Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Kännissä vai innoissaan?
Väärinkäsitysten välttämiseksi suomalaisen ei koskaan tulisi käyttää sanontaa jag är taggad, joka tarkoittaa jotakuinkin olen innoissani. Suomalainen aksentti voi hämätä ruotslaisia kuulemaan ilmaisun aivan väärään suuntaan viittaavana.Totesin tänään kirjastossa kavereilleni, että jag är inte alls lika taggad som jag var par timmar sedan. Tämän kuulivat ennakkoluuloiset kaverini väärin päin ja luulivat että sanoin etten ollut yhtä packad (kännissä) kuin pari tuntia sitten. Nauroin heidän valikoivalle kuulolleen ja totesimme yhdessä, että suomalaisen suusta olisi voinut kai tuollainen lause näin kirjastopäivän ratoksi tullakin.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Voiks näin edes sanoo, tulleeks tähän pilkku
Mulla on tämä Ruotsiin paluu mennyt aika pitkälle sähköpostien kirjoittamisen parissa. Olen viettänyt päivittäin useamman hetken muotoillessani oikeaa sanamuotoa asioiden ilmaisemiseksi.
Alkuviikosta mailailin eri vuokralaiskandidaattien kanssa ruotsiksi, ja oikeiden sanamuotojen löytäminen tuntui vaikealta. Hankalaksi kaiken kirjallisen viestinnän tekee se, että opintojeni puolesta minun tulisi osata ilmoittaa asiat lyhyesti, ytimekkäästi ja selkeästi. Tekstini tulisi olla faktatykitystä, joka ei jättäisi väärinkäsityksille tilaa. Vuokra-asioita hoitaessa haluan kuitenkin vaikuttaa mukavalta ja rennolta, jotta en pelästyttäisi kaikkia asunnosta kiinnostuneita pois. Tasapainoilu selkeän, mukavan ja täsmällisen välillä on ollut vaikeaa - etenkin kun viestintä tapahtuu vieraalla kielellä. Kuivan sääntöjen lateleminen tulisi olla minulle koulun kautta tuttua, mutta siitä huolimatta päädyin googlettamaan eri sanojen synonyymimerkityksiä. Yksi kinkkisimmistä kysymyksistä oli voinko kirjoittaa, että "luovutan" asunnon vuokralaiselleni, "luovuttaa" kun viittaa oikeuskirjallisuudessa omistusoikeuden vaihtumiseen. Oikeustiede todella vaurioittaa ihmisen tervettä järkeä ja tasapainoista ajattelua. Jokaisen lähettämäni tekstiviestin ja sähköpostin sisältö tulee olla aukottoman informatiivinen.
Tänään olen yrittänyt muodostaa yhtä sähköpostia englanniksi ja toista tulevalle esimiehelleni suomeksi. Kumpaakin viestiä kirjoittaessani yritin ilmaista innostusta, kiinnostusta ja kiitollisuutta, mutta lauseiden muodostus vivahti hahmotteluvaiheessa jokatoisessa virkeessä ylimielisyyteen. Englanniksi viestittelystä minulla on paljon traumaattisia kokemuksia. Olen muun muassa kieltäytynyt treffikutsusta toivottomalla henkilölle "good luck", joka selkeästi tulkittiin ylimieliseksi säälittelyksi. Olen kutsunut lääketieteellisenkemian tohtoriksi valmistunutta tuttuani "special personiksi" joka englanniksi on siis poliittisesti korrektimpi ilmaisu kehitysvammaiselle. Tällä kertaa kysymyksessä oli kuitenkin treffikutsua ja illallislörpöttelyä asiallisemman viestin kirjoittaminen, joten kaikkien traumojen jälkeen on tuskin kummallista, että muutaman rivin sähköpostin kirjoittamiseen meni kaksi päivää.
Kaiken sähköpostirumban jälkeen voin todeta, että lauseiden hiominen on hyvää käytännön oppimista. Uskon, että sujuvassa viestimisessä voi aina edistyä ja viestien muodostamisessa kehittyä. Ehkä ensikevään työpaikanhaku- ja asunnonvuokrauspyöritys sujuu kivuttomammin ja sähköpostit lähtevät eteenpäin ilman tukipuheluiden soittamista kavereille ja perheenjäsenille.
Alkuviikosta mailailin eri vuokralaiskandidaattien kanssa ruotsiksi, ja oikeiden sanamuotojen löytäminen tuntui vaikealta. Hankalaksi kaiken kirjallisen viestinnän tekee se, että opintojeni puolesta minun tulisi osata ilmoittaa asiat lyhyesti, ytimekkäästi ja selkeästi. Tekstini tulisi olla faktatykitystä, joka ei jättäisi väärinkäsityksille tilaa. Vuokra-asioita hoitaessa haluan kuitenkin vaikuttaa mukavalta ja rennolta, jotta en pelästyttäisi kaikkia asunnosta kiinnostuneita pois. Tasapainoilu selkeän, mukavan ja täsmällisen välillä on ollut vaikeaa - etenkin kun viestintä tapahtuu vieraalla kielellä. Kuivan sääntöjen lateleminen tulisi olla minulle koulun kautta tuttua, mutta siitä huolimatta päädyin googlettamaan eri sanojen synonyymimerkityksiä. Yksi kinkkisimmistä kysymyksistä oli voinko kirjoittaa, että "luovutan" asunnon vuokralaiselleni, "luovuttaa" kun viittaa oikeuskirjallisuudessa omistusoikeuden vaihtumiseen. Oikeustiede todella vaurioittaa ihmisen tervettä järkeä ja tasapainoista ajattelua. Jokaisen lähettämäni tekstiviestin ja sähköpostin sisältö tulee olla aukottoman informatiivinen.
Tänään olen yrittänyt muodostaa yhtä sähköpostia englanniksi ja toista tulevalle esimiehelleni suomeksi. Kumpaakin viestiä kirjoittaessani yritin ilmaista innostusta, kiinnostusta ja kiitollisuutta, mutta lauseiden muodostus vivahti hahmotteluvaiheessa jokatoisessa virkeessä ylimielisyyteen. Englanniksi viestittelystä minulla on paljon traumaattisia kokemuksia. Olen muun muassa kieltäytynyt treffikutsusta toivottomalla henkilölle "good luck", joka selkeästi tulkittiin ylimieliseksi säälittelyksi. Olen kutsunut lääketieteellisenkemian tohtoriksi valmistunutta tuttuani "special personiksi" joka englanniksi on siis poliittisesti korrektimpi ilmaisu kehitysvammaiselle. Tällä kertaa kysymyksessä oli kuitenkin treffikutsua ja illallislörpöttelyä asiallisemman viestin kirjoittaminen, joten kaikkien traumojen jälkeen on tuskin kummallista, että muutaman rivin sähköpostin kirjoittamiseen meni kaksi päivää.
Kaiken sähköpostirumban jälkeen voin todeta, että lauseiden hiominen on hyvää käytännön oppimista. Uskon, että sujuvassa viestimisessä voi aina edistyä ja viestien muodostamisessa kehittyä. Ehkä ensikevään työpaikanhaku- ja asunnonvuokrauspyöritys sujuu kivuttomammin ja sähköpostit lähtevät eteenpäin ilman tukipuheluiden soittamista kavereille ja perheenjäsenille.
tiistai 21. helmikuuta 2012
Ruotsinsuomen helmiä
Sitä alkaa kieli pikkuhiljaa kärsimään tästä Ruotsissa asumisesta. Suomenkieli suomalaisten opiskelijoiden kesken ei ole aina täysin puhdasta.
Kaikki hyvin?
Juu, entäs itselläsi sitten?
Kaikki hyvin.
- Haluaisin opintojen jälkeen sysslata jossain kansalaisjärjestössä.
- Prukkaan handlaamaan (ostaa ruokaa) Lidlissä koska siellä on halpaa.
- Aion kyllä puhua mun lapsille pienestä lähtien vain suomea jotta ne oppii puhumaan korrektia (virheetöntä/oikeaa/kunnollista) suomenkieltä
- Millä se oikeen motivoi (perustelee) käytöksensä/ toi on aika heikko motivointi (perustelu) sille asialle
- Otan suihkun
- Otan vaunun (ratikka) keskustaan.
- Matka ottaa (kestää) 15 minuuttia.
tiistai 18. lokakuuta 2011
Optikkotäti kertoo: Ruotsin kielipakolaisuus
Kävin eilen näöntarkastuksessa. Huonojen uutisten (likinälöinen olen) ja kaksien silmälasien sivutuotteena sain muutaman suomalaisuuten liittyvän kummallisuudessa mielenkiintoisen kommentin.
Keskustelumme optikon kanssa alkoi sillä että optikko ohjasti minulle miten näöntarkastus tulee menemään. "Katselet tuossa noita tauluja ja sanot, että mitkä kirjaiment näet rivillä". Naurahdin ja sanoin, että tästäpä tulee mielenkiintoista. Nyt testataan minulta näön lisäksi kielitaito, kirjaimet kun eivät ole suomeksi ja ruotsiksi lausuttu aina ollenkaan samalla tavalla. Nainen hymähti ystävällisesti ja näöntestaus-kojeita asetellessaan jututti minua. Aloitimme ihan perinteisellä rupatteluaiheella: "mites sinä osaat ruotsia , jos kerta tulet Suomesta". Nainen oli kuitenkin melko valistunut alalla ja osasi sisällyttää kysymykseensä sen että tiesi, että Suomessa opiskellaan ruotsia ja että Suomessa on vähemmistö, joka puhuu äidinkielenään ruotsia. Jännityksestä päin honkia lyövä ruotsinkielioppini ei ilmeisesti hämmentänyt optikkoa ollenkaan, sillä hän varmisti minulta ihan tosissaan, että olenko minäkin kaksikielinen. Yllättävän tästä kysymyksestä teki eniten se, että nainen artikuloi minulle kuin ensimmäisen tason SFI (svenskaundervisning för invadrarare)-opiskelijalle ja käytti äärimmäisen selkokielisiä ilmaisuja. Juu ei, en ole suomenruotsalainen ja jos olisin niin käytöksesi olisi äärimmäisen loukkaa -ajattelin mutta en tietenkään sanonut.
Kerroin optikolle, että olen oppinut ruotsia koulussa ja jatkoimmekin keskustelua suomen- ja ruotsinkielen opiskelusta Suomessa. Nainen oli yllättynyt, että me vielä joudumme opiskelemaan ruotsia koulussa. Keskutelumme ehti kääntyä jo todella mielenkiintoiseksi. Tulisiko Suomessa ylipäänsä opiskella ruotsia ja entäs sitten suomenruotsalaiset, hehän opiskelevat puolestaan suomea - tiesi nainen todeta. Sitten kuulin jotain mitä en aiemmin ole kuullut. Nainen totesi täysin tosissaan, että hän on kuullut useammasta suomenruotsalaisesta perheestä, joka on muuttanut Ruotsiin siinä vaiheessa kun lapsilla on alkanut suomenkielen opiskelu koulussa. Naisen mukaan perheet kokivat suomenkielen opiskelun aivan liian vaikeaksi JA SIITÄ SYYSTÄ MUUTTIVAT MIELUMMIN RUOTSIIN kuin pistivät lapsensa läpi suomenkielioppi-helvetin. Mielenkiintoista. Perheet tekevät tällaisia "vaihdetaan maata" -päätöksiä sen perusteella, että on kauhean vaivalloista jos lapset joutuu opiskelemaan 3-4 tuntia viikossa suomea koulussa aikavälillä yläasteen 7 luokka-9 luokka. Ymmärrän. Kyllä mäkin sellaisessa tilanteessa muuttaisin toiseen maahan, hankkisin uuden kodin, myisin vanhan kodin, hyvästelisin ystävät ja sukulaiset, hankkisin uuden työn kummallekin vanhemmalle sekä laittaisin lapset RUOTSALAISEEN kouluun, missä EI tarvitse lukea suomea. Voi kun meillä suomekielisillä olisi samanlainen karkukeino.
Tuo optikon tarina saa suomenkielen kuulostamaan, jotenkin aivan kamalan vaikealta ja hankalalta kieleltä ja suomenkielen tunnit joltain kurinpito menetelmältä. Voihan se olla, että todellisuudessa suomi on juuri niin hankalaa kun optikko antaa ymmärtää. Mistä minä tiedän - minä puhun suomea äidinkielenäni (ja kirjoitan silti onnellisesti yhdyssanat erikseen ja erikseen krjoitettavat sanat yhteen). On vain aika vaikea uskoa, että ihminen muuttaisi toiseen maahan säästyäkseen kielenopiskelulta.
Optikon tarina sai uuden vivahteen, kun hän tarkensi tätä suomenkielen pakenemisilmiötä ajallisesti. Toteamukseni tähän "kaikki ne tulivat tänne Ruotsiin, kun piti suomea ruveta opiskelemaan"-tarinaan oli vain, että "jaha. melko erikoista". Nainen ilmeisesti havaitsi pienen hämmenykseni ja vastasi "niin, mutta tämä tapahtui siis silloin aikoinaan, useita vuosia sitten". Lieneekö seikoittanut suomalaisten työttömien työläisten vyöryn Ruotsiin töiden perässä 1960-70 luvulla ja sitten tämän suomenruotsalaisten suomenkielen opiskelutuskan.
Pidin optikosta kovasti, mutta näin jälkeen päin, sulateltuani hiukan hänen juttujaan, pidän häntä hitusen tympeänä ihmisenä. Hän puhui suomenruotsalaisista sanoen, että he kun puhuvat ruotsia sellaisella todella vahvalla suomalaisella korostuksella. Kysymyksessähän ei ole mikään korostus vaan ruotsinkielen murre. Minusta tuntuu, että ruotsinkielessä ero sanojen "korostus" ja "murre" välillä on suurempi (brytning/dialekt). Ei tulisi kuuloonkaan, että Skånen murretta kutsuisi korostukseksi. Korostus on vain ulkomaalaisilla ja meillä jotka puhumme jotain toista kieltä äidinkielenämme, ei niillä jotka puhuvat äidinkieltään murteella.
Loppu peleissä minä ansaitsin täysin selkokieli-käsittelyni. Ruotsinkieliset aakkoset ovat minulle täysin vieraat ja kirjaimien luetteluni osoittautui varmasti suureksi arvailuksi optikon osalta. Arvatkaa mikä kirjain "å" on kun suomalainen menee optikolle. No "svensk o" tietysti. Suora käänös suomenkielestä ei siis aina toimi.
Keskustelumme optikon kanssa alkoi sillä että optikko ohjasti minulle miten näöntarkastus tulee menemään. "Katselet tuossa noita tauluja ja sanot, että mitkä kirjaiment näet rivillä". Naurahdin ja sanoin, että tästäpä tulee mielenkiintoista. Nyt testataan minulta näön lisäksi kielitaito, kirjaimet kun eivät ole suomeksi ja ruotsiksi lausuttu aina ollenkaan samalla tavalla. Nainen hymähti ystävällisesti ja näöntestaus-kojeita asetellessaan jututti minua. Aloitimme ihan perinteisellä rupatteluaiheella: "mites sinä osaat ruotsia , jos kerta tulet Suomesta". Nainen oli kuitenkin melko valistunut alalla ja osasi sisällyttää kysymykseensä sen että tiesi, että Suomessa opiskellaan ruotsia ja että Suomessa on vähemmistö, joka puhuu äidinkielenään ruotsia. Jännityksestä päin honkia lyövä ruotsinkielioppini ei ilmeisesti hämmentänyt optikkoa ollenkaan, sillä hän varmisti minulta ihan tosissaan, että olenko minäkin kaksikielinen. Yllättävän tästä kysymyksestä teki eniten se, että nainen artikuloi minulle kuin ensimmäisen tason SFI (svenskaundervisning för invadrarare)-opiskelijalle ja käytti äärimmäisen selkokielisiä ilmaisuja. Juu ei, en ole suomenruotsalainen ja jos olisin niin käytöksesi olisi äärimmäisen loukkaa -ajattelin mutta en tietenkään sanonut.
Kerroin optikolle, että olen oppinut ruotsia koulussa ja jatkoimmekin keskustelua suomen- ja ruotsinkielen opiskelusta Suomessa. Nainen oli yllättynyt, että me vielä joudumme opiskelemaan ruotsia koulussa. Keskutelumme ehti kääntyä jo todella mielenkiintoiseksi. Tulisiko Suomessa ylipäänsä opiskella ruotsia ja entäs sitten suomenruotsalaiset, hehän opiskelevat puolestaan suomea - tiesi nainen todeta. Sitten kuulin jotain mitä en aiemmin ole kuullut. Nainen totesi täysin tosissaan, että hän on kuullut useammasta suomenruotsalaisesta perheestä, joka on muuttanut Ruotsiin siinä vaiheessa kun lapsilla on alkanut suomenkielen opiskelu koulussa. Naisen mukaan perheet kokivat suomenkielen opiskelun aivan liian vaikeaksi JA SIITÄ SYYSTÄ MUUTTIVAT MIELUMMIN RUOTSIIN kuin pistivät lapsensa läpi suomenkielioppi-helvetin. Mielenkiintoista. Perheet tekevät tällaisia "vaihdetaan maata" -päätöksiä sen perusteella, että on kauhean vaivalloista jos lapset joutuu opiskelemaan 3-4 tuntia viikossa suomea koulussa aikavälillä yläasteen 7 luokka-9 luokka. Ymmärrän. Kyllä mäkin sellaisessa tilanteessa muuttaisin toiseen maahan, hankkisin uuden kodin, myisin vanhan kodin, hyvästelisin ystävät ja sukulaiset, hankkisin uuden työn kummallekin vanhemmalle sekä laittaisin lapset RUOTSALAISEEN kouluun, missä EI tarvitse lukea suomea. Voi kun meillä suomekielisillä olisi samanlainen karkukeino.
Tuo optikon tarina saa suomenkielen kuulostamaan, jotenkin aivan kamalan vaikealta ja hankalalta kieleltä ja suomenkielen tunnit joltain kurinpito menetelmältä. Voihan se olla, että todellisuudessa suomi on juuri niin hankalaa kun optikko antaa ymmärtää. Mistä minä tiedän - minä puhun suomea äidinkielenäni (ja kirjoitan silti onnellisesti yhdyssanat erikseen ja erikseen krjoitettavat sanat yhteen). On vain aika vaikea uskoa, että ihminen muuttaisi toiseen maahan säästyäkseen kielenopiskelulta.
Optikon tarina sai uuden vivahteen, kun hän tarkensi tätä suomenkielen pakenemisilmiötä ajallisesti. Toteamukseni tähän "kaikki ne tulivat tänne Ruotsiin, kun piti suomea ruveta opiskelemaan"-tarinaan oli vain, että "jaha. melko erikoista". Nainen ilmeisesti havaitsi pienen hämmenykseni ja vastasi "niin, mutta tämä tapahtui siis silloin aikoinaan, useita vuosia sitten". Lieneekö seikoittanut suomalaisten työttömien työläisten vyöryn Ruotsiin töiden perässä 1960-70 luvulla ja sitten tämän suomenruotsalaisten suomenkielen opiskelutuskan.
Pidin optikosta kovasti, mutta näin jälkeen päin, sulateltuani hiukan hänen juttujaan, pidän häntä hitusen tympeänä ihmisenä. Hän puhui suomenruotsalaisista sanoen, että he kun puhuvat ruotsia sellaisella todella vahvalla suomalaisella korostuksella. Kysymyksessähän ei ole mikään korostus vaan ruotsinkielen murre. Minusta tuntuu, että ruotsinkielessä ero sanojen "korostus" ja "murre" välillä on suurempi (brytning/dialekt). Ei tulisi kuuloonkaan, että Skånen murretta kutsuisi korostukseksi. Korostus on vain ulkomaalaisilla ja meillä jotka puhumme jotain toista kieltä äidinkielenämme, ei niillä jotka puhuvat äidinkieltään murteella.
Loppu peleissä minä ansaitsin täysin selkokieli-käsittelyni. Ruotsinkieliset aakkoset ovat minulle täysin vieraat ja kirjaimien luetteluni osoittautui varmasti suureksi arvailuksi optikon osalta. Arvatkaa mikä kirjain "å" on kun suomalainen menee optikolle. No "svensk o" tietysti. Suora käänös suomenkielestä ei siis aina toimi.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Oma pää kadoksissa
Aivoni on stimuloitu lähelle maksimia ja arkeni on yhtä moraalipohdinnan ilotulitusta. Tunnen suurta tarvetta keskutella erilaisista filosofisista kysymyksistä sekä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Olen kohta kuukauden ajan opiskellut oikeusfilosofiaa ja tutustunut eri ajatteljoiden käsityksiin oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta, vallasta ja ihmisen todellisesta luonteesta.
Teorioiden opiskelu voi kuitenkin helposti viedä mennessään. Oikeustieteen opiskelu on tyypillisesti hiukan "hauki on kala"-tyylistä opiskelua ja siksi oikisopiskelijalle iskee helposti pieni kriisi, kun yht´äkkiä oikeaa vastausta ei ole oikeastaan olemassakaan ja argumentointi pohjautuukin pitkälle omaan pohdintaan. Minulle tuottaa suuria haasteita teorioiden kyseenalaistaminen ja oman moraaliin pohjautuvan mielipiteen peruteleminen. Pohdiskelun tekee entistä hankalammaksi se, että teorioiden oppiminen tapahtuu ruotsiksi ja englanniksi, jolloin keskitän kaiken huomioni ainoastaan "faktan" oppimiseen. Istuessani kirjastossa kirjoitan päivittäin itselleni muistilistaan: "muodosta oma mielipiteesi näistä asioista ja kirjoita se muistiin".
Teoria vie hyvin helposti menneessään ja lopulta sitä huomaa kirjoittavansa omaan moraaliin pohjautuvia esseita uusliberaalista näkökulmasta, tuomiten kaikki perus- ja ihmisoikeudet. Tämä on siis tosi tarina. Meillä oli tentti keskiviikkona ja siinä saattoi mahdollisesti käydä niin, että yksi suomalainen "haluun pelastaa maailman"- opiskelija kirjoitti kokonaisen tenttivastauksen painottaen yksilön oikeutta päättää vapaasti omaisuudestaan. Siinä lensivät nurkaan kaikki pohjoismaísen hyvinvointiyhteiskunnan perusperiaatteet, kun Laura pääsi vauhtiin ja ilotulitti Robert Nozickin teorioita minimivaltiosta. Onneksi huono ruotsinkieleni saattaa pelastaa minut pahimmilta snobiksi leimautumisilta. Saattaa olla, että jos esseen kirjoittaa suomen kieliopilla, on esseen sisältö mahdollisesti tulkittavissa juuri päin vastaiseksi eli ihmisoikeuksia korostavaksi.
Teorioiden opiskelu voi kuitenkin helposti viedä mennessään. Oikeustieteen opiskelu on tyypillisesti hiukan "hauki on kala"-tyylistä opiskelua ja siksi oikisopiskelijalle iskee helposti pieni kriisi, kun yht´äkkiä oikeaa vastausta ei ole oikeastaan olemassakaan ja argumentointi pohjautuukin pitkälle omaan pohdintaan. Minulle tuottaa suuria haasteita teorioiden kyseenalaistaminen ja oman moraaliin pohjautuvan mielipiteen peruteleminen. Pohdiskelun tekee entistä hankalammaksi se, että teorioiden oppiminen tapahtuu ruotsiksi ja englanniksi, jolloin keskitän kaiken huomioni ainoastaan "faktan" oppimiseen. Istuessani kirjastossa kirjoitan päivittäin itselleni muistilistaan: "muodosta oma mielipiteesi näistä asioista ja kirjoita se muistiin".
Teoria vie hyvin helposti menneessään ja lopulta sitä huomaa kirjoittavansa omaan moraaliin pohjautuvia esseita uusliberaalista näkökulmasta, tuomiten kaikki perus- ja ihmisoikeudet. Tämä on siis tosi tarina. Meillä oli tentti keskiviikkona ja siinä saattoi mahdollisesti käydä niin, että yksi suomalainen "haluun pelastaa maailman"- opiskelija kirjoitti kokonaisen tenttivastauksen painottaen yksilön oikeutta päättää vapaasti omaisuudestaan. Siinä lensivät nurkaan kaikki pohjoismaísen hyvinvointiyhteiskunnan perusperiaatteet, kun Laura pääsi vauhtiin ja ilotulitti Robert Nozickin teorioita minimivaltiosta. Onneksi huono ruotsinkieleni saattaa pelastaa minut pahimmilta snobiksi leimautumisilta. Saattaa olla, että jos esseen kirjoittaa suomen kieliopilla, on esseen sisältö mahdollisesti tulkittavissa juuri päin vastaiseksi eli ihmisoikeuksia korostavaksi.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Kielitaidottomuuden kivimuuri
Kesäloman aikana olen saanut selkeästi enemmän rohkeutta puhumiseen. Vaikka kielitaito ei ole mihinkään edellisestä keväästä kehittynyt, puhun selkeästi ahkerammin ja avoimemmin ruotsia nyt kuin aiemmin. Olen lisäksi lopettanut suomalaisuuteni selittelyn. Kuten aiemmissa blogipäivityksissä olen kirjoittanut, kuulee puheestani ilmiselvästi, että tulen Suomesta. On helpottavaa ja rennompaa jutella ihmisten kanssa ja osallistua keskusteluun, kun suoraan hyppää sen "mä puhun hassusti koska tuun Suomesta"- osion yli ja puhuukin sen sijaan jostain mielenkiintoisesta ja mukavasta.
Vaikka olenkin opiskellut uutta asennetta ruotsin puhumiseen, eivät kieliongelmat ole missään nimessä kuitenkaan vielä ohi. Koin lähes elokuvakohtauksen mukaisen kokemuksen valmistautuessamme ryhmämme kanssa oikeusfilosofian seminaariin. Keskustelumme oli todella korkealentoista: tasolla mitä on moraali ja onko olemassa "yhteistä" moraalia vai onko moraali aina subjektiivista. Halusin kovasti osallistua keskusteluun ja yritinkin parhaani mukaan tuoda omia näkemyksiäni esille. Olen aiemminkin kokenut suuria tuskastumisen hetkiä, kun kielitaito ei olekaan riittänyt omien ajatusten esittämiseen. Filosofia, metafysiikka ja oikeuspolitiikka sai aivoni kuitenkin tällä kertaa raksuttamaan niin lujaa, että tuskastumisen tunne oli täysin erilainen. Tunsin kuinka pääkopassani suhisi ja -omasta mielestäni, hienot ajatukset sinkoilivat kallon seinämästä toiseen. Ajatusten ulospääsyn edessä oli kuitenkin valtava kielitaidottomuuden kivimuuri, joka esti pienimmänkin neronleimauksen ulospääsyn. Tuntui melkein kiusalta kuunnella ryhmäläisteni keskustelua, sillä pidin heidän ajatuksiaan todella mielenkiintoisina ja olisin mielelläni osallistunut keskusteluun enemmän, kuin todellisuudessa pystyin. Jos sain puheen vuoron, kerroin oman asiani kolme kertaa samoja sanoja käyttäen, ainostaan vaihtaen hiukan sanajärjestystä (joka ei koskaan tee ruotsistani yhtään ymmärrettävämpää). Huolimatta siitä, etten itse pysty osallistumaan keskusteluihin kamalan suurella panoksella, olen kuitenkin nauttinut kurssistamme todella paljon. Mahtavaa huomata kuinka fiksua porukkaa luokallamme on.
Vaikka olenkin opiskellut uutta asennetta ruotsin puhumiseen, eivät kieliongelmat ole missään nimessä kuitenkaan vielä ohi. Koin lähes elokuvakohtauksen mukaisen kokemuksen valmistautuessamme ryhmämme kanssa oikeusfilosofian seminaariin. Keskustelumme oli todella korkealentoista: tasolla mitä on moraali ja onko olemassa "yhteistä" moraalia vai onko moraali aina subjektiivista. Halusin kovasti osallistua keskusteluun ja yritinkin parhaani mukaan tuoda omia näkemyksiäni esille. Olen aiemminkin kokenut suuria tuskastumisen hetkiä, kun kielitaito ei olekaan riittänyt omien ajatusten esittämiseen. Filosofia, metafysiikka ja oikeuspolitiikka sai aivoni kuitenkin tällä kertaa raksuttamaan niin lujaa, että tuskastumisen tunne oli täysin erilainen. Tunsin kuinka pääkopassani suhisi ja -omasta mielestäni, hienot ajatukset sinkoilivat kallon seinämästä toiseen. Ajatusten ulospääsyn edessä oli kuitenkin valtava kielitaidottomuuden kivimuuri, joka esti pienimmänkin neronleimauksen ulospääsyn. Tuntui melkein kiusalta kuunnella ryhmäläisteni keskustelua, sillä pidin heidän ajatuksiaan todella mielenkiintoisina ja olisin mielelläni osallistunut keskusteluun enemmän, kuin todellisuudessa pystyin. Jos sain puheen vuoron, kerroin oman asiani kolme kertaa samoja sanoja käyttäen, ainostaan vaihtaen hiukan sanajärjestystä (joka ei koskaan tee ruotsistani yhtään ymmärrettävämpää). Huolimatta siitä, etten itse pysty osallistumaan keskusteluihin kamalan suurella panoksella, olen kuitenkin nauttinut kurssistamme todella paljon. Mahtavaa huomata kuinka fiksua porukkaa luokallamme on.
perjantai 24. kesäkuuta 2011
Kielen oppimisen monimutkaisuus
Sitä kiinnittää paljon enemmän huomiota sanoihin ja sanontoihin kun on hetken asunut ulkomailla ja kärsinyt kielitaitonsa rajallisuudesta. Kaikki kielen värit puuttuvat kun käy keskustelua vieraalla kielellä ja sanonnat kuulostavat kummalisilta, koska ne hahmottaa aivan liian konkreettisesti. Oltuaan muutaman kuukauden täysin kielirajoittunut, myöskään kotimaassan ei pääse pakoon kielen analysointia.
Olen kesätöissä toimistossa ja kuuntelin työni lomassa radiosta YleXn uutisia. Uutisissa kerrottiin, että sana "toveri" oli aiheuttanut hämmennystä ja ristiriitaisia tunteita jossain kunnanvaltuustossa tms. Itse uutinen oli mielenkiintoinen sekin: sanaa toveri oli arvioitu ja todettu että sanaa saa käyttää vapaasti Eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa ja muissa virallisissa yhteyksissä, vaikka sana onkin jossain asiayhteyksissä tulkittavissa melko poliittisesti kantaaottavaksi.
Uutinen sai minut miettimään sitä kuinka kielen todellinen hallitseminen on lähes mahdotonta. Uutisen ymmärtämiseksi kuulijan oli hallittava hyvin sekä suomenkieli, että tunnettava Suomen historiaa. Uutinen ei varsinaisesti tarjonnut mitään taustatietoja siitä mitä sana toveri tarkoittaa ja miksi sanaa olisi mahdollisesti epäsoveliasta käyttää. Sana toveri ei ole kovinkaan yleinen arkikielen sana, joten yleensäkin sanan oppiminen arkielämässä tai siihen törmääminen nykykirjallisuudessa, ei ole kovinkaan todennäköistä. Jos suomenkieltä opiskeleva henkilö kuitenkin olisi oppinut sanan toveri tarkoittavan jotain kaveriin tai ystävään viittaavaa, olisi hän todennäköisesti voinut olla vain entistä hämmentyneempi. Synonyymien osaaminen ei olisi antanut hänelle mitään vihjettä siitä miksi sana olisi epäkorrekti. Itse ulkomaalaisena voisin varmasti vetää johtopäätöksiä, että kaveriin tai ystävään viittaava sana voisi olla epäkorrekti sen takia, että se olisi aikojen saatossa mahdollisesti saanut seksuaalisen vireen. Kertoo ehkä jotain minun likaisesta mielestänikin, mutta viittaa tässä nyt muissa kielissä esiintyviin kaveri/ystävä-sanan kaksoismerkityksiin, esimerkiksi ranskankielen "petit ami" (suora käännös pieni ystävä mutta tarkoittaa poikaystävää).
Toveri on kuitenkin sanana kaukana seksuaalisesta vireestä (sekin tosin riippuu sitten ihnisen omista mieltymiksistä). Sana on niin vahvasti poliittisesti värittynyt, että sitä on vaikea käyttää edes neutraalissa ympäristössä ilman että sana särähtäisi kuulijan korvaan. Ymmärrän, että sana ei ole neutraali, mutta virallisen kannan antaminen sanan käytöstä virallisissa yhteyksissä on ehkä hiukan hämmentävää. Näin se kieli muuttuu ja osa sanoista joutaa sanojen hautuumaalle, kun ne saavat liian vahvan vireen tullakseen käytetyiksi normaalissa arkikeskustelussa taikka sitten esim Eduskunnan täysistunnossa.
Vieraskielinen olisi löytänyt sanan "toveri" varmasti sanakirjasta, mutta sanan väritys olisi voinut jäädä pimentoon. Sen sijaan Wikipedia kyllä kertoo sanan merkityksestä jo sivun ensimmäisessä lauseessa: Toveri (venäjän sanasta товарищ [tə'varʲiɕː], tovarištš) tarkoittaa kumppania, seuralaista tai ystävää, mutta sillä on myös vasemmistolaisesti värittynyt merkitys.
Jos kiinnostaa hiukankin enemmän sanan merkitys, kannataa vilkaista Wikipedian linkkin sanalle toveri. En tietenkään väitä, että Wikipedia olisi tietolähteenä paras mahdollinen, mutta uskallan väittää ettei kukaan ole kiinnostunut sanan merkityksestä sen enempää kuin Wikipedia sanasta kertoo.
Olen kesätöissä toimistossa ja kuuntelin työni lomassa radiosta YleXn uutisia. Uutisissa kerrottiin, että sana "toveri" oli aiheuttanut hämmennystä ja ristiriitaisia tunteita jossain kunnanvaltuustossa tms. Itse uutinen oli mielenkiintoinen sekin: sanaa toveri oli arvioitu ja todettu että sanaa saa käyttää vapaasti Eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa ja muissa virallisissa yhteyksissä, vaikka sana onkin jossain asiayhteyksissä tulkittavissa melko poliittisesti kantaaottavaksi.
Uutinen sai minut miettimään sitä kuinka kielen todellinen hallitseminen on lähes mahdotonta. Uutisen ymmärtämiseksi kuulijan oli hallittava hyvin sekä suomenkieli, että tunnettava Suomen historiaa. Uutinen ei varsinaisesti tarjonnut mitään taustatietoja siitä mitä sana toveri tarkoittaa ja miksi sanaa olisi mahdollisesti epäsoveliasta käyttää. Sana toveri ei ole kovinkaan yleinen arkikielen sana, joten yleensäkin sanan oppiminen arkielämässä tai siihen törmääminen nykykirjallisuudessa, ei ole kovinkaan todennäköistä. Jos suomenkieltä opiskeleva henkilö kuitenkin olisi oppinut sanan toveri tarkoittavan jotain kaveriin tai ystävään viittaavaa, olisi hän todennäköisesti voinut olla vain entistä hämmentyneempi. Synonyymien osaaminen ei olisi antanut hänelle mitään vihjettä siitä miksi sana olisi epäkorrekti. Itse ulkomaalaisena voisin varmasti vetää johtopäätöksiä, että kaveriin tai ystävään viittaava sana voisi olla epäkorrekti sen takia, että se olisi aikojen saatossa mahdollisesti saanut seksuaalisen vireen. Kertoo ehkä jotain minun likaisesta mielestänikin, mutta viittaa tässä nyt muissa kielissä esiintyviin kaveri/ystävä-sanan kaksoismerkityksiin, esimerkiksi ranskankielen "petit ami" (suora käännös pieni ystävä mutta tarkoittaa poikaystävää).
Toveri on kuitenkin sanana kaukana seksuaalisesta vireestä (sekin tosin riippuu sitten ihnisen omista mieltymiksistä). Sana on niin vahvasti poliittisesti värittynyt, että sitä on vaikea käyttää edes neutraalissa ympäristössä ilman että sana särähtäisi kuulijan korvaan. Ymmärrän, että sana ei ole neutraali, mutta virallisen kannan antaminen sanan käytöstä virallisissa yhteyksissä on ehkä hiukan hämmentävää. Näin se kieli muuttuu ja osa sanoista joutaa sanojen hautuumaalle, kun ne saavat liian vahvan vireen tullakseen käytetyiksi normaalissa arkikeskustelussa taikka sitten esim Eduskunnan täysistunnossa.
Vieraskielinen olisi löytänyt sanan "toveri" varmasti sanakirjasta, mutta sanan väritys olisi voinut jäädä pimentoon. Sen sijaan Wikipedia kyllä kertoo sanan merkityksestä jo sivun ensimmäisessä lauseessa: Toveri (venäjän sanasta товарищ [tə'varʲiɕː], tovarištš) tarkoittaa kumppania, seuralaista tai ystävää, mutta sillä on myös vasemmistolaisesti värittynyt merkitys.
Jos kiinnostaa hiukankin enemmän sanan merkitys, kannataa vilkaista Wikipedian linkkin sanalle toveri. En tietenkään väitä, että Wikipedia olisi tietolähteenä paras mahdollinen, mutta uskallan väittää ettei kukaan ole kiinnostunut sanan merkityksestä sen enempää kuin Wikipedia sanasta kertoo.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toveri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)