postiin, vaikka ei olisi edes varmistunutta harjoittelupaikkaa.

Rahoituksen kasaan harominen jatkuu tämän tekstin kirjoitettuani ja huomenna entistä suuremmalla apinanraivolla. Jos tämän tekstin lukijoissa on joku henkilö, joka osaisi sanoa mistä rahaa joulu-tammikuussa alkavaan harjoitteluun saisi, otan vinkkejä enemmäin kuin mielelläni vastaan. "Mejla din pappa" - tyyliset vinkit on siinä mielessä huonoja, että UM ei hyväksy rahoittajaksi isukkeja, mammoja taikka edes rikkaita Westend leskiä (ellei niillä ole jotain omaa yleishyödyllistä säätiötä). Kaikki vinkit ovat tervetulleita!