Tunne on tänäiltana todella kotoinen ja tuntuu kuin koko kehoni olisi vallannut alkukesän auringonpaiste. Ulkona sataa ja on pimeää, mutta olen toiveikas ja elämääni tyytyväinen. Tapasin tänään ihmistä, jota olen kaivannut koko syksyn, ja nyt olen oikeastaan iloinen, että kummankin meistä syksy on ollut niin kiireinen, että tapaamisemme oli tänään suorastaan erityinen. Puhuimme elämästä ja paransimme maailmaa. Juttelimme siitä mitä toivomme elämältä ja mitä emme elämäämme tahdo. Vaikka olen valitukseen taipuvainen ja kuva puhumaan, ei minulle kaikesta huolimatta tullut avautumismorkkista. Olen vain todella iloinen, että näin ystävääni.
Juttelumme lomassa muistin taas kauan minua pohdituttaneen ajatuksen. Olen täällä feminismin ja tasa-arvopropagandan luvatussa maassa altistunut suurelle määrälle yhdenarvoisuusvalistusta ja rakentanut suorastaan kilven omanarvonituntemisesta ja kaikkien ihmisten yhdenvertaisuudesta. Olen kaiken lukemisen, uutisten ahmimisen ja television katselun jälkeen tullut umpikujaan, jossa yhteiskuntaamme kuuluva ihmisryhmä "miehet" on leimaantunut vain suureksi terveyshaitaksi ja uhkaksi. Suhtaudun melkein ärsytyksellä siihen, että maailmani on muuttunut tällaiseksi kun se nyt on. Minut on ohjelmoitu taistelmaan vanhoja sukupuolikäsityksiä vastaan ja uskomaan, että olen ihmisarvoltani yhtä tärkeä kuin miehetkin. Nyt vuonna 2012 minä saan itse päättää omasta elämästäni, eikä minun tule elää yhteiskunnan asettamien mallien mukaan. Minä saan olla vahva, itsenäinen ja sanoa vastaan. Ongelma tässä tasa-arvohypetyksessä on se, että se ken siihen uskoo laskee todellisuudessa vain alleen. Onhan se kiva, että myös typykät istuu yliopistossa ja osaa vaihtaa itsenäisesti lampun, mutta ne jotka eivät kestä sovinistiläppää ja pientä alemmuuden tunnetta suhteessa miehiin, ovat vain rasittavia. Se on suloista jos naista pääsee hiukan vähättelemään - ne nyt vaan on niin iloisen tyhmiä, eivätkä tiedä asioita yhtä hyvin.
Ovatko tasa-arvoon 100 prosenttisesti uskovat naiset vain ongelmallisia? Niin minä ainakin itse uskon. Olen ihan valmistautunut siihen, että jossain vaiheessa minun tulee alkaa nauraa miesten egoa boostaaville vitseille ja lisäämään sanavarastooni lauseen "kyllä sinä kulta tiedät paremmin".
Siinä vaiheessa kun haluan vakiintua:
- heittäydyn avuttomaksi Class Ohlsonin ruuviosastolla
- nauran huonoille vitseille ja opettelen puhumaan viehkeällä äänensävyllä
- laihdutan (koko ajan)
- pidän mielipiteeni omana tietonani
- tekeydyn jonkun naisvaltaisen alan edustajaksi
- rupean tykkäämään koiranpennuista
- vakuutan muille, että pidän siitä että minusta pidetään huolta
- alan uskoa että miehet tietää paremmin ja hyväksyn sen ettei minusta tule koskaan yhdenvertainen
Ennen kuin vakiinnun:
- uskon tasa-arvoon, ihmisten yhdenvertaisuuteen ja ihmisoikeuksiin
- teen töitä unelmieni saavuttamiseksi ja itseni kehittämiseksi
- nauran vitseille jotka ovat hauskoja
- jatkan vähättelemiseni inhoamista
- otan puheeksi asioita, jotka kiinnostavat minua
- uskon siihen, että saan päätää omasta elämästäni ja olla oma itseni
On se kivaa uskoa siihen, että maailma voi muuttua, mutta elääkseen onnellisen elämän, tulee sujahtaa samaan vanhaan malliin - siihen oikeaan naisen muottiin.
Laura kulta <3
VastaaPoistaParisuhteeseen liittyy tietysti paljon muutakin kun keskinäinen "voimasuhde". Asia peilautuu vähän eri tavalla jos sitä katsoo parisuhteen sisältä. Vaikka keskustelua miehen ja naisen rooleista käydään yhä kiivaana, uskon itse vahvasti, että ajat ovat sikäli muuttuneet, etteivät miehet enää halua pelkästään täysin ohjailtavaa "nukkea" tai söpöä kodinhoitajaa, vaan tasavertaisen kumppanin, jolla on oma elämä ja omat mielipiteet.
Mielestäni tärkeintä on, että suhde on tasapainossa. Itsestäni voi sanoa, että toki halu miellyttää toista ihmistä muokkaa käytöstäni jonkun verran. Teen kuitenkin itse omiin asioihini liittyvät päätökset, ja ahdistuisin jos poikaystävä yrittäisi ohjailla minua (muuten kun joskus kun tiedän hänen sanovan jotain, koska hän välittää minusta; hän esimerkiksi toivoisi kovasti, että käytän pyöräilykypärää). Myönnän, että joskus olen ihan tahallani pyytänyt nikkarointiapua poikaystävän sijasta äidin miesystävältä tai poikapuoliselta naapurilta. Ehkä silloin olen halunnut osoittaa itselleni ja poikaystävälle, että en ole kenenkään yhden ihmisen armoilla :)
Toisaalta joskus on kiva tunne et on se "oma suojelija", vaikka möröt ei enää valvota öisin. Poikaystäväni tajuaa kyllä, etten oikeasti ole hänestä niin riippuvainen, eikä hän siten koskaan yritä hyväksikäyttää asemaani "heikompana osapuolena". Tärkeintä on, että suhteessa mies ja nainen muodostavat tiimin, jossa molemmilla on omat vahvuutensa, ja molemmat pyrkivät auttamaan toisiaan, eikä kumpikaan yritä kaivaa maata toisen jalkojen alta. Silloin molemmat voivat hyvin ja ovat onnellisia :) Eläköön rakkaus <3
Mahtavaa saada näin hieno kommentti! Ajattelin jo kirjoitusta hahmotellessani, että teksti voi saada erilaisen vastaanoton seurustelevilta ihmisiltä, ja olen sun vastauksen lukiessani iloinen, etten turhaa pehmitellyt sanavalintojani. Tarkoituksenani ei ollut kirjoittaa miehistä eikä varsinkaan parisuhteista. Minulta jäi ehkä kirjoittamatta lause, jonka nyt toivoisin olevan tekstissä mukana. Kuvaan yllä sitä mitä tunnen elinympäristössäni. Koen, että minun tulisi rauhoittua ollakseni sopivampi.
PoistaEn koe, että naisilta vaadittaisiin enää nukkemaista söpöyttä ja kodinhoitotaitoja, ja uskon että tällaisen väitteen tekeminen olisi suorastaan miesten (ryhmänä saatika sitten yksilöinä)silmitöntä aliarvioimista. Asia joka minua on pohdituttanut on tunne siitä että minun tulee rahoittua jyrkkien mielipiteiden laukomisen ja feminismivimmailuni kanssa, jos joskus haluan vakuuttaa jonkun toisen ihmisen siitä, että olen tasapainoinen. Tunnen että tasa-arvon kannattaminen kovaan ääneen on luotaan pois työntävää ja että feministit leimataan radikaaleiksi. Kuten mainitsin tekstissä, olen turhautunut, etten voi suhtautua enää välinpitämättömästi seksistisiin kommentteihin, sillä harvemmin sellaisten kommenttien takana on mitään häijyä. Ihmiset laukoo ajattelemattomuuttaan hassuja asioita suusta, ja sellaisissa tilanteissa on noloa jos kommenteihin suhtaudutaan vakavuudella.
On mielenkiintoista huomata, että ihmiset ovat lukeneet tekstin eritavalla kuin olin sen tarkoittanut. Ajatus ei ollut oikeastaan kirjoittaa miehistä, vaan enemmänkin siitä miten tasa-arvoon suhtaudutaan. Helsingin Sanomissa oli viime viikolla keskustelua siitä miten tasa-arvon edistämisestä on tullut epäseksikästä. Siinä vaiheessa kun naisille ja miehille pätee vielä eri säännöt, on minusta surullista, ettei naiset leimaantumisen vuoksi pysty ajamaan omaa asiaansa ja tasa-arvoa kaikkien ihmisten välillä.
Kiitos Joanna sun kommentista. Olen todella iloinen, että kirjoitit noin kattavasti. En olisi tullut ajatelleeksi asiaa toiselta kantilta, jos et olisi kirjoittanut.
Hehe :)
VastaaPoistaOkei, no mä tajuan nyt vähän paremmin tota sun alkuperäistä kirjoitusta :). Toivon, että asia olisi toisin, mutta oon kyllä itsekin huomannut samaa. Itse oon kasvanut kolmen naisen kodissa (minä, äiti ja isosisko), joten en olen aina luonnostani pitänyt tasa-arvoa ja naisten itsenäisyyttä itsestäänselvyytenä, mutta on mahdotonta olla huomaamatta etteivät nämä asiat nykypäivänäkään ole kaikille yhtä rakkaita.
Pakko tosin mainita, että feminismi-keskustelu on mielestäni hieman eri asia kuin se keskustelu, että ”miten nainen on miehen mieleen”, vaikka yhteistäkin näillä on. Muistan joskus lukeneeni jostain amerikkalaisesta ”miten pyydystät itsellesi miehen”-oppaasta ohjeen, että kaikenlainen saarnaminen, oli kyseessä sitten feminismi, eläinten oikeudet tai uskonto, on miehen haluavalle täydellinen no-no. Kyse ei mielestäni ole siitä, ettäkö nainen ei saisi toteuttaa itseään ja elämäänsä feministinä tai olla asioista omaa mieltään, vaan siitä perustotuudesta, että ihmiset eivät jaksa sellaisia ihmisiä, jotka yrittävät jatkuvasti tuputtaa omia mielipiteitään tai vetävät herneen nenään asioista, jotka ovat ”normi”. Suurin osa ihmisistä ei halua astua ulos mukavuusalueeltaan tai tuntea huonoa omaa tuntoa siitä, että nauroi jollekin vitsille. Lisäksi feministille ongelmia tuottaa myös se, että on paljon miehiä, jotka eivät ymmärrä mistä feminismissä on kyse (ja tulkitsevat sen miesvihana), joten he saattavat kategorisesti suhtautua aatteeseen negatiivisesti, vaikkei heillä sinänsä olisikaan mitään tasa-arvoa vastaan.