Heipä hei!

Blogin päivittäminen on jäänyt vähälle, kun koko blogiin kirjautumiseni on estynyt erilaisten gmail-tilieni sotkeuduttua toisiinsa, niin että blogger ei enää tunnistanut tunnussanojani. Kaikki kirjoittamisen inspiraatio on tällä hetkellä poissa, mutta tunnen velvollisuudekseni päivittää blogia nyt kun siihen teknisesti on mahdollisuus.

Voin toki jakaa kanssanne iloisia dyykkausuutisiani tältä syksyltä! Te, jotka seurasivat blogiani viime syksynä, muistatte mahdollisesti että harrastin viime syksynä ahkerasti opiskelija-asuntolamme kierrätysnurkkauksen tonkimista. Muiden opiskelijoiden hylkäämien tavaroiden seasta löytyi joskus hienojakin aarteita. Pelastin kierrätysnurkkauksesta viime syksynä muuan muassa ehjiä hienoja kahvikuppeja, siistejä sohvatyynyjä sekä maton. Olen jatkanut taloudelliseksi vaihtoehdoksi osoittautunutta harrastustani korjaamalla tänä syksynä talteen 120 cm leveän runkopatjan ja IKEA:n sohvajakkaran. Löytämässäni sängyssä ei ole jalkoja ja pehmeä petauspatjakin vielä puuttuu, mutta olen suunnitellut tekeväni pienen reissun IKEAan tässä tulevana viikonloppuna. Uskon kovasti siihen, että elämänlaatuni (ei sillä eikö elämänlaatu olisi tälläkin hetkellä jo aikas korkealla) parantuu kolmella kertoimella heti kun nukkumatilaa tulee 30 senttimetriä enemmän.

Muuten voin tämän hetkistä elämääni kommentoida toteamalla, että opiskelu pitää minut kiireisenä. Olen köhinyt elokuun alkupuolelta lähtien, eikä yskä ota loppuakseen. Olen uskaltautunut kuntosalille ainoastaan kerran tänä syksynä, mutta yskän sijasta suurimmaksi esteeksi liikunnalle on osoittautunut opiskelu ja muut velvollisuudet. Kaipaan kuitenkin lenkille! Hikiliikunnan sijasta olen tehnyt pitkiä kävelyretkiä Göteborgin kauniisti valaistussa satamassa ja pelastanut jopa yhden kielitaidottoman italialaisturistin eksymiseltä Göteborgissa. Olen myöskin raivosiivonnut sekä löytänyt kaikki kolme YLE:n Ihmisten puolueen tuotantokautta YouTubesta.

Kaikille Ruotsissa (tai muualla ulkomailla) opiskeleville lohdutukseksi todettakoon, että tunnen ottaneeni taas suuria askelia eteenpäin Ruotsiin kotiutumisessani. Tunnen todella olevani paikassa, johon parhaiten kuulun, eikä kieliongelmatkaan tunnu enää laisinkaan yhtä suurilta kuin aiemmin. Olen havahtunut useaan otteeseen tunteeseen, että puhuisin/lukisin suomenkielellä, vaikka kommunikointi/lukeminen olisi tapahtunut ruotsiksi. Kysymys ei ole siitä, että olisin päässyt kielitaidollani äidinkielen tasolle, vaan enemmänkin tottumisesta ruotsin kieleen. Se nyt vaan tuntuu sen verran luonnolliselta kommunikoida väärällä kielellä, etten edes huomaa aina tekeväni sitä. Tarkoitus ei ole pröystäillä ulkosuomalaisuudellani tai kielitaidoillani, vaan päin vastoin, osoittaa että tumpelokin selviää vieraskielisessä ympäristössä. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, kaikki helpottuu ja paranee ajan myötä. Minun on hyvin vaikea kuvitella millaista elämäni olisi jos en olisi täällä Göteborgissa.