Götiksestä kajahtaa

Olen viettänyt viimeiset päivät kirjastoon linnoittautuen suomalaisen lääkiskaverini kanssa. Ollaan istuttu vieräkkäin ja huokailtu miten tylsää kirjastossa istuminen on. Kaverin kanssa kirjastossa keikkuminen (joskus ihan sanan varsinaisessa mielessä) on kuitenkin aina paljon piristävämpää kuin yksin lukusalissa homehtuminen. Lounastauot ovat olleet kertakaikkisen hauskoja ja ollaan tirskunnalla häirinneet jo useampaa lukutoukkaa sekä lounaan- että kirjojen äärellä. Suomalaisten määrä kaupungissa sen kuin vähenee, sillä osa on karannut jo kesänviettoon koti Suomeen. Pidetään muutaman muun suomalaisen kanssa lippua kuitenkin korkealla vielä muutama päivä ennen kuin mekin jätämme suomalaishäiriköinnit kesätauolle.

Törmäsin eilen erääseen suomalaiseen oikisvaihtariin koulumme keskiviikkoisessa studentpubenissa. Olen vaihtanut tytön kanssa muutaman sanan tässä kevään aikana, mutta kauheasti emme ole toisiimme koulussa taikka vapaa-ajalla törmäilleet. Kyselin tytöltä hiukan kotiin palaamistunnelmista ja opiskelukokemuksista täällä Göteborgissa. Vaikka kotiin palaaminen tuntui mukavalta, mainitsi oikisopiskelija monta havaintoa, jotka ilahduttivat minua kovasti. Vaihtari kertoi rohkaistuneensa kovasti vaihtonsa aikana, sillä oli joutunut pitämään esitelmiä ruotsiksi ja tekemään useampia ryhmätöitä natiivien kanssa. Tyttö asetti omien sanojensa mukaan kielitaidon kehittymisen, kulttuurien kohtaamisen ja uudet kokemukset vasta toiselle sijalle kaiken puolen vuoden aikana kertyneen rohkeuden jälkeen. Esiintyminen Suomen kielellä ei tuntuisi kuullemma enää missään kaiken Ruotsissa koetun jälkeen. Tulin todella iloiseksi kuullessani, että vaihtari oli saanut paljon irti kuukausistaan Ruotsissa ja voin ehdottomasti samaistua hänen kokemuksiinsa. Kielenoppiminen ja  maiseman vaihtuminen on vain pieni ilo verrattuna siihen kuinka sitä kehityy valtavaa vauhtia ihmisenä, kun uskaltaa muuttaa ulkomaille ja säheltää epävarmalla kielitaidolla (voi tosin olla, että suurinosa vaihtareista on lähtötasoltaan parempia ruotsissa kuin minä olin). Stressinsietokyky paranee ja häpeä unohtuu jo muutamassa viikossa. Jos joku ajattelee, että minä olen nolo änkyttäessäni ruotsia, on se hänen ongelmansa. Koskaan en kehity, jos en uskalla yrittää. Oli mahtavaa kuulla, että vaihtarilla pyyhki hyvin, ja että hän koki vaihdon hyödylliseksi.

Kyllä riskinotot aina kannattaa!