Pääsykoepakolainen

Mun ylpeyteni on estänyt mua myöntämästä täällä blogissa, että ainoa syy miksi olen Ruotsissa ja miksi pysyn täällä,  on etten pääse Helsingin oikeustieteelliseen sisään. Mun Ruotsissa asumiselleni ei ole mitään muuta selitystä, kuin olosuhteiden pakko. Vaikka asian kovin kermalla koristelisi ja sokerilla kuoruttaisi, olen silti yhä pääsykoepakolainen.

Koen suurta alemmuuden tunnetta suhteessa niin ruotsalaisiin kuin Suomessakin opiskeleviin oikisopiskelijhoihin. Ruotsalaiset rökittää minut kielessä ja sitä kautta myös tiedoissaan, koska sisäistävät tekstin paljon minua nopeammin. Suomalaiset oikisopiskelijat voivat vetää hihastaan aina "pääsin sisään pääsykokeella" -kortin, sekä kaikki "eiks teillä oo muka sitseja/opiskelijaelämää/vuosijuhlia/haalareita/persekännejä" - arvostrelut. Asian pahemmaksi tekee, että maasta riippumatta, ovat juristit yleisesti hyvin taipuvaisia nenän vartta pitkin katseluun ja halvennusta merkitsevään virnuiluun. On todella lähellä, etten poistaisi kaikkia Helsingin oikiksessa olevia kavereitani Facebookista. Olen kateellinen! Mäkin haluan näyttää idiootilta vuosijuhlien servettiliina pään päällä ja käydä exkuilla Hannes & Snellmanilla. Ennen kaikkea mä haluaisin keittää kahvia 15 euron tuntipalkalla, jossain helsinkiläisessä asianajotoimistossa vaan sillä selityksellä, että pääsin Helsingin oikikseen sisään.

On helppoa mitata omaa tahtoaan valmistua juristiksi, kun laskee että olen tutkinnon vuoksi valmis hakkaamaan päättä seinään yhteensä yhdeksän kuukautta pääsykirjojen parissa, jonka jälkeen olin valmis jättämään kotimaani, ystäväni ja perheeni saavuttaakseni unelmani lätäkön toisella puolella. Tutkinnon vuoksi olen heittänyt hyvästit kaikelle ylpeydelleni ja vaihtanut äidinkieleni takeltelevaan Ruotsin kieleen.Olen valmis kohtaamaan idioottimaisia ennakkoluuloja, välinpitämättömyyttä ja suoraa maahanmuuttajataustaisiin kohdistuvaa halveksuntaa vain koska kaiken kakan lopuksi voin iloita jurstintutkinnostani. Olen uhrannut paljon hyvää elämästäni saavuttaakseni unelmani oikeustieteen tutkinnosta. Väliaikaisratkaisut, B/C/D/H -suunnitelmat ja lohdutusjärjestyt kuvaavat pitkälle viimeisiä vuosiani.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että Helsingin oikeustieteellinen on parasta mitä ihmiselle voi elämässä tapahtua. Vaikka sateisina päivinä ajattelen niin, en ole kuitenkaan ajatukseni kanssa ehdoton. Jos omistaa lahon pään ja peräänantamattoman tahdon juristin urasta, eikä ne saamarin Porthanian ovet aukea, niin sitten sitä tulee vaan yrittää saavuttaa unelmaansa jollain muulla taholla. Helsingin yliopisto ei tee minkään tason hyväntekeväisyystyötä valitessaan opiskelijoitaan, joten parempi vain keksiä toinen keino maaliin pääsemiseksi. Ruotsiin kannattaa lähteä, jos haluaa Suomesta avara katseisempaan ympäristöön ja tykkää siitä että vieraat ihmiset hymyilee ja katsoo silmiin. Ruotsiin karkaavan on kuitenkin hyvä muistaa laukkuja pakatessaan, että Ruotsiin karkaaminen merkitsee elämänilosta luopumista joka kolmanneksi päiväksi, sekä ikuista "mitä jos"-pohdintaa. Oloaan voi aina tosin helpottaa perustamalla marinablogin, jossa voi kertoa kauhutarinoita sateisina päivinä iskevistä alakuloisuuksista.

Muistattehan, että kirjoitan omista ajatuksistani juuri tällä hetkellä. Kaikkia ulkomailla asuvia ei kaiverra samat ajatukset - jotkut ovat muuttaneet ulkomaille jopa täysin vapaaehtoisesti. Myöskään minun tuntemukseni ja ajatukseni Ruotsissa opiskelusta ei ole aina samat. Joskus on kivaa ja joskus ei. Tällä hetkellä haluaisin Suomeen, mutta huomenna en ehkä ollenkaan.