Kodin kaipuu

Olen huomannut, että mulla on jo kova ikävä takaisin koulun penkille. Jo Suomeen saapuessani aloin orientoitumaan Göteborgiin paluuseen ja ajatukset vetävät minua yhtenään Göteborgin arkeen. Syksyllä minua odottaa moni uusi mielenkiitnoinen haaste, mutta kaikista eniten taidan kaivata omaa tuttua elinympäristöäni. Nautin Suomessa  siitä, että kaikki läheiseni ovat puhelinsoiton päässä. Suomessa voi tehdä spontaaneja repäisyjä, hauskoja pikatreffejä ja sopia kalenterinsa täyteen myös tarkoin suunniteltuja tapaamisia. Nautin elämästä ja tästä kesäarjesta Suomessa, mutta takaraivossa kihelmöi ajatus, että tämä nautinto on vain väliaikaista. Iloinen ja hauska kesäni ei vaihdu elokuussa mihinkään harmaaseen arkeen, vaan kauniiseen ja idylliseen tämän hetkiseen kotikuapunkiin. Göteborg on hituisen pieni Helsingissä kasvaneelle, ja tuskin luon kaupunkiin koskaan yhtä kattavaa ystäväpiiriä kuin Suomessa, mutta viihtyisää Göteborgissa kyllä on. Vaikea selittää rationaalisesti mikä minua sinne Göteborgiin vetää, mutta kaipuu on joka tapauksessa merkittävän kokoinen. Se että ihmisellä on kaksi kotikaupunkia on sekä siunaus että taakka: sitä tuntee koko ajan kaipuuta jonnekin muualle, mutta siitä huolimatta tuntee olevansa kotonaan sijaitsee sitä sitten Göteborgissa tai Helsingissä. Outoa.