Viime vuonna kyselin hirveästi kavereilta ja muilta tahoilta, että mitä tytskyn tulee olla tehnyt ennen kuin täyttää 23 -vuotta. Keräsin jonkinnäköistä tehtävälistaa asioista, jota katu-uskottavan 23 -vuotiaan oli tulla tehnyt ennen vuosien täyttämistä. Suoritin eräänlaista siirtymätraditiota kakskakkosesta kakskolmoseen, ja loppujen lopuksi en edes suorittanut minulle annettuja tehtäviä. Nyt lähestyy sitten seuraavat synttärit. Olen lopettanut kaikenlaisen magian liittyen uusiin vuosiin, uusiin alkuihin ja syntymäpäiviin. Sitä paitsi 24 on ihan mitätön luku (siinä missä 23:kin)!

Vaikka olen luopunut synttärimagiasta, voin silti myöntää, että sydämmeni skippasi pari lyöntiä, kun tiistaina tein jotain mitä en koskaan ennen ole tehnyt. O´ou?!! Ostin second hand turkista. Ansaitsisin satikutia!

Syitä miksi ansaitsisin tuntea huonoa omaatuntoa
A. se, että turkki on jo kahteen kertaa käytetty (itse eläin ja sen jälkeen edellinen omistaja), ei ole mikään tekosyy sille, miksi turkiksen ostaminen olisi jotenkin vähemmän paha juttu
B. tarvitsisin uudet housut, eikä rahaa saisi siksi laittaa mihinkään turhiin ekstempore osotoksiin
C. turkikset on tantoille? No, olenhan pian sentään 24- vuotias täti-ihminen (viitaten siis tässä nyt vain ikääni, eikä ollenkaan sukulaissuhteisiin)


PS. Tapasin ruokakaupassa maailman mahtavimman perheen! Perheen mahtavuus tuli esille etenkin siinä, että perheen äiti kutsui minua "TYTÖKSI valkoisessa kaulaliinassa"! Muita mahtavia asioita perheessä oli se, että perheen juniori, kaksivuotias Kajsa, kosi äitiänsä kauppajonossa, ja äiti vain kohteliaasti kieltäytyi kosinnasta ja kertoi, ettei äidin kanssa voi mennä naimisiin. Kajsan tivatessa syytä, vastasi äiti, että se nyt vain olisi hiukan kummallista. Maksettuani ostokseni, pakkasi Kajsan isoveli (ehkä 6 -vuotta) minun kirjastoevääni laukkuuni ja toivotti mukavaa päivänjatkoa :)