Heippa Hei!
En ole pitkään aikaan kirjoittanut, koska omat projektini ovat vieneet niin paljon aikaa ja energiaa. Nyt kuitenkin, koska projektit tulee kurkusta ulos ja potkii isoilla monoilla päähän, olen päättänyt viettää vapaata iltaa blogia kirjoitellen. En siis istu jännittämässä Suomen kiekkomenestystä tai läähättämässä Paradise Oskarin Euroviisimenestykselle, vaan mielummin kirjoitan tätä blogia. Kirjoittamista on ollut todella kova ikävä. Välillä ovat sormeni suorastaan syyhynneet tietokoneen näppäimistöllä, halutessaan kirjoittaa blogipostauksia, mutta tylsä ja kaavoihin kangistunut pääni on pitänyt pintansa ja käskenyt lomalle tahtovan muun kropan vain kiltisti kirjastoon kirjojen pariin. Olen alkanut kyseenalaistamaan unelmiani auringon paistaessa yhä aikaisemmin aamulla porottaen yhä pidemmälle iltaan. Ei kuulu ihmisen elämä olla sitä, että istuu kirjastossa. Yritän kuitenkin olla ajattelematta asiaa liikaa, koska talvella on sitten taas kivaa istua kirjastossa ja torkahdella lakikirjan äärellä. Ja toisaalta, mitä muuta minä elämälläni oikeastaan tekisin? Täytyy ajatella pitkälle: JOKU PÄIVÄ sitä on sitten kiva olla juristi.
Makasin tuossa viime yönä sängyssäni ja yritin saada unta. Päässäni pyöri kaikki velvollisuudet ja etenkin itselleni asettamat tavoitteet ja päämäärät. Olen jo pitkän aikaa tiedostanut, että kaikki mikä minua eniten rajoittaa ja eniten rasittaa on todellisuudessa vain minun itselleni asettamia esteitä ja haasteita. Joskus tuntuu, etten jaksakaan olla niin ahkera, että saavuttaisin kaiken mitä haluan. Silloin kun tavoitteet tuntuvat liian vaikeilta saavuttaa mietin mitä minulle tapahtuisi jos vaan vaihtaisin mieltäni ja suuntaani 180 astetta. Yöllä sängyssä pyöriessäni totesin, ettei minulla hullummin todennäköisesti kävisi. Olen saanut tähänkin mennessä niin paljon tukea ja kannustusta läheisiltäni, että voin melkein mitä tahansa tässä maailmassa tehdä tai päättää, niin ystäväni ja perheeni pysyvät tukenani. On aika hienoa tajuta tuollainen asia maatessaan yksin pimeässä yksiössään Ruotsissa sellaisen viikon jälkeen jonka aikana on puhunut ainoastaan kaupan kassalle ja moikannut naapuria. Olen todella onnellinen ja onnekas, että minulla on niin paljon läheisiä ihmisiä, jotka varmasti pysyvät vierelläni, vaikka päättäisinkin ryhtyä ranskalaiseksi leipuriksi, kissaksi tai vaikka haisevaksi nudistiksi (silloin ei varmaan ihan kaikki pysyisi kirjaimellisesti vierellä, mutta kuitenkin). Minä rutistelen täällä Ruotsissa nyt muutaman viikon vielä ja sitten palaan Suomeen ja tahdon olla teille aivan yhtä hyvä ystävä kuin te kaikki olette minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti