Kämppistäni nauratti, kun raahasin Turun kaupungin kirjastosta kahdeksan kirjaa ja hymyilin onnellisesti valikoidessani mistä kirjasta aloittaisin luku-urakkani. Olin aiemmin kertonut samaiselle kämppikselle, että minulla oli mennyt kolme kuukautta edellisen kaunokirjan lukemiseen, ja etten ylipäätänsä ollut harjaantunut lukemaan kaunokirjallisuutta. Kämppis naurahti katsellessa kirjapinoani ja kysyi sarkastisesti, että ajattelinko todella palautella kirjoja kirjastoon vielä Göteborgistakin käsin. Sain luku-urakkani ensimmäisen kirjan luettua toissapäivänä ja nyt minulla on kaksi viikkoa aikaa lukea loput seitsemän.
Voin ehkä myöntää, että kesäloma seikoitti pääni kirjastossa. Tunsin suurta vapautta latoessani kirjoja hyllystä vasempaan kainalooni, muodostaen käsivarteni alle parin kilon painoisen kesähurmiopinkan. Olen avannut kirjoista puolet ja todennut, että vain kaksi niistä kelpaa luettavaksi. Ajatukseni ei kai edes ollut lukea kaikkia kirjoja kannesta kanteen. Tuntui vain ihanalta pystyä käyskentelemään kirjastossa ja ajatella, että minä voisin lukea minkä tahansa tässä kirjastossa olevista kirjoista - ilman huonoa omaatuntua.
tiistai 25. kesäkuuta 2013
tiistai 11. kesäkuuta 2013
Kiinnostaako Göteborgissa opiskelu?
Jos opiskelu tai muu vakavamielinen käyskentely Göteborgissa kiinnostaa, löytyy tietoa kyseisestä aiheesta sivulta:
http://goteborginsuomalaisetnuoret.wordpress.com/
Kannattaa tutustua myös Göteborgin suomalaisten nuorten Facebook-sivuun: https://www.facebook.com/groups/170410072979903/ tai Göteborgin suomalaiset nuoret
http://goteborginsuomalaisetnuoret.wordpress.com/
Kannattaa tutustua myös Göteborgin suomalaisten nuorten Facebook-sivuun: https://www.facebook.com/groups/170410072979903/ tai Göteborgin suomalaiset nuoret
Kesäviikonlopun päättyminen
Parhaita hetkiä saattavat olla ne, joista ei ole olemassa valokuvaa. Aamupuuroa vaniljajugurtilla ja isokuppi vanhvaa kahvia hämärässä keittiössä arkiaamuna ei vaadi valokuvaa jäädäkseen muistoiksi. Samalla tavalla kuin muistot heräävät mieleen vanhoja valokuvia katsellessa, tuo pidempi vilkaisu keittiön seinällä olevaan julisteeseen mieleen sen aamun kun tokkurassa tuijotimme julisteeseen painettua Manhattanin karttaa ja totesimme, ettemme tienneet New Yorkista mitään. Takana oli huoleton kesäviikonloppu ja näitä tulisi vielä lisää. Elämästä tulee nauttia hetkessä ja parhaita ovat ne hetket, joista ei ole valokuvaa.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Parvekkeella
Turku tuntuu
idylliltä. Töistä saapuessani istun kämppikseni kanssa talomme pienellä
parvekkeella, minkä kämppis on koristellut värikkäin viirein ja asettanut
parvekkeen nurkkaan ison kannullisen kukkivia koiranputkia. Keskitymme kumpikin
omaan lehteemme ja luemme ääneen toisillemme hauskoja lehtiartikkelin lauseita.
Parveke on varjon puolella, joten ulkona istumiseen ei läkähdy ja tuulenvire
heiluttaa viereisen lehden puita tasaisin väliajoin. Parveke on niin pieni,
että oven joutuu sulkemaan, jotta toinenkin tuoli mahtuisi parvekkeelle ja
joudumme istumaan sääret lomittain, jotta saamme mukavan asennon penkeissämme. Ovi
käy vastapäisessä talossa ja seuraamme ihaileva hymy huulillamme, kun naapurin
pientä koiranpentua ulkoilutetaan. Nuppu on vasta 11 viikkoa vanha ja vaikuttaa
todellisuudessa vielä nuoremmalta. Pentu rojahtaa pepullensa parin metrin
välein ja tuijottaa uusia ihmisiä pää vinossa. Koko kotikatumme seuraa Nupun
kasvamista, vaikka pentu on ollut omistajallaan vasta pari päivää. Nuppu
tuijottaa meitäkin vähän aikaa ja jatkaa sitten matkaansa puolitoista metriä
eteenpäin. Tuulenvire puhaltaa ja puunlehdet suhisevat taas toisiaan vasten. Huokaisen,
että minun olisi mentävä lenkille. ”Sinuna menisin juoksemaan vasta illalla –
nyt on vielä aivan liian kuuma”, kämppis toteaa. Naurahdan, käännän lehden
sivua ja nojaudun parvekkeen kaidetta vasten. Menen sitten illalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)