En finne igen!

Suomalaisuudestaan saa kuulla Ruotsissa aina. Ei ole tapaa sulautua joukkoon jos vähänkin kuulostaa Muumipeikolta tai aksentti vivahtaa Mark Levengodin suuntaan. Suurimmaksi osaksi palaute suomalaisuudesta on kuitenkin pelkästään positiivista. Päin naamaa sitä harvoin dissataan Suomea ja suomalaisia.

Kuulen suomalaisuudetsani lähes päivittäin. Yksi parhaista koulukavereistani kutsuu minua Muumiksi ja jopa esitteli minut omilla syntymäpäivillään sillä nimellä. Kun ruotsalaiset kysyvät, että haittaako minua että kaverini kutsuu minua Muumiksi, vastaan että minun käy enemmänkin sääliksi kaveriani - hän ei nimittäin välttämättä edes tiedä etunimeäni, vaikka tässä ollaan jo reilun vuoden verran hengailtu. Myös toinen koulukaverini on aika kova tykittämään suomalaisuuteeni liittyvää läppää. Hänen vitsinsä koskevat enemmän viinaa ja puukkotappeluita.

Minulla oli keskiviikkona harvinaisen "suomalaispitoinen" päivä. Luennolla luennoitsija kysyi, että onko kenelläkään luennollaolijoista suomalaisia sukujuuria. Ennen kun suomalaistaustaiset ehtivät nostaa käsiään, oli luennoitsija jo aloittanut tarinansa siitä, kuinka suomalainen poliisi harvoin ottaa tosissaan karjalaisten esittämiä tappouhkauksia. Voimakkaat sanankäänteet kuuluvat kuullemma karjalaiseen perinteeseen ja siksi tappouhkaus tulee tulkita vain kevyenä haistatteluna, eikä siis rikoksen kriteerit täyttävänä uhkailuna. Tarina ei auttanut meidän Ruotsissa asuvien suomalaisten arkea laisinkaan, vaan pelkästään vahvisti mainetta väkivaltaisista metsäsuomalaisista.

Heitin luennolla käydyn keskustelun tunnin jälkeen vitsiksi ja ilmoitin kavereilleni, ettei minun sukujuureni ole Karjalassa, joten uhkaukset minun suunnaltani kannattaa oman turvallisuuden vuoksi ottaa tosissaan.  Puukko ja alkoholisti vitseillä naurattava koulukaverini lohdutti minua luennon jälkeen, että on hyvä, että olen päässyt pakoon suomalaisten väkivaltaisuutta ja kaduilla vallitsevaa Koskekorvarallia tänne turvalliseen Ruotsiin. En osannut nauraa vain hänen jutuilleen, vaan tällä kertaa puolestani itse vahvisti ennakkoluuloja Suomesta. Kerroin että suhtautumiseni haiseviin alkoholisteihin on paljon avoimempi kuin keskiverto ruotsalaisen ja tämä vain sen vuoksi, että Helsingissä ei voi kulkea julkisilla kulkuneuvoilla ilman, että törmää penkeille kuseviin humalaisiin. En minä nyt ihan noin sanonut, mutta sanoin, että minun on helpompi suhtatua päihtyneisiin ihmisiin, koska niitä näkyy kotipuolessa enemmän.

Koulupäivä päättyi mukavasti siihen, että koulukaverini ilmoitti minun parhaaksi ominaisuudekseni sen, että minulle voi nauraa. Kysymyksessä tuskin oli mikään "ihanaa että osaat olla rento, etkä ota itseäsi vakavasti"-tunnustus. Juttu on vaan se, että parhaat kaverini viihtyvät vaan paremmin seurassani kun saavat tuntea itsensä hiukan paremmaksi minun tehdessä paljon kielioppivirheitä ja tahattomasti dissatessani Suomea.

"Heij Mumin otetaan susta kuva ton Muumikakun kanssa"!

Viikonlopun ärsytykset ja kuulumiset

Uskomatonta, että tämä maahanmuuttajuus iskee päin pläsiä aina niinä suurimpina ilonhetkinä. Kerron teille tiivistykseni älypuhelin ostoksista El Gigantessa. Se että mainitsen asiasta vain muutamalla lauseella, on suorastaan viikonloppuni suurimman ärsytyksen sivuuttamista. Homma meni niin, että myyjä koukutti minut HTCn Sensation puhelimeen ja kun pääsin sopimuksen kirjoittamisvaiheeseen, minulta kiellettiinkin koko homma koska minulla ei ole ruotsalaista henkilötodistusta. Tapahtuneesta ärsyyntyneenä olen ryhtynyt toimenpitäisiin...ja lannistunut byrokratian jalkoihin. Minulla on nyt vetämässä henkilöllisyystodistushakemus viranomaisissa. En suosittele kenellekkään sujuvuudesta, helppoudesta ja yksinkertaisuudesta nauttivalle maahanmuuttajuutta! Kiitos Laura kuittaa!

Muuten on viikonloppu mennyt mukavasti. Olin lauantaina kaverin syntymäpäivillä ja taas oli mukavaa. Viime viikkoisista kaverin synttäreistä traumatisoituneena olen erittäin iloinen, että sain kokea melkein normaaleja synttäreitä lähentelevät illanistujaiset. Tälläkin kertaa keskusteluaiheet liikkuivat oman mukavuusalueeni rajoilla, mutta eivät vielä ylittäneet paniikkirajaa. Matkalla synttäreiltä kotiin ajattelin päivittäväni Facebook-statukseksi "Love and Be Loved". Viinillä saattoi olla vaikutusta euforisen hyperhippiin olotilaani. Onneksi ajatus jäi kotimatkan varrelle.

Tänään olen nukkunut, istunut kirjastossa ja jumpannut. Niin tylsä päivä oli, että melkein erehdyin luulemaan päivää maanantaiksi.

Iloista viikonalkua kaikille!

Vanhoista ja tulevista teksteistä

Olen jälkiviisaana ja huvittuneena lukenut viime kevään valituspäivityksiäni. Ne jotka ovat blogiani viime keväänä lukeneet, ovat todistaneet paljon ruotsalaisia koskevia yleistyksiä ja hiukan ruotsalaisten mustamaalaamistakin. Turhautumiseni kielen kanssa johti siihen, että tulkitsin lähes kaiken kanssakäymisen ruotsalaisten kanssa syrjinnäksi tai minun aliarvioimiseksi. Hitaampi ja selkeämpi artikulointi sai minut aina näkemään punaista ja kaikenlainen erityiskohtelu vetivät hermoni kireälle kuin viulun kielet. En minä ole mitään palturia tänne blogiin kirjoittanut, mutta tulkintani tilanteista voisi olla nyt toinen kuin vielä muutama kuukausi sitten.

Huomattuani, että tulkintani ruotsalaisista on kovasti muuttunut, olen ryhtynyt yhä aktiivisemmin havainnoimaan omia näkemyksiäni erilaisissa arkisissa tilanteissa. Olen tullut lopputulokseen, että ymmärryksen ruotsalaisia kohtaan on lisääntynyt. Olen yhä vahvemmin sitä mieltä, että ruotsalaiset ja suomalaiset on veistetty samanlaisesta puusta. Koska kulttuurimme ovat suurilta osin samalaiset, olen alkanut käyttäytymään kuin kotona. En enää tuppaannu vieraaseen seuraan, vaan kunnioitan enemmän koulussa vallitsevia klikkejä. Toisaalta olen aloittanut keskusteluja paljon avoimemmin niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa keskustelu tuntuu luonnistuvan. Olen alkanut noudattamaan yhä enemmän Suomessa noudattamiani toimintamalleja. Moikkaan kaikkia, jotka mahdollisesti minut muistavat. Jään juttelemaan niiden kanssa, joiden kanssa on kuulumiset aiemminkin vaihdettu ja aloitan keskusteluja samoista puheenaiheista, joista aloittaisin keskustelun myös Suomessa. Elämä on muodostunut heti paljon helpommaksi, kun analysoinnin ja selittelyn jättää pois.

Kärjistäminen on mielenkiintoista ja siksi olen huolissani nyt tulevien blogipäivitysten puolesta. Mitä tapahtuu jos en enää kohta näekään ruotsalaisissa, heidän toimintatavoissaan tai muuten tässä kulttuurissa enää mitään outoa tai mainitsemisen arvoista? Kirjoitan lopulta vain "Tänään söimme Falukorvia ja Västkustsalladia ja lauloimme snabsilauluja. Sitten olin myös koulussa ja tässä on kuva minun Villasta, Volvosta ja Vuffesta". Noh, siinä ainakin olisi teille sitten pientä huvituksen aihetta. Onhan sekin toisaalta ihan mielenkiintoinen aihe blogille: Laura muutti Ruåtsiin eikä edes huomannut muuttuneensa ruåtsalaiseksi.

Kylmä fakta ulkomailla

Asunnosta on tullut yksi suuri aihe blogilleni. Tämän syksyn päivitykset ovat pyörineet paljon asunnon, asunnottomuuden ja koulukurssien ympärillä. Sille on kuitenkin syy miksi blogi nopeasti muuttuu asuntomarinaksi. Koti on todella tärkeä asia ihmiselle ja jos ei sitä konkreettisesti ole, on sitä enemmän tai vähemmän hukassa. Itse huomasin, että tarvitsin ihan ensipeleissä uuteen asuntooni omaa tavaraa. Kyseessä ei tarvinnut olla mikään vanha valokuva kotoa, vaan ihan uusikin oman näköinen tavara riitti luomaan oman kodin tuntua.

Kodittomuus on ainakin itselleni niin ikävä tunne, että pyrin aina luomaan jotain kodintunnetta ihan vaikka ollessani yökylässä. Omat lakanat on hyvä kikkakolmonen kodinturvan luomiseen vieraassakin ympäristössä. Harvoin edes tykkään jäädä ihmisille yöksi, mutta suurin kauhukuvani olisi se, että olisin vieraassa talossa, vieraassa sängyssä ja joutuisin pukemaan vielä jonkun toisen ihmisen vaatteet päälleni. Auts! Toivottavasti en näe unta kauhukuvastani tänä yönä.

Aloin miettimään uudelleen ulkomailla opiskelevien ihmisten arkea, kun juttelin Ruotsissa opiskelevan ystäväni kanssa Skypessä. Ystäväni juhli sitä että oli mahdollisesti saamassa asunnon, jossa asua jouluun asti. Joulun jälkeisestä elämästä ei ollut vielä tarkaa tietoa. Juttelimme vielä hetken ja selivisi, että ystäväni ystävä oli myös muuttamassa ulkomaille opiskelemaan, ilman minkäänlaista tietoa siitä, missä tulisi asumaan. Tajusin, että ulkomailla opiskelevat ihmiset todella joutuvat aivan toisenlaisen stressin alle muuttaessaan uuteen maahan ja uuteen ympäristöön. Voin valehtelematta sanoa, että jokainen ulkomaille muuttanut kaverini on joutunut taistelemaan saadakseen asunnon alleen. Osa joutuu maksamaan huoneistaan tolkuttomia vuokria, kun taas toiset asuvat hiukan halvemmalla ja paremmin. Lontoossa asuneet ystäväni ja kaverini ovat joutuneet jopa jakamaan makuuhuoneita muiden ihmisten kanssa. Asunnon saaminen ei ole kuitenkaan maasta tai rahasta riippumatta helppoa koskaan. Olen tänä syksynä jutellut Köpenhaminaan muuttavan, São Pauloon muuttavan, Uppslaan muuttavan ja Göteborgiin muuttavan opiskelijan kanssa ja Uppsalaa lukuun ottamatta, on minulta aina tiedusteltu tuntisinko jonkun joka voisi auttaa asunnon hankkimisessa.

En ole täysin puolueeton antamaan kunniaa niille, jotka ulkomaille muuttavat ilman tietoa kodista, mutta aion siitä huolimatta sanoa: Bra kämpat allihoppa! Tietäessäni kuinka ikävältä epävarmuus tuntuu, voin vain todeta, että tahto lähteä ulkomaille täytyy olla kova kestääkseen epämukavan epävarmuuden. Ulkomailla on kova vetovoima ;)

Kansallisvelvollisuudet suoritettu

Valmiina koulupäivään: lakikirja olalle heitettävässä pussukassaan ja eväät pakattuna mukavasti vanhoihin ruokapurkkeihin

Kävin tänään aivan huippu-super-über tylsän luentoni jälkeen äänestämässä Suomen Göteborgin konsulaatissa. Konsulaatin tilat sijaitsee Göteborgin pääostoskeskuksessa, ja pääsinkin erinomaisen hyvin äänestystunnelmaan etsiessäni konsulaattia suuressa väentungoksessa. Ajattelin vain iloisena, että onpas eduskuntavaalit saaneet tänä vuonna äänestäjät liikeelle. Ruotsalainen ostoskansa ei kuitenkaan seurannut minua vaaliuurnille asti, mikä voi olla toisaalta ihan hyväkin juttu. Olisi voinut käydä köpelösti, jos kello 14 aikoihin ostoksilla oleva ruotsalaismassa olisi päässyt vaikuttamaan Suomen poliittiseen tulevaisuuteen.

Äänestämään oli kuitenkin löytänyt pari konjakkiin menevää rouvaa ja yksi karaoken kantis. Joko minulla vain sattui huono tuuri, että 10 minuuttisen äänestysvisiittini aikana paikalle vain sattui muutama pullonpohjan nähnyt suomalainen, tai sitten stereotypia viinaan menevistä suomalaisista todella pitää paikkansa. Upeeta kuitenkin, että he olivat tulleet äänestämään. Muut ruotsinsuomalaiset opiskelijat ovat kertoneet, että konsulaatissa on joutunut ajoittain ihan jonottamaankin, päästäkseen äänestämään. Olen todella iloinen, että ulkosuomalaiset ottavat kotimaassa tapahtuvat vaalit tosissaan. Hienoa!

Äänestämässä käyminen oli todella hauskaa ja jännittävää. Varsinaisen äänestysprosedyyrin lisäksi äänestämisestä erityistä teki ruotsinsuomalaiset fiinit rouvat, jotka toimivat vaalivalvojina. Heistä suorastaan huokui ruotsalainen ystävällisyys ja positiivisuus. Ruotsalaista tapaa olla iloinen ja mukava, ei huomaa ennen kuin joku toimii ruotsalaisen mallin mukaisesti suomenkielellä. Jotenkin rouvista vain näki, että he ovat asuneet Ruotsissa jo useita vuosia. Vaikka vaalivalvojien ystävällisyys menisikin vain hilpeän vaalitunnelman piikkiin, olivat naiset joka tapauksessa ruotsalaistuneet. Vaalilipuke laitettiin kirjekuoreen "så där" ja lauserakenteet olivat täysin ruotsin kieliopin mukaiset. Naiset olivat aivan ihania! Jotenkin se vain lämmitti sydäntä kun sai olla kosketuksissa todellisten ruotsinsuomalaisten kanssa; sekä siis vaalivalvojien, että äänestäjien. Oli hauskaa ja suloista jutella suomeksi ihmisten kanssa, jotka joutuivat hakemaan sanoja ja puhuivat ruotsalaisella nuotilla. Ihan oikeasti tämä ei ole mikään dissaus vaan puhdasta ihastelua vain.