Olin pienellä visiitillä koulumme omassa opiskelijabaarissa HandelsPubissa. Yleisen häppeninkin lisäksi kahdella koulukavereillani oli pubissa synttärit ja tupa oli täynnä juristiopiskelijoita. Uskaltautuakseni pubiin tarvitsin kuitenkin tuekseni yhden oikean kaverin. Varmistin hyvissä ajoin ennen Handelsiin suuntaamista, että suomalainen kaverini olisi pubissa muiden kavereidensa kanssa.
Ei se yksi kaveri kuitenkaan paljoa pelastanut. Oli peloissani huolimatta siitä että pystyin roikkumaan suomalaisen kaverini kyljessä ja vaikuttamaan sosiaaliselta ilman todellista kontaktia ruotsalaisten kanssa. Mua ihan oikeesti pelottaa jutella mun koulukavereiden kanssa. Olen miettinyt, että missä mättää, kun en saa kunnon kavereita koulusta. Yritän olla avoin ja positiivinen, mutta etenkin viimeinen onnistuu vain harvoin. Olen huomannut, että keskusteluni keskittyy usein koulutöiden voivotteluun ja kielen hankaluuden masisteluun.
Tälläkin kertaa tyydyin vain kuulumisten vaihtamiseen.
"Moi! Mitä kuuluu?"
"Hyvää. Sulle?"
"Hyvää"
Hiljaisuus
"Okei. Noh...Nähdään. Ha det så bra"
Hauskaa tässä kaikessa on se, että minut on arvonnan kautta valittu olemaan yksi kahdeksasta opiskelijaedustajasta tällä lukukaudella. Tehtäviini kuuluu yhdessä muiden opiskelijaedustajien kanssa, opiskelijoiden lukukauteen liittyvien mielipiteiden kerääminen ja esittäminen tiedekunnalle. Koulukavereiden on siis uskallettava puhua minulle ja minun on uskallettava puhua heille. Taka-ajatuksenani suostuessani oli juuri se, että pääsen keskustelemaan koulukavereideni kanssa. Voin piiloutua tehtävänannon taakse ja puhua kaikille opiskelijoille huolimatta heidän asenteestaan henkilökohtaisesti minua kohtaan. Spännande...eller kanske mer skrämmande.
Palaten tähän iltaan. Ostin juoman, tanssin kolme minuuttia, toljottelin ympärilleni yhdeksän minuuttia, kävin viisi "va sa du?"-tason keskustelua, kävin kaksi kertaa pyörähtämässä vessassa ihan vain, jotta minulla olisi jotain tekemistä ja sitten hainkin jo takkini ja painelin kotiin. Lystiä oli, tai sitten ei. Tärkeintä oli, että koulukaverini näkivät minut pubissa eli tehtäväni tuli suoritettua.
lauantai 26. helmikuuta 2011
Litra taivasta
Sain kaveriltani litran Valion jugurttia. Valiota myydään kyllä kaupassa, mutta muut jugurttimerkit ovat halvempia, joten kitsaan opiskelijan kurkkaro on suosinut ruotsalaista tähän mennessä. Me suomalaiset olemme kuorossa valittaneet ruotsalaisen jugurtin laatua. Ruotsalainen jugurtti on pahaa, litkuista ja rasvaista!
Nyt sain litran taivasta. Samettista ja sopivan makeaa, mutta ei äklöä. Koostumukseltaan täydellistä ja maultaan maitoisaa. Ah, elämän SUURIA iloja!
Ps.Ollaan joskus kavereiden kanssa pohdittu seuraavaa: Ihmiset aina sanoo nauttivansa elämän pienistä iloista: iltakävelyistä, pitkistä sunnuntai aamuista ja lasista viiniä kirjan äärellä. Voisiko sitä joskus rehellisesti sanoa nauttivansa vain elämän suurista iloista esim. korkeasta palkankorotuksesta, pitkälle suunnatuista lomamatkoista, häistä ja ylioppilasjuhlista. Kuinkahan siihen suhtauduttaisiin?
Pps. Tekstiä kirjoittaessa mennyt puoli litraa jugurttia. Mums!
Nyt sain litran taivasta. Samettista ja sopivan makeaa, mutta ei äklöä. Koostumukseltaan täydellistä ja maultaan maitoisaa. Ah, elämän SUURIA iloja!
Ps.Ollaan joskus kavereiden kanssa pohdittu seuraavaa: Ihmiset aina sanoo nauttivansa elämän pienistä iloista: iltakävelyistä, pitkistä sunnuntai aamuista ja lasista viiniä kirjan äärellä. Voisiko sitä joskus rehellisesti sanoa nauttivansa vain elämän suurista iloista esim. korkeasta palkankorotuksesta, pitkälle suunnatuista lomamatkoista, häistä ja ylioppilasjuhlista. Kuinkahan siihen suhtauduttaisiin?
Pps. Tekstiä kirjoittaessa mennyt puoli litraa jugurttia. Mums!
perjantai 25. helmikuuta 2011
Haavilla ratsastava Lucia-neito ja muita nettimiehiä
Olen suorittanut pientä onnellisuus pohdintaa ja tullut siihen tulokseen, ettei synkistelyn hetkinä tule vaipua epätoivoon vaan itse pyrkiä löytämään tie omaan onneen. Pienen alavireisyyden uhatessa olen yrittänyt löytää keinoja taklata surulliset ajatukset ja ponnistella auringon takaisin taivaalle.
Olen vienyt ideologiani onnen aktiivisesta saavuttamisesta niin pitkälle, että kaverini kannustamana laitoin tammikuussa ilmoituksen deittipalstalle. Pelkäsin, että minusta tulee katkera ja hapan ihminen, jos en pian tee kasaan kuihtuvalle rakkauselämälleni jotain. Suurin innostus nettitempaukseen oli varmasti pieni yllytyshulluus. Ajattelin, että kaikkea on kokeiltava kerran, joten niin minä sitten kirjoitin pienen lurituksen itsestäni ja laitoin sen kuvan kera deittipalstalle.
Deittipalstan pläräily oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Totesin, että seuranhaku netissä oli lystikäs kokemus, mutta ei todellakaan mitään sen enempää. On hankalaa vakuuttaa miehiä "jätte bra" ja "mycket trevligt" kielellä. Olen aiemminkin törmännyt ulkomailla siihen, että jos natiivi kiinnostuu minusta huolimatta äärimmäisen suppeasta sanavarastostani, ei meillä todennäköisesti ole mitään yhteistä. Minä haluan verbaalisesti lahjakasta ja fiksua seuraa ja sellaisia ihmisiä ei puolestaan kiinnosta ulkomaalainen tytön tättärä, jonka kolme yleisintä lausetta on "vad sa du?", "vad menar du?" ja "nu fattar jag inte". Lisäksi ruotsin opettajani huomautti reilu viikko sitten, etten lopeta lauseitani puhuessani. Lauseiden kesken jättämisen uskoisi haittaavan ihmistä, jota oikeasti kiinnostaa mielipiteeni. Totesin, etten pysty olemaan vielä oma itseni ruotsinkielellä, joten ruotsinkielisen seuran löytäminen jää myöhempään kertaan.
Deitti-ilmoituksesta on seurannut kuitenkin kaikkea hauskaa. Törmään kirjastossa aina välillä yhteen tyyppiin, jolla oli samaan aikaan seuranhakuilmoitus netissä, kuin minullakin. En usko, että hän on minua tunnistanut, mutta minua tirskututtaa aina kun näen hänet lukemassa kirjastossa. Tiedän hänen ilmoituksensa perusteella mm. että hän lukee ekonomiaa ja harrastaa tennistä. Hauskaa tietää faktoja ihmisestä jonkan kanssa ei ole koskaan jutellut.
Opin lisäksi hiukan erilaisista ihmisistä. Oli hauskaa lukea ihmisten haaveista ja kiinnostuksen kohteista. Juttelin mm. ihmisen kanssa, joka oli töissä ikkunatehtaassa ja halusi joku päivä toimia nuoriso-ohjaajana ja myös yhden urheiluhullun talonmiehen kanssa.
Parin viikon nettideitti kokemukseni perusteella voisin yhteenvetona sanoa, että ruotsalaiset miehet ovat vaatimattomia ja asteen ujoja (ainakin tuolla netissä). Poikkeuksia myös löytyy: yhden tyypin kuva-albumissa oli kuva siitä kuinka hän ratsastaa kalahaavilla ja toinen kuva hänestä pukeutuneensa Lucia-neidoksi. Toisella tyypillä oli puolestaan kuva keskiaikainen kauluri kaulassa. Palaten takaisin niihin normaalin tyylisiin miehiin: miehet tekevät kaksi matkaa vuodessa: yhden laskettelureissun ja yhden reissun lämpimään. He harrastavat tennistä tai futista ja ehdottomasti seuraavat jalkapalloa televisiosta. Ruotsalaiset miehet etsivät iloisen avointa urheilullista naista, jonka kanssa laittaa ruokaa ja viettää mukavaa koti-iltaa.
Olen vienyt ideologiani onnen aktiivisesta saavuttamisesta niin pitkälle, että kaverini kannustamana laitoin tammikuussa ilmoituksen deittipalstalle. Pelkäsin, että minusta tulee katkera ja hapan ihminen, jos en pian tee kasaan kuihtuvalle rakkauselämälleni jotain. Suurin innostus nettitempaukseen oli varmasti pieni yllytyshulluus. Ajattelin, että kaikkea on kokeiltava kerran, joten niin minä sitten kirjoitin pienen lurituksen itsestäni ja laitoin sen kuvan kera deittipalstalle.
Deittipalstan pläräily oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Totesin, että seuranhaku netissä oli lystikäs kokemus, mutta ei todellakaan mitään sen enempää. On hankalaa vakuuttaa miehiä "jätte bra" ja "mycket trevligt" kielellä. Olen aiemminkin törmännyt ulkomailla siihen, että jos natiivi kiinnostuu minusta huolimatta äärimmäisen suppeasta sanavarastostani, ei meillä todennäköisesti ole mitään yhteistä. Minä haluan verbaalisesti lahjakasta ja fiksua seuraa ja sellaisia ihmisiä ei puolestaan kiinnosta ulkomaalainen tytön tättärä, jonka kolme yleisintä lausetta on "vad sa du?", "vad menar du?" ja "nu fattar jag inte". Lisäksi ruotsin opettajani huomautti reilu viikko sitten, etten lopeta lauseitani puhuessani. Lauseiden kesken jättämisen uskoisi haittaavan ihmistä, jota oikeasti kiinnostaa mielipiteeni. Totesin, etten pysty olemaan vielä oma itseni ruotsinkielellä, joten ruotsinkielisen seuran löytäminen jää myöhempään kertaan.
Deitti-ilmoituksesta on seurannut kuitenkin kaikkea hauskaa. Törmään kirjastossa aina välillä yhteen tyyppiin, jolla oli samaan aikaan seuranhakuilmoitus netissä, kuin minullakin. En usko, että hän on minua tunnistanut, mutta minua tirskututtaa aina kun näen hänet lukemassa kirjastossa. Tiedän hänen ilmoituksensa perusteella mm. että hän lukee ekonomiaa ja harrastaa tennistä. Hauskaa tietää faktoja ihmisestä jonkan kanssa ei ole koskaan jutellut.
Opin lisäksi hiukan erilaisista ihmisistä. Oli hauskaa lukea ihmisten haaveista ja kiinnostuksen kohteista. Juttelin mm. ihmisen kanssa, joka oli töissä ikkunatehtaassa ja halusi joku päivä toimia nuoriso-ohjaajana ja myös yhden urheiluhullun talonmiehen kanssa.
Parin viikon nettideitti kokemukseni perusteella voisin yhteenvetona sanoa, että ruotsalaiset miehet ovat vaatimattomia ja asteen ujoja (ainakin tuolla netissä). Poikkeuksia myös löytyy: yhden tyypin kuva-albumissa oli kuva siitä kuinka hän ratsastaa kalahaavilla ja toinen kuva hänestä pukeutuneensa Lucia-neidoksi. Toisella tyypillä oli puolestaan kuva keskiaikainen kauluri kaulassa. Palaten takaisin niihin normaalin tyylisiin miehiin: miehet tekevät kaksi matkaa vuodessa: yhden laskettelureissun ja yhden reissun lämpimään. He harrastavat tennistä tai futista ja ehdottomasti seuraavat jalkapalloa televisiosta. Ruotsalaiset miehet etsivät iloisen avointa urheilullista naista, jonka kanssa laittaa ruokaa ja viettää mukavaa koti-iltaa.
torstai 24. helmikuuta 2011
Itsesensuuri: OFF
On hankalaa kirjoittaa blogia, kun tietää suurin piirtein ketkä blogia lukevat.
Itsesensuuri on huikea kun ajattelen, että myös äitini saattaa lukea tekstin. Tietoisuus tekstieni mahduttamisesta hyvän maun rajoihin nousee kuitenkin pontenssiin kaksitoista, kun muistan että myös isänäidilläni on linkki blogiini. Hankalin ryhmä ovat kuitenkin ihmiset jotka asuvat Göteborgissa. Kaverini täällä ovat usein paikalla jakamassa joitakin kokemuksia, joista kirjoitan ja ovat mahdollisesti muodostaneet täysin erilaisen kuvan tilanteista ja tapahtumista. He lisäksi tietävät, että vaikka kirjoitan blogissani, että Göteborgissa paistaa aina aurinko, on kaupunki todellisuudessa yksi Ruotsin sateisimmista. Esitän siis mahdollisesti subjektiivisia kokemuksiani faktana. Pahoittelen. Mitä säätilaan tulee, oletan että ymmärrätte, että Göteborgissakin on kylmä ja sataa välillä.
Olen monen tekstin kohdalla miettinyt, että voinko kirjoittaa niin musta-valkoisesti tai yleistää niin suorasti, kuin teksteissäni olen tehnyt. Olen joskus hionut lauseita kauniimpi kieliseksi (suodattanut kirosanoja tai rumia ilmaisuja). Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kirjoitan subjektiivisista kokemuksistani ja siksi minulla on hiukan suurempi vapaus olla ottamatta huomioon asioiden objektiivista puolta. Blogi on minulle pieni henkireikä, jonka kautta olen yhteydessä teihin suomalaisiin tuki-ihmisiini. Kyseessä on toivottavasti tilanne, jossa sekä kirjoittaja että lukija voittaa. Vastakkain asettelut ja pieni ehdottomuus tekee tekstistä mielenkiintoisen ja lisäksi minä pääsen avautumaan asioista, joita en ruotsalaisille voi kertoa tai joita he eivät ymmärrä.
Olen tehnyt tietoisen päätöksen kirjoittaa blogia kavereilleni Suomessa. Tekstini olisivat varmasti maltillisempia ja kieleltään huolitellumpia, jos pitäisin mielessäni, että myös mami ja mummi lukevat tekstejäni. Blogi postaukset tippuisivat todennäköisesti puoleen, jos vielä miettisin, että kaverit Göteborgissa saattavat eksyä selailemaan blogiani. Kannan kuitenkin vastuuni siitä, ettei blogiin ilmesty mitään mikä aiheuttaisi äidille tai mummille infarktin tai tekstejä, jotka olisivat pelkkää soopaa. Toivon siis, että blogi on kaikkien kiinnostuneiden luettavissa.
Itsesensuuri on huikea kun ajattelen, että myös äitini saattaa lukea tekstin. Tietoisuus tekstieni mahduttamisesta hyvän maun rajoihin nousee kuitenkin pontenssiin kaksitoista, kun muistan että myös isänäidilläni on linkki blogiini. Hankalin ryhmä ovat kuitenkin ihmiset jotka asuvat Göteborgissa. Kaverini täällä ovat usein paikalla jakamassa joitakin kokemuksia, joista kirjoitan ja ovat mahdollisesti muodostaneet täysin erilaisen kuvan tilanteista ja tapahtumista. He lisäksi tietävät, että vaikka kirjoitan blogissani, että Göteborgissa paistaa aina aurinko, on kaupunki todellisuudessa yksi Ruotsin sateisimmista. Esitän siis mahdollisesti subjektiivisia kokemuksiani faktana. Pahoittelen. Mitä säätilaan tulee, oletan että ymmärrätte, että Göteborgissakin on kylmä ja sataa välillä.
Olen monen tekstin kohdalla miettinyt, että voinko kirjoittaa niin musta-valkoisesti tai yleistää niin suorasti, kuin teksteissäni olen tehnyt. Olen joskus hionut lauseita kauniimpi kieliseksi (suodattanut kirosanoja tai rumia ilmaisuja). Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kirjoitan subjektiivisista kokemuksistani ja siksi minulla on hiukan suurempi vapaus olla ottamatta huomioon asioiden objektiivista puolta. Blogi on minulle pieni henkireikä, jonka kautta olen yhteydessä teihin suomalaisiin tuki-ihmisiini. Kyseessä on toivottavasti tilanne, jossa sekä kirjoittaja että lukija voittaa. Vastakkain asettelut ja pieni ehdottomuus tekee tekstistä mielenkiintoisen ja lisäksi minä pääsen avautumaan asioista, joita en ruotsalaisille voi kertoa tai joita he eivät ymmärrä.
Olen tehnyt tietoisen päätöksen kirjoittaa blogia kavereilleni Suomessa. Tekstini olisivat varmasti maltillisempia ja kieleltään huolitellumpia, jos pitäisin mielessäni, että myös mami ja mummi lukevat tekstejäni. Blogi postaukset tippuisivat todennäköisesti puoleen, jos vielä miettisin, että kaverit Göteborgissa saattavat eksyä selailemaan blogiani. Kannan kuitenkin vastuuni siitä, ettei blogiin ilmesty mitään mikä aiheuttaisi äidille tai mummille infarktin tai tekstejä, jotka olisivat pelkkää soopaa. Toivon siis, että blogi on kaikkien kiinnostuneiden luettavissa.
Uutisviikko
Egyptin kansannousun innoittamat protestit Libyassa ja sitä seuranneet kansaan kohdistuneet tulitukset. Tietolähteestä riipuen satojen siviilien kerrotaan kuolleen.
Algeria kumoaa 19 -vuotta kestäneen poikkeustilansa.
Täällä Ruotsissakin eletään todella jännittäviä aikoja. Big Brother 2011 alkoi 20. päivä.
Algeria kumoaa 19 -vuotta kestäneen poikkeustilansa.
Wikipedian määrittely poikkeustilalle: "Poikkeustila on väliaikainen yhteiskunnallinen tilanne, jolloin normaali lainsäädäntö, valtiosääntö tai kansalaisoikeudet eivät päde, ja viranomaisten valtuudet ovat suuremmat kuin tavallisesti. Poikkeustila voidaan julistaa hallituksen päätöksellä esimerkiksi luonnonkatastrofin, kapinan, sisällissodan tai muun yhteiskuntaa uhkaavan tilanteen syntyessä".Kosovossa valittiin maan presidentiksi elinkaupaan ja järjestäytyneeseen rikkoillisuuteen sotkeutunut miljardööri. Ei kai toisaalta ihme, hän kun oli ainoa presidenttivaaliehdokas.
Täällä Ruotsissakin eletään todella jännittäviä aikoja. Big Brother 2011 alkoi 20. päivä.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Väärinkäsitys
Nyt se vihdoin kävi. Ruotsalaiset ovat olleet todella ahkeria puhumaan kanssani ruotsia, mutta äsken asioidessani koulumme kirjakaupassa, vaihtui kieli kesken keskustelun ruotsista englantiin. Asiointi sujui hyvin siihen mennessä kunnes myyjä näki nimeni ja vieraan henkilöllisyysnumeroni opiskelijakortistani. Nainen ei tietenkään voi muistaa kaikkia asiakkaitaan, mutta olen aiemmat 15 kertaa asioinut aina ruotsiksi ja ostanut mm. Ruotsin lakikirjan kyseisestä kaupasta.
Hauskinta tilanteessa oli kuitenkin se, että ruotsinkielen sanavaraston karttuminen on vaikuttanut erittäin negatiivisesti kaikkien muiden kielten hallitsemiseeni. En siis enää juurikaan tiedosta mitä kieltä puhun tai mitä kieltä minun tulisi tilanteessa puhua. Puhun "ulkomaata" joka usein on hyvin ruotsinkielen mukaista, mutta saattaa sisältää myös englannin tai portugalin sanoja. Tilanne jossa olen aiemmin puhunut ruotsia, on todella vaikea suorittaa englanniksi. Välttääkseni nolon tilanteen, en tahtonut siis vastata myyjälle ruotsiksi vaan jatkaa englannilla, jolla nainen oli aloittanut. Kieli keskellä suuta tankkasin vastauksia englanniksi ja heti varmistin päässäni etten varmasti käyttänyt mitään ruotsinkielistä sanontaa tai suoraa käännöstä ruotsalaisesta ilmaisusta. Luulen että selvisin tilanteesta englanniksi. Toivon ettei nainen muista minua seuraavalla kerralla, ettei pieni väärinkäsitys johda nyt siihen, että seuraavat neljä vuotta puhun pelkkää englantia koulumme kirjakaupassa.
Huvittava tilanne.
Hauskinta tilanteessa oli kuitenkin se, että ruotsinkielen sanavaraston karttuminen on vaikuttanut erittäin negatiivisesti kaikkien muiden kielten hallitsemiseeni. En siis enää juurikaan tiedosta mitä kieltä puhun tai mitä kieltä minun tulisi tilanteessa puhua. Puhun "ulkomaata" joka usein on hyvin ruotsinkielen mukaista, mutta saattaa sisältää myös englannin tai portugalin sanoja. Tilanne jossa olen aiemmin puhunut ruotsia, on todella vaikea suorittaa englanniksi. Välttääkseni nolon tilanteen, en tahtonut siis vastata myyjälle ruotsiksi vaan jatkaa englannilla, jolla nainen oli aloittanut. Kieli keskellä suuta tankkasin vastauksia englanniksi ja heti varmistin päässäni etten varmasti käyttänyt mitään ruotsinkielistä sanontaa tai suoraa käännöstä ruotsalaisesta ilmaisusta. Luulen että selvisin tilanteesta englanniksi. Toivon ettei nainen muista minua seuraavalla kerralla, ettei pieni väärinkäsitys johda nyt siihen, että seuraavat neljä vuotta puhun pelkkää englantia koulumme kirjakaupassa.
Huvittava tilanne.
MysMys
Juuri kun olen kirjoitanut "rankasta elämästäni" kirjaston ja kuntosalin välillä, on aika kertoa osa totuutta. Kyll mie rillutteleenki. Olin kaverini kanssa Hagassa syömässä tässä muutama päivä sitten. Ai että oli namia! Hagan kahviloissa leivokset, leivät ja muut tarjottavat on kahviloissa itse paikan päällä leivottuja ja kokattuja.Tunnelma koko kaupunginosassa on hyvin kotoisa. Omassa suosikki kahvilassani Café Kringlanissa ruoka vie kielen mennessään ja teensä saa hörpittyä joka kerta eri muotoisesta ja värisestä mukista. Sisustus on romanttisen boheemi ja siksi juuri erinomainen paikka taiteilijaparien kuturiiteille (useampaan kertaan todistettu). Kahvilan omistaa ilmeisesti maahanmuuttajataustainen perhe. Näin olen ainakin käsittänyt muutaman visiitin perusteella. Tässä linkki kahvilan pieneen englanninkieliseen esittelyyn .http://www.goteborg.com/en/s/View/Eat-View-Cafes/Cafe_Konditori_Kringlan_4977
Hagassa sijaitsee myös Twist&Tangon liike, sekä saman vaatemerkin outlet. Käyn pyörähtämässä varsinkin outletissa aina välillä kirjastossa pänttäyspäivinäni. Haga sijaitsee siis tien toisella puolella koulustani.
 |
| Kuudella eurolla söimme erinomaista kasviskeittoa, salaattia ja kahvilassa leivotut juustosämpylät. |
 |
| Cafe Kringlan |
Hagassa sijaitsee myös Twist&Tangon liike, sekä saman vaatemerkin outlet. Käyn pyörähtämässä varsinkin outletissa aina välillä kirjastossa pänttäyspäivinäni. Haga sijaitsee siis tien toisella puolella koulustani.
Vanhanpiian päiväuni
Sisältää tarkan kuvauksen semi-jännittävästä päiväunestani. Heikkohermoiset lukekaa harkiten. Mahdollisesti skipattava osio kirjoitettu tällä fontilla.
Tapahtui sunnuntaina 6.2.2011
Minulla on tänään maailman kauhein yhdestä siideristä johtuva krapula. Rehellisesti, en juonut illan aikana kuin 0,33 siiderin, mutta jostain kummallisesta syystä olen ollut todella kipeä tänään. Makasin hiljaisuudessa, tuijotin kattoa ja pohdin mistä pääkipu ja pahoinvointi voisi johtua. Koska todellinen krapula ei ollut mahdollinen, tulkitsin, että minua vaivaavan moraalinen krapula. Pahoinvointi oli todennäköisesti kosto ylemmältä taholta. Olen kuullut, että laiskuus opiskelujen kanssa johtaa muillakin opiskelijoilla sunnuntai pahoinvointiin.
Hoisin pahoinvointiani kolmen tunnin päiväunilla. Näin unta jännityselokuvasta, jossa seksikäs poliisivaliakko tutki raakaa joukkomurhaa. Murhaaja oli itsetuhoinen nuorimies, joka tappoi naapuristossa eläviä naimisissa olevia pariskuntia. Hän houkutteli pariskuntia kellariinsa, viilteli heiltä pupillit pois rautalangalla ja sen jälkeen poltti kellarin täydeltä naimisissa olevia ihmisiä. Ennen kuin koko kellari paloi, ehti kellarista paeta ainakin yksi nainen, joka sokeana paetessaan itki ja huusi olevansa naimisissa oleva nainen, ja että avioliitto on kaunis asia.
Unen toinen osa kertoi murhaa tutkivasta poliisi "pariskunnasta", jotka söivät yhdessä Magnum jäätelöä jonkin näköisessä arkistohuoneessa ja flirttailivat toisilleen avoimen ronskisti. Lopuksi poliisit lensivät helikopterilla myrskyisessä kaupungissa.
Voiko tätä unta tulkita jotenkin? Jonkin näköistä katkeruutta kenties? Tai sitten vaan jotain ihan tajutonta tsemppausta jatkaa hiljaisella linjalla rakkauselämässä?
Tapahtui sunnuntaina 6.2.2011
Minulla on tänään maailman kauhein yhdestä siideristä johtuva krapula. Rehellisesti, en juonut illan aikana kuin 0,33 siiderin, mutta jostain kummallisesta syystä olen ollut todella kipeä tänään. Makasin hiljaisuudessa, tuijotin kattoa ja pohdin mistä pääkipu ja pahoinvointi voisi johtua. Koska todellinen krapula ei ollut mahdollinen, tulkitsin, että minua vaivaavan moraalinen krapula. Pahoinvointi oli todennäköisesti kosto ylemmältä taholta. Olen kuullut, että laiskuus opiskelujen kanssa johtaa muillakin opiskelijoilla sunnuntai pahoinvointiin.
Hoisin pahoinvointiani kolmen tunnin päiväunilla. Näin unta jännityselokuvasta, jossa seksikäs poliisivaliakko tutki raakaa joukkomurhaa. Murhaaja oli itsetuhoinen nuorimies, joka tappoi naapuristossa eläviä naimisissa olevia pariskuntia. Hän houkutteli pariskuntia kellariinsa, viilteli heiltä pupillit pois rautalangalla ja sen jälkeen poltti kellarin täydeltä naimisissa olevia ihmisiä. Ennen kuin koko kellari paloi, ehti kellarista paeta ainakin yksi nainen, joka sokeana paetessaan itki ja huusi olevansa naimisissa oleva nainen, ja että avioliitto on kaunis asia.
Unen toinen osa kertoi murhaa tutkivasta poliisi "pariskunnasta", jotka söivät yhdessä Magnum jäätelöä jonkin näköisessä arkistohuoneessa ja flirttailivat toisilleen avoimen ronskisti. Lopuksi poliisit lensivät helikopterilla myrskyisessä kaupungissa.
Voiko tätä unta tulkita jotenkin? Jonkin näköistä katkeruutta kenties? Tai sitten vaan jotain ihan tajutonta tsemppausta jatkaa hiljaisella linjalla rakkauselämässä?
torstai 17. helmikuuta 2011
Tarina päivistä joiden toivoisi olevan ohi ennen kuin ne alkaakaan
Nyt on ollut taas liian monta päivää perätysten, joina olen istunut ainoastaan kirjastossa ja yrittänyt selvitä kurssikirjallisuudessa eteenpäin. Meillä ei ole luentoja koko tänä viikkona, mutta luettavaa senkin edestä. Olen panostanut kokonaisuuden hahmottamiseen. Käytännössä kokonaisuuden hahmottaminen tarkoittaa sitä, että olen tutustunut tarkasti siihen mitä minun kuuluisi osata, mutta mitä en vielä hallitse tarpeellisella tarkkuudella. Urakan laajuuden tiedostaminen ei ole oloa ollenkaan helpottanut. Olen loppujen lopuksi istunut kirjastossa ja täyttänyt kalenteriani tälle keväälle ja yrittänyt suunnitella miten kaikesta opiskelusta selviydyn. MUTTA tällaista on jokaisen opiskelijan arki todellisuudessa. Opiskelu käy työstä.
Antaakseni hiukan perspektiiviä valitukselleni, kerron hiukan kurssini sisällöstä. Luen Ruotsin lainsäädäntöä liittyen palveluiden, irtaimiston ja kiinteistöjen ostoon. Lakikirjan lisäksi kurssimateriaalina on kasa Korkeimman oikeuden ennakkotapauksia ja AB 04 (standardi sopimus rakennus- ja asennusurakoille). En ole vielä niin syvällä juristien maailmassa, ettenkö ymmärtäisi kuinka tylsältä oikeustieteen opiskelu kuulostaa. Minä kuitenkin nautin -niinä hetkinä kun ymmärrän.
Lukemista riittää ja rutiinit luku-uraksta selviämiseksi ovat muodostuneet jo kauan aikaa sitten. Kirjastoon lähtiessäni tarvitsen mukaani: kurssikirjallisuuden, penaalin, vihkon, tietokoneen, tietokoneen johdon, ennakkotapausvihkon, kurssimateriaalit ja lakikirjan. Pakkaan mukaan lähes poikkeuksetta myös eväät koko päiväksi, sillä lounas opiskelijaruokalassa maksaa melkein saman verran, kuin missä tahansa muussa ravintolassa. Kelan tuilla ei herkutella joka päivä. Kirjaston jälkeen käyn usein salilla, joten kirjastovarusteiden lisäksi laukkuun on mahduttava kengät, pyyhe, housut, paita ja vaihtovaatteet. Tavaraa on niin paljon, että illalla kotiin päästyäni huokaan syvään selvittyäni taas yhdestä päivästä kassien ja nyssyköideni kanssa.
Päivärýtmi muodostuu toiminnoista, jotka elvyttävät aivoni hetkeä edeltäneistä toiminnoista. Ammulla minut saa sängystä ylös ainoastaan ajatus purukahvista ja isosta lautasellisesta kaurapuuroa. Aamiaispöydästä minut saa ylös vain aikainen luento tai takaraivossa tykyttävä huono-omatunto tekemättömsitä koulutöistä. Istun päivän luennolla, josta siirryn kirjastoon, josta lähden vasta kun lukusalin tunkkainen ilma on turruttanut aivon pehmeiksi. Ainoa elpyminen torkahtelusta lukusalissa on liikunta. Juoksen juoksumatolla tunnin saadakseni pääni taas virkeäksi ja paikalleen. Ensimmäiset 20 minuuttia menee melankolian tappamiseen ja seuraavat 40 minuuttia ylisuurten tulevaisuuden suunnitelmien tekemiseen. Juostuani itseni amebasta takaisin ihmiseksi, käyn suihkussa, menen kotiin ja syön nälkäisenä niin paljon kun vatsaani mahtuu ja puolen tunnin päästä vielä lisää. Näin olen elpynyt myös hikisestä treenistä. Ähkystä toivun sammumalla vatsani viereen ja heräämällä taas aamulla ensimmäisenä ajatuksenani purukahvi.
Tiedostan että maailmassa on olemassa myös oikeita ongelmia. Marina auttaa kuitenkin kivasti eteen päin. Pelkästään kirjoittamalla tätä tekstiä olen taas tullut iloiseksi.
Antaakseni hiukan perspektiiviä valitukselleni, kerron hiukan kurssini sisällöstä. Luen Ruotsin lainsäädäntöä liittyen palveluiden, irtaimiston ja kiinteistöjen ostoon. Lakikirjan lisäksi kurssimateriaalina on kasa Korkeimman oikeuden ennakkotapauksia ja AB 04 (standardi sopimus rakennus- ja asennusurakoille). En ole vielä niin syvällä juristien maailmassa, ettenkö ymmärtäisi kuinka tylsältä oikeustieteen opiskelu kuulostaa. Minä kuitenkin nautin -niinä hetkinä kun ymmärrän.
Lukemista riittää ja rutiinit luku-uraksta selviämiseksi ovat muodostuneet jo kauan aikaa sitten. Kirjastoon lähtiessäni tarvitsen mukaani: kurssikirjallisuuden, penaalin, vihkon, tietokoneen, tietokoneen johdon, ennakkotapausvihkon, kurssimateriaalit ja lakikirjan. Pakkaan mukaan lähes poikkeuksetta myös eväät koko päiväksi, sillä lounas opiskelijaruokalassa maksaa melkein saman verran, kuin missä tahansa muussa ravintolassa. Kelan tuilla ei herkutella joka päivä. Kirjaston jälkeen käyn usein salilla, joten kirjastovarusteiden lisäksi laukkuun on mahduttava kengät, pyyhe, housut, paita ja vaihtovaatteet. Tavaraa on niin paljon, että illalla kotiin päästyäni huokaan syvään selvittyäni taas yhdestä päivästä kassien ja nyssyköideni kanssa.
Päivärýtmi muodostuu toiminnoista, jotka elvyttävät aivoni hetkeä edeltäneistä toiminnoista. Ammulla minut saa sängystä ylös ainoastaan ajatus purukahvista ja isosta lautasellisesta kaurapuuroa. Aamiaispöydästä minut saa ylös vain aikainen luento tai takaraivossa tykyttävä huono-omatunto tekemättömsitä koulutöistä. Istun päivän luennolla, josta siirryn kirjastoon, josta lähden vasta kun lukusalin tunkkainen ilma on turruttanut aivon pehmeiksi. Ainoa elpyminen torkahtelusta lukusalissa on liikunta. Juoksen juoksumatolla tunnin saadakseni pääni taas virkeäksi ja paikalleen. Ensimmäiset 20 minuuttia menee melankolian tappamiseen ja seuraavat 40 minuuttia ylisuurten tulevaisuuden suunnitelmien tekemiseen. Juostuani itseni amebasta takaisin ihmiseksi, käyn suihkussa, menen kotiin ja syön nälkäisenä niin paljon kun vatsaani mahtuu ja puolen tunnin päästä vielä lisää. Näin olen elpynyt myös hikisestä treenistä. Ähkystä toivun sammumalla vatsani viereen ja heräämällä taas aamulla ensimmäisenä ajatuksenani purukahvi.
Tiedostan että maailmassa on olemassa myös oikeita ongelmia. Marina auttaa kuitenkin kivasti eteen päin. Pelkästään kirjoittamalla tätä tekstiä olen taas tullut iloiseksi.
Ruotsia
Tänään minulla oli taas viikottainen ruotsintuntini. Pidimme ryhmässä suulliset esitelmät tekemästämme empiirisestä kielitutkimuksesta ja opettajamme Monica, arvio esitelmien kautta, jokaisen kurssilaisen ruotsinkielen tilan. Minun kieltäni arvioidessaan opettaja aloitti toteamalla, että äidinkieleni on suomi. Tieto ei sinänsä tullut yllätyksenä ja hänkin ymmärsi sen. Ruotsalainen lempeä ja jokaisen ihmisen yksilöllisyyttä korostava palautteenanto lensi melko nopeasti nurkaan, kun Monica alkoi lukea muistiinpanojaan. Tuomio: lause- ja sanapainoni eivät ole ruotsinkielen mukaiset. Minulla on kehittämistä konsonanttiäänteissä, sillä lausun esimerkiksi sanan "tala" juuri niin kuin se kirjoitetaan, enkä niin kuin ruotsalaiset sen sanovat: "thala". Sekä kielen painottaminen, että konsonantti vaikeudet liittyvät vahvasti siihen, että olen suomenkielinen ja opiskellut koulussa juuri suomenruotsia. Suomenruotsi muistuttaa niin äänenpainoiltaan, kuin äännerakenteiltaan suomenkieltä.
Olen kiitollinen Monicalle suorasta palautteesta, sillä tahdon edistyä myös suullisessa ilmaisussani. Olen aiemmin ottanut hänen kanssaan esille, että olen suomenkielinen, joten en puhu suomenruotsia vaan ruotsia suomalaisella korostuksella. Juttelin pari päivää sitten suomenruotsalaisen kaverini kanssa ja hänkin totesi minun kieleni kuulostavan enemmän ruotsin ruotsilta kuin hänen. Kieleni on ollut niin heikko tänne tullessani, että olen osan sanoista oppinut suoraan "göteborgiksi". Lisäksi osa kavereistani koulussa ovat kokeneet erittäin tärkeäksi opettaa minulle oikeat ruotsalaiset äänteet. Ei huolta, kuulostan yhä vahvasti suomalaiselta. Minun ei tarvitse sanoa kuin "hej" tai "kanske" niin ihmiset jo tietävät minun tulevan Suomesta. Koulussa minua kutsutaan Muumilaaksoksi.
En heittänyt tuota "kanske"-sanaa ihan vain sattumanvaraisena esimerkkinä. Minut todella tunnistaa suomalaiseksi vain yhden "ehkä" sanan perusteella. Olin erään ravintolan vessajonossa, kun eräs jonossa seissyt pohti ääneen vessassa olijan varmaan sammuneen pytylle, jonon seisoessa paikallaan jo toistakymmentä minuuttia. Minä totesin huvittuneen, että "kanske" ja seuraavaksi tyyppi sitten kysyikin, että mistä päin Suomea olin. Hej:n perusteella minua on luultu norjalaiseksi.
Viimeinen palaute, jonka Monicalta sain oli, etten sano lauseitani loppuun. Hän totesi, että normaalissa arkikeskustelussa vastaava saattaa toimia ja monesti rupattelu rakentuukin puolipoukkoilevalle aiheidenvaihdolle. Hän kuitenkin jatkoi, että lauseet jo pystyttävä lopettamaan, vaikka niitä kaikissa tilanteissa tarvitsekaan päättää kieliopin mukaisesti. Tämä oli ehkä vaikein palaute ottaa vastaan, mutta ehkä juuri siksi, koska olen havainnut saman asian. Aloitan lauseet suurella itsevarmuudella ja lopussa huomaan, ettei kielitaito riitäkään lauseen lopettamiseksi, jolloin toivon että kuuntelija on ymmärtänyt asiani ja täydentää lauseeni oikein. Ei kamalan vakuuttavaa kielenosaamista, sanon minä.
Paljon on kielessäni kuitenkin kehittymistä tapahtunut. Olen pelkästään iloinen saamastani palautteesta. Nyt tiedän mihin minun tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Toinen asia toisaalta on, haluanko edes kuulostaa ruotslaiselta. Minä olen suomalainen, enkä ihan helposti muuksi muutu. Miksi siis pyrkiä kuulostamaan ruotsalaiselta, jos minua ymmärretään suomalaisenakin? Kaiken lisäksi, saatuani jokaisen preposition ja liikkuvan määreen paikalleen, voi tietämätön laskea minut suomenruotsalaiseksi. Silloin ei ole kellään nokankoputtamista puheeseeni. Suomenruotsi on murre siinä missä göteborska tai tukholman murrekin.
Olen kiitollinen Monicalle suorasta palautteesta, sillä tahdon edistyä myös suullisessa ilmaisussani. Olen aiemmin ottanut hänen kanssaan esille, että olen suomenkielinen, joten en puhu suomenruotsia vaan ruotsia suomalaisella korostuksella. Juttelin pari päivää sitten suomenruotsalaisen kaverini kanssa ja hänkin totesi minun kieleni kuulostavan enemmän ruotsin ruotsilta kuin hänen. Kieleni on ollut niin heikko tänne tullessani, että olen osan sanoista oppinut suoraan "göteborgiksi". Lisäksi osa kavereistani koulussa ovat kokeneet erittäin tärkeäksi opettaa minulle oikeat ruotsalaiset äänteet. Ei huolta, kuulostan yhä vahvasti suomalaiselta. Minun ei tarvitse sanoa kuin "hej" tai "kanske" niin ihmiset jo tietävät minun tulevan Suomesta. Koulussa minua kutsutaan Muumilaaksoksi.
En heittänyt tuota "kanske"-sanaa ihan vain sattumanvaraisena esimerkkinä. Minut todella tunnistaa suomalaiseksi vain yhden "ehkä" sanan perusteella. Olin erään ravintolan vessajonossa, kun eräs jonossa seissyt pohti ääneen vessassa olijan varmaan sammuneen pytylle, jonon seisoessa paikallaan jo toistakymmentä minuuttia. Minä totesin huvittuneen, että "kanske" ja seuraavaksi tyyppi sitten kysyikin, että mistä päin Suomea olin. Hej:n perusteella minua on luultu norjalaiseksi.
Viimeinen palaute, jonka Monicalta sain oli, etten sano lauseitani loppuun. Hän totesi, että normaalissa arkikeskustelussa vastaava saattaa toimia ja monesti rupattelu rakentuukin puolipoukkoilevalle aiheidenvaihdolle. Hän kuitenkin jatkoi, että lauseet jo pystyttävä lopettamaan, vaikka niitä kaikissa tilanteissa tarvitsekaan päättää kieliopin mukaisesti. Tämä oli ehkä vaikein palaute ottaa vastaan, mutta ehkä juuri siksi, koska olen havainnut saman asian. Aloitan lauseet suurella itsevarmuudella ja lopussa huomaan, ettei kielitaito riitäkään lauseen lopettamiseksi, jolloin toivon että kuuntelija on ymmärtänyt asiani ja täydentää lauseeni oikein. Ei kamalan vakuuttavaa kielenosaamista, sanon minä.
Paljon on kielessäni kuitenkin kehittymistä tapahtunut. Olen pelkästään iloinen saamastani palautteesta. Nyt tiedän mihin minun tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Toinen asia toisaalta on, haluanko edes kuulostaa ruotslaiselta. Minä olen suomalainen, enkä ihan helposti muuksi muutu. Miksi siis pyrkiä kuulostamaan ruotsalaiselta, jos minua ymmärretään suomalaisenakin? Kaiken lisäksi, saatuani jokaisen preposition ja liikkuvan määreen paikalleen, voi tietämätön laskea minut suomenruotsalaiseksi. Silloin ei ole kellään nokankoputtamista puheeseeni. Suomenruotsi on murre siinä missä göteborska tai tukholman murrekin.
maanantai 14. helmikuuta 2011
Informaation nälkä
Heips!
Olen löytänyt SVTn dokumentit ja ajankohtaisohjelmat. Laadukasta ja valaisevaa kamaa. Oon katsonut muutaman jakson Debattia, joka muistuttaa Yle 2:lta tulevia depatti/keskusteluiltoja. Debatt on tosin viikottainen ohjelma, jossa aiheeta vaihtelee mielenkiintoisesta ja erittäin ajankohtaisesta, turhaan ja tyhjänpäiväiseen mutu-muminaan. Jokaisessa jaksossa on kaksi eri aihetta, joista studiossa sitten kiihkeästi sanaharkataan. Uusimmassa jaksossa keskusteltiin Egyptin tilanteesta sekä sikainfluenssarokotteen sivuvaikutuksista. Suomen narkolepsiatapaukset olivat hyvin vahvasti esillä.
Egyptikeskustelu puolestaan vasta mielenkiintoinen olikin. Studiossa oli paljon iranilaissyntyisiä akateemikoita, jotka vertasivat Egyptin tämän hetkistä tilannetta Iranin tilanteeseen, ennen maassa tapahtunutta uskonnollisen äärimmistön valtaannousua. Keskustelu oli todella mielenkiintoinen, sillä osa porukasta suhtautui Mubarakin eroamiseen hyvin varauksellisesti ja perustelivat kantansa erittäin hyvin. Iranilaistaustaisilla ihmisillä oli pelko, että Mubarakin eroa seuraisi vaarallinen valtatatyhjiö, joka mahdollistaisi muslimiäärimmistön valtaannousun.
Tänään katsoin dokumentin Wikileaksista ja vaikutuin. En ole selvästikään ottanut asioista tarpeeksi selvää. On kuitenkin suhtauduttava varauksella siihen mitä televisiossa näkee. Seuraan mielenkiinnolla Wikileaksin tarinaa, mutta vielä en uskalla muodostaa omaa mielipidettä sen toiminnasta. Dokumentissa eräs brittitoimittaja totesi, että Wikileaksillä on paljon valtaa vuotaessaan salaisia tietoja, mutta niin suuren vallan kanssa on oltava todella varovainen. Elämme mielenkiintoisia aikoja!
Otan tämän tiedon hankkimisen enemmän harrastuksen kannalta. On tärkeää sivistää itseään, kun koko koulutukseni keskityy teoreettiseen triviaan. SVT pelastaa.
Linkki Wikileaks dokumenttiin: http://svtplay.se/t/103466/dokument_inifran
Linkki Debattiin: http://svtplay.se/t/103450/debatt
Olen löytänyt SVTn dokumentit ja ajankohtaisohjelmat. Laadukasta ja valaisevaa kamaa. Oon katsonut muutaman jakson Debattia, joka muistuttaa Yle 2:lta tulevia depatti/keskusteluiltoja. Debatt on tosin viikottainen ohjelma, jossa aiheeta vaihtelee mielenkiintoisesta ja erittäin ajankohtaisesta, turhaan ja tyhjänpäiväiseen mutu-muminaan. Jokaisessa jaksossa on kaksi eri aihetta, joista studiossa sitten kiihkeästi sanaharkataan. Uusimmassa jaksossa keskusteltiin Egyptin tilanteesta sekä sikainfluenssarokotteen sivuvaikutuksista. Suomen narkolepsiatapaukset olivat hyvin vahvasti esillä.
Egyptikeskustelu puolestaan vasta mielenkiintoinen olikin. Studiossa oli paljon iranilaissyntyisiä akateemikoita, jotka vertasivat Egyptin tämän hetkistä tilannetta Iranin tilanteeseen, ennen maassa tapahtunutta uskonnollisen äärimmistön valtaannousua. Keskustelu oli todella mielenkiintoinen, sillä osa porukasta suhtautui Mubarakin eroamiseen hyvin varauksellisesti ja perustelivat kantansa erittäin hyvin. Iranilaistaustaisilla ihmisillä oli pelko, että Mubarakin eroa seuraisi vaarallinen valtatatyhjiö, joka mahdollistaisi muslimiäärimmistön valtaannousun.
Tänään katsoin dokumentin Wikileaksista ja vaikutuin. En ole selvästikään ottanut asioista tarpeeksi selvää. On kuitenkin suhtauduttava varauksella siihen mitä televisiossa näkee. Seuraan mielenkiinnolla Wikileaksin tarinaa, mutta vielä en uskalla muodostaa omaa mielipidettä sen toiminnasta. Dokumentissa eräs brittitoimittaja totesi, että Wikileaksillä on paljon valtaa vuotaessaan salaisia tietoja, mutta niin suuren vallan kanssa on oltava todella varovainen. Elämme mielenkiintoisia aikoja!
Otan tämän tiedon hankkimisen enemmän harrastuksen kannalta. On tärkeää sivistää itseään, kun koko koulutukseni keskityy teoreettiseen triviaan. SVT pelastaa.
Linkki Wikileaks dokumenttiin: http://svtplay.se/t/103466/dokument_inifran
Linkki Debattiin: http://svtplay.se/t/103450/debatt
tiistai 8. helmikuuta 2011
Käsikirja ruotsalaisuuteen: handsfree
Hulluja koko kansa!
Onneksi on Suomessakin lanseerattu hands freet, muussa tapauksessa Ruotsissa voisi hämmentyä pahemman kerran. Porukka mumisee yksikseen kaupassa, lenkkipolulla, kuntosalilla, yliopiston käytävillä - kaytännössä katsoen missä vain milloin vain. Ruotsalaiset eivät vaivaudu kaivamaan kännykkää taskusta, vaikka kumpikin käsi olisi täysin vapaa kännykän pitelemiseen. Handsfreessä juttelevan ruotsalaisen tunnistaa oikeasti häiriintyneestä yksin puheliasta, vain lasittuneesta katseesta, jolla ruotsalainen tuijottaa eteensä keksittyessään kaverin juttuun linjan toisessa päässä. Joudun välillä puremaan huulta katsellessani ratikassa yksin kädetpuuskassa pönöttäviä pukumiehiä ja- naisia, jotka röhöttelevät yksinään tai yllättäen kiekaisevat iloisen tervehdyksen muun vaunun ollessa täysin hiljaa. Jotenkin tuollaisiin tilanteisiin vaan tarvitaisiin, että nostaa sen kännykän siihen korvalle.
Mulla on tosin teoria tälle julmetunmoiselle handsfreen käytölle. Ruotsissa kuuluu omistaa iPhone ja mielellään uusin sellainen. Empiirinen tutkimukseni Handelshögskolanissa, vahvistaa tämän. Mun teoriani handsfreen käytölle onkin, että ainoastaan ne, joilla on iPhone vastaa enää normaalisti puhelimeen. Muut häpeävät niin pahasti omaa ei-iPhone puhelintaan, etteivät halua edes nostaa sitä esille sen soidessa, vaan piilottavat sen handsfreen päähän taskuunsa ja ottavat sen pois taskusta vasta, kun ovat kotona. iPhonen omistajat säälivät köyhiä ja muodin jäljessä roikkuvia kavereitaan niin paljon, etteivät kehtaa kertoa heille, että he näyttävät ihan retardeilta lasisine katseineen ja kummallisine naurukohtauksineen. Ei iPhonen omistajat tuntevat toisiaan kohtaan suurta veljeyttä ja luovat tsemppaavia katseita toisille yksin mumisijoille. "Veli, kyllä säkin saat vielä iPhonen. Itsekin ostaisin, jos ei kaikki raha menisi muuhun yhtä tärkeeseen materiaan".
Minua saa ruveta nimittelemään sinä päivänä kun alan käyttämään handsfreetä ilman erityistä syytä.
Onneksi on Suomessakin lanseerattu hands freet, muussa tapauksessa Ruotsissa voisi hämmentyä pahemman kerran. Porukka mumisee yksikseen kaupassa, lenkkipolulla, kuntosalilla, yliopiston käytävillä - kaytännössä katsoen missä vain milloin vain. Ruotsalaiset eivät vaivaudu kaivamaan kännykkää taskusta, vaikka kumpikin käsi olisi täysin vapaa kännykän pitelemiseen. Handsfreessä juttelevan ruotsalaisen tunnistaa oikeasti häiriintyneestä yksin puheliasta, vain lasittuneesta katseesta, jolla ruotsalainen tuijottaa eteensä keksittyessään kaverin juttuun linjan toisessa päässä. Joudun välillä puremaan huulta katsellessani ratikassa yksin kädetpuuskassa pönöttäviä pukumiehiä ja- naisia, jotka röhöttelevät yksinään tai yllättäen kiekaisevat iloisen tervehdyksen muun vaunun ollessa täysin hiljaa. Jotenkin tuollaisiin tilanteisiin vaan tarvitaisiin, että nostaa sen kännykän siihen korvalle.
Mulla on tosin teoria tälle julmetunmoiselle handsfreen käytölle. Ruotsissa kuuluu omistaa iPhone ja mielellään uusin sellainen. Empiirinen tutkimukseni Handelshögskolanissa, vahvistaa tämän. Mun teoriani handsfreen käytölle onkin, että ainoastaan ne, joilla on iPhone vastaa enää normaalisti puhelimeen. Muut häpeävät niin pahasti omaa ei-iPhone puhelintaan, etteivät halua edes nostaa sitä esille sen soidessa, vaan piilottavat sen handsfreen päähän taskuunsa ja ottavat sen pois taskusta vasta, kun ovat kotona. iPhonen omistajat säälivät köyhiä ja muodin jäljessä roikkuvia kavereitaan niin paljon, etteivät kehtaa kertoa heille, että he näyttävät ihan retardeilta lasisine katseineen ja kummallisine naurukohtauksineen. Ei iPhonen omistajat tuntevat toisiaan kohtaan suurta veljeyttä ja luovat tsemppaavia katseita toisille yksin mumisijoille. "Veli, kyllä säkin saat vielä iPhonen. Itsekin ostaisin, jos ei kaikki raha menisi muuhun yhtä tärkeeseen materiaan".
Minua saa ruveta nimittelemään sinä päivänä kun alan käyttämään handsfreetä ilman erityistä syytä.
Näin saadan kruunun kurssi laskemaan
Nyt tämä saa loppua!
10 
SEK=1,14 
EUR
SEK=1,14 EURMitä voin tehdä vahvistaakseni euron kurssia tai kaataakseni talouden täällä Ruotsissa? Tästä lähin asioin vain suomalaisen postimyynnin kautta. Tilaan kaiken ruokani, koulukirjallisuuteni, vessapaperini ja vähäiset vaatehankintani Suomen kautta. Hobbyhallin nettipalvelusta luulisi saavan kaiken tarvittavan, vai? Voi kumpa palvelutkin saisi tilattua Itämeren ylitse. Voisin yrittää kulkea HKLn bussikortilla Göteborgin ratikoissa ja lentää aina Finnairilla Suomeen leikkaamaan hiukseni.
Itseäni saan tästä kurssikehityksestä syyttää. Ostan koulukirjoja sadoilla euroilla vuodessa ja tänään olen menossa kampaajalle. Kruunuja kuluu, mutta euroja sitäkin enemmän!
Solidaarisuudesta euro-opiskelijoita kohtaan, pyydän teitä kaikkia boikotoimaan kaikkea ruotsalaista. Ei enää ostoksia Ikeassa, H&Mssä, Ginatrikossa tai Clas Ohlosonilla. Vaihtakaa Abban silli vaikka Lidln purkkitonnikalaan ja Keso Valion raejuustoon (toisaalta kuka Kesoa muutenkaan ostaisi, jos tarjolla on herkullista Valiota), Vaihtakaa Volvonne Bemareihin tai hiihtäkää Peltosilla töihin ja kouluun, niin kuin kunnon suomalaiset tekee.
Kaikki ideaalinen tukikin toimii, sillä senkin luulisi lopulta näkyvän pörssitilastoissa. Tuhotaan kaikki mitä Ruotsi maana edustaa. Unohtakaa siis sukupuolten välinen tasa-arvo ja palatkaa naiset nyrkin ja hellan väliin. Sortakaa kaikkia, jotka kannattaa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä tai edustaa pehmeitä arvoja. Sulkekaa kaikki kunnalliset päiväkodit ja yksityistäkää kaikki terveyspalvelut. Kyllä ne jossain vaiheessa luovuttaa, kun vaan tarpeeksi painostaa! Pakko sen kruunun on jossain vaiheessa kääntyä laskuun!
Kaikki ideaalinen tukikin toimii, sillä senkin luulisi lopulta näkyvän pörssitilastoissa. Tuhotaan kaikki mitä Ruotsi maana edustaa. Unohtakaa siis sukupuolten välinen tasa-arvo ja palatkaa naiset nyrkin ja hellan väliin. Sortakaa kaikkia, jotka kannattaa pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä tai edustaa pehmeitä arvoja. Sulkekaa kaikki kunnalliset päiväkodit ja yksityistäkää kaikki terveyspalvelut. Kyllä ne jossain vaiheessa luovuttaa, kun vaan tarpeeksi painostaa! Pakko sen kruunun on jossain vaiheessa kääntyä laskuun!
Toinen vaihtoehto on lisätä Ruotsissa opiskelevien opintotukeen virallinen valuuttakurssiin sidottu hurrilisä. Sitä voidaan sitten kansan kesken kutsua vaikka "lillebror betalar"- lisäksi.
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Lorvailua: Blogi hehkutus
Jos elämä ja opiskelu Göteborgissa kiinnostaa enemmänkin, kannattaa seurata myös blogia http://henringbg.wordpress.com/
Henkka on joo mun kaveri, mutta en mainosta blogia nyt mistään kaverillisesta solidaarisuudesta. Henkka kirjoittaa todella kivasti, on fiksu tyyppi ja touhuaa kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, joten Henkan kuulumisia on mukavaa lukea. Kaiken lisäksi blogi päivittyy tasaiseen tahtiin, joten uutta luettavaa löytyy useamman kerran viikossa.
Kannattaa kurkata.
Henkka on joo mun kaveri, mutta en mainosta blogia nyt mistään kaverillisesta solidaarisuudesta. Henkka kirjoittaa todella kivasti, on fiksu tyyppi ja touhuaa kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, joten Henkan kuulumisia on mukavaa lukea. Kaiken lisäksi blogi päivittyy tasaiseen tahtiin, joten uutta luettavaa löytyy useamman kerran viikossa.
Kannattaa kurkata.
Lorvailua: Big Love
Löysin SVT:n nettisivuilta draamasarjaa nimeltä Big Love. Se kertoo moniavioisesta mormooniperheestä keskellä tavallista yhdysvaltalaista yhteiskuntaa. Sarja on erittäin mielenkiintoinen ja ilmeisesti, jollakin tasolla poleeminen, sillä osa sarjan jaksoista on "poistettu [netistä] väärinkäytösten vuoksi". Olen vakavasti koukussa myös Californicationiin. Paheekseni voin ilmoittaa, että vietän useamman tunnin viikossa katsoen ohjelmia netistä (en siis kuitenkaan laittomasti). Tähän on tultava muutos.
Televisiosarjoja netissä:
/http://www.tvduck.com/
Televisiosarjoja netissä:
/http://www.tvduck.com/
Lorvailua: yhdistys ja Chalmers
Miten on elämä hyvää ja kivaa kun unohtaa opiskelemisen! Paljon on sattunut ja tapahtunut, kun olen pariksi päiväksi vaihtanut kirjastossa istumisen lorvailuun. Olen ollut mukana perustamassa yhdistystä, tanssinut Göteborgin teknillisen korkeakoulun diskoteekin lavalla, siivonnut kotini lattiasta kattoon ja räjäyttänyt sen taas entiseen kuntoonsa, tullut melkein naitetuksi suomenruotsalaiselle meriteknikolle ja löytänyt uuden mielenkiintoisen tv-sarjan.
Aloitetettakoon yhdistyksestä. Pidimme eilen suomalaisporukalla minun luonani Göteborgin ruotsinsuomalaisten nuorten yhdistyksen perustamiskokouksen. Suurin osa meistä oli aivan ulalla yhdistyksen perustamisesta, mutta onneksi meidät pelasti uusi suomalaisvahvistus Sanna, joka on ollut Suomessa ilmeisesti äärimmäisen aktiivinen yhdistyssaralla. Saimme yhdistyksen pystyyn ja valitsimme kaikki kokouksessa olleet yhdistyksen hallitukseen. Juliasta tuli puheenjohtaja, Henkasta varapuheenjohtaja, minusta sihteeri ja Riikasta rahastonhoitaja. Muille hallituksen jäsenille jaamme tarkemmat tehtävät myöhemmissä kokouksissa. Saara tulee näillä näkymin vastaamaan kansainvälisistä suhteista, sillä hän on muuttaamassa Suomeen parin kuukauden päästä.
Kokouksen jälkeen suunnistimme "hallituksen" kanssa Chalmersin (Göteborgin teknillinen korkeakoulu) opiskelija juhliin. Chalmersilla on oma pieni yökerhonsa kampuksella ja siellä me tanssimme eilen teekkarit kalpeiksi. Oli jännää huomata miten teekkarit poikkeavat sekä fyysisesti, että psyykisesti Göteborgin kauppiksen porukasta. Oikeustieteellinen tiedekunta sijaitsee täällä Göteborgissa kauppakorkeakoulussa, ja sitä kautta olen äärimmäisen tottunut sliipattuun "fashion is my religion"- meininkiin.
Vertailtiin kauppiksessa opiskelevan Henkan kanssa Chalmersin menoa Handelsin menoon ja todettiin, että kysymyksessä oli kaksi eri maailmaa. On vaikea kuvailla eroja yleistämättä. Handelsissa opiskelee koulukiusaajat ja Chalmersissa koulukiusatut. Rumasti ehkä sanottu, mutta karikatyyrisesti asia on niin. Pintapuolisesti kauppakorkeakoulu on klikkiytynyt ja ulkonäkökeskeinen opiskelupaikka. Statusta saa ulkonäöllä. Chalmersissa puolestaan näytti olevan paljon parempi yhteishenki. Ihmiset tanssivat, vaikka eivät oikeastaan osanneet. Nörttiys oli rehellistä ja avointa. Illan teema oli Super Mario ja porukka oli oikeasti pukeutunut videopelisankareiksi.
Kuten Suomessa, myös täällä opiskelijaelämä on parasta ja railakkainta teknillisessä korkeakoulussa. Tulemme siis jatkossakin käymään Chalmersin juhlissa. Kateellisena totean, että teekkarit taitaa olla ainoita, joilla on haalarit täällä Ruotsissa. Pitää varmaan hakea johonkin Chalmersin teknillisistä ohjelmista ihan vain saadakseen haalarit.
Aloitetettakoon yhdistyksestä. Pidimme eilen suomalaisporukalla minun luonani Göteborgin ruotsinsuomalaisten nuorten yhdistyksen perustamiskokouksen. Suurin osa meistä oli aivan ulalla yhdistyksen perustamisesta, mutta onneksi meidät pelasti uusi suomalaisvahvistus Sanna, joka on ollut Suomessa ilmeisesti äärimmäisen aktiivinen yhdistyssaralla. Saimme yhdistyksen pystyyn ja valitsimme kaikki kokouksessa olleet yhdistyksen hallitukseen. Juliasta tuli puheenjohtaja, Henkasta varapuheenjohtaja, minusta sihteeri ja Riikasta rahastonhoitaja. Muille hallituksen jäsenille jaamme tarkemmat tehtävät myöhemmissä kokouksissa. Saara tulee näillä näkymin vastaamaan kansainvälisistä suhteista, sillä hän on muuttaamassa Suomeen parin kuukauden päästä.
Kokouksen jälkeen suunnistimme "hallituksen" kanssa Chalmersin (Göteborgin teknillinen korkeakoulu) opiskelija juhliin. Chalmersilla on oma pieni yökerhonsa kampuksella ja siellä me tanssimme eilen teekkarit kalpeiksi. Oli jännää huomata miten teekkarit poikkeavat sekä fyysisesti, että psyykisesti Göteborgin kauppiksen porukasta. Oikeustieteellinen tiedekunta sijaitsee täällä Göteborgissa kauppakorkeakoulussa, ja sitä kautta olen äärimmäisen tottunut sliipattuun "fashion is my religion"- meininkiin.
Vertailtiin kauppiksessa opiskelevan Henkan kanssa Chalmersin menoa Handelsin menoon ja todettiin, että kysymyksessä oli kaksi eri maailmaa. On vaikea kuvailla eroja yleistämättä. Handelsissa opiskelee koulukiusaajat ja Chalmersissa koulukiusatut. Rumasti ehkä sanottu, mutta karikatyyrisesti asia on niin. Pintapuolisesti kauppakorkeakoulu on klikkiytynyt ja ulkonäkökeskeinen opiskelupaikka. Statusta saa ulkonäöllä. Chalmersissa puolestaan näytti olevan paljon parempi yhteishenki. Ihmiset tanssivat, vaikka eivät oikeastaan osanneet. Nörttiys oli rehellistä ja avointa. Illan teema oli Super Mario ja porukka oli oikeasti pukeutunut videopelisankareiksi.
Kuten Suomessa, myös täällä opiskelijaelämä on parasta ja railakkainta teknillisessä korkeakoulussa. Tulemme siis jatkossakin käymään Chalmersin juhlissa. Kateellisena totean, että teekkarit taitaa olla ainoita, joilla on haalarit täällä Ruotsissa. Pitää varmaan hakea johonkin Chalmersin teknillisistä ohjelmista ihan vain saadakseen haalarit.
perjantai 4. helmikuuta 2011
Iltalenkki Eriksbergissa
Tässä muutama kuva iltalenkiltäni Erksbergista. Eriksberg on kaupunginosa Hisingenissä ja Hisingen puolestaan on suuri saari Göteborgissa. Asuin koko viime syksyn Hisingenissä, mutta nyt olen muuttanut mantereelle. Eriksbergin satama on aivan upea paikka! Rantabulevardi tuo mieleen Välimeren rantakupungit kahviloineen ja pieninen putiikkeineen. Lautat Eriksbergin ja Göteborgin välillä kulkevat säännöllisen aikataulun mukaisesti ja lautalla pääsee kulkemaan samalla lipulla, joka kelpaa muuhunkin joukkoliikenteeseen Göteborgissa. Hisingenin rannalta on ehkä max 300 metrin välimatka mantereelle, joten kaupunkin vastarannalla on hyvin lähellä. Lauttojen lisäksi Hisingeniin vie kaksi suurta siltaa.  | |
| Rannassa sijaitseva ravintola Photo by Laura |
 |
| Taustalla toinen Hisingeniin vievistä silloista Photo by Laura |
 |
| Rantabulevardi Photo by Laura |
 |
| Göteborg vastakkaisella rannalla Photo by Laura |
 | |
| Rantabulevardin putiikkeja Photo by Laura |
Täysin randomia
Istuin alku syksystä kirjaston lukusalissa ja luin ihka ensimmäistä kurssikirjaani. Lukeminen sujui äärimmäisen hitaasti, sillä jouduin tarkistamaan joka kolmannen sanan tietokoneelleni asentamastani sanakirjasta. Huomasin että vieressäni istuva, vaihto-oppilaaksi veikkaamani, nuorimies tarkkaili tietokoneeni ruutua sivusilmällään. Niin kävi usein ja olin jo tottunut siihen, että vierustoverit välillä kummastelivat takkuavaa lukemistani. Hetken tiirailtuaan opiskeluani, nuorimies kääntyi puoleeni ja kuiskasi englanniksi: "You are probably not from Sweden. Are you Finnish?". Minä tietysti kummastuneena tunnusti. Tyypi luki hämmästynyttä ilmettäni ilmeisen hyvin, sillä hän jatkoi selventävästi: " I just saw that you were looking up quite simple and easy words..." Hymähdin ja kohdistin katseeni taas kirjaan. Olin kiusaantunut, koska a) huono kielitaitoni oli paljastunut ja b) en halunnut häiritä muita lukusalissa päntääviä. Tyyppi kuitenkin jatkoi " I can say two things in Finnish: R:n kierrän orren ympäri s:n pistän taskuun and vesi hiisi sihisi hississä". Olin ymmältäni! Onnittelin tyyppiä ja sanoin että kyseiset pätkät on meille suomalaisillekin vaikeita lausua. Nuorimies selitti, että hän oli aiemmin ollut töissä Ruotsin merivoimissa ja tavannut sitä kautta paljon suomalaisia sotilaita, jotka olivat opettaneet hänelle perinteiste suomalaisten kirjosanojen lisäksi kyseiset lorut.
Supisimme hetken aikaan. Tyyppi kysyi perinteiset kysymykset: Miksi tulit Ruotsiin? Onko ruotsiksi opiskeleminen hankalaa? Miksi et opiskele Suomessa? Lukusalissa jutteleminen on mielestäni todella epäkunnioittavaa muita lukijoita kohtaan ja kuiskailu tuntui minusta hyvin kiusalliselta. Päätin päättää keskustelumme kysymällä, mistä tyyppi itse oli kotoisin. "Oh, I was born in Iran but I´ve lived here for 20 years now". Hymyilin, vastasin "Oh" ja käänyin takaisin kirjani ääreen. Sadasosa sekunnissa tajusin, että NOOOOOOOOOUUUUU. Nyt sai tyyppi AIVAN väärän kuvan. Miten rasistinen kuva tilanteessa syntyikään. En pystynyt enää keskittymään lukemiseeni vaan mietin pelkästään miten voisin pelastaa tilanteen. Muutaman minuutin pohdinan jälkeen kysyin tyypiltä, jonkin todella helpon sanan englanninkielistä käännöstä merkiksi siitä että arvostin häntä, hänen kielitaitoaan ja hänen taustaansa.En usko, että tyypi mitenkään erityisesti loukkaantui, sillä moikkailemme ja vaihdamme kuulumisia aina kun nähdään.
Tarina tuli mieleeni jälleen, koska törmäsin tänään kyseiseen tyyppiin. Kuulumisten vaihtaminen ajautui kuitenkin taas jotenkin hassuille raiteille. Tällä kertaa tyyppi kertoi, että Suomen laivaston miehillä on Mannerheimin kuvia ympäri ämpäri laivan seiniä ja että he haluaisivat että Mannerheim olisi yhä Suomen presidentti. Tämä ruotsalais-iranilainen tuttavuutenikin ymmärsi että haave oli hyvin absurdi, onhan Mannerheim ollut kuollut jo vuosikymmeniä. Kun pojilta oli tiedusteltu, miksei heillä ole Halosen Tarjan kuvaa seinällä olivat Suomen puolustusvoiman pojat kuitanneet etteivät luota "epäpätevään homo-femistiin". Täytyy sanoa, ettei iranilais-ruotsalaisen muistot tällä kertaa oikein ilahduttaneet, mutta muuten tyyppi vaikuttaa oikein vekkulilta tyypiltä.
Supisimme hetken aikaan. Tyyppi kysyi perinteiset kysymykset: Miksi tulit Ruotsiin? Onko ruotsiksi opiskeleminen hankalaa? Miksi et opiskele Suomessa? Lukusalissa jutteleminen on mielestäni todella epäkunnioittavaa muita lukijoita kohtaan ja kuiskailu tuntui minusta hyvin kiusalliselta. Päätin päättää keskustelumme kysymällä, mistä tyyppi itse oli kotoisin. "Oh, I was born in Iran but I´ve lived here for 20 years now". Hymyilin, vastasin "Oh" ja käänyin takaisin kirjani ääreen. Sadasosa sekunnissa tajusin, että NOOOOOOOOOUUUUU. Nyt sai tyyppi AIVAN väärän kuvan. Miten rasistinen kuva tilanteessa syntyikään. En pystynyt enää keskittymään lukemiseeni vaan mietin pelkästään miten voisin pelastaa tilanteen. Muutaman minuutin pohdinan jälkeen kysyin tyypiltä, jonkin todella helpon sanan englanninkielistä käännöstä merkiksi siitä että arvostin häntä, hänen kielitaitoaan ja hänen taustaansa.En usko, että tyypi mitenkään erityisesti loukkaantui, sillä moikkailemme ja vaihdamme kuulumisia aina kun nähdään.
Tarina tuli mieleeni jälleen, koska törmäsin tänään kyseiseen tyyppiin. Kuulumisten vaihtaminen ajautui kuitenkin taas jotenkin hassuille raiteille. Tällä kertaa tyyppi kertoi, että Suomen laivaston miehillä on Mannerheimin kuvia ympäri ämpäri laivan seiniä ja että he haluaisivat että Mannerheim olisi yhä Suomen presidentti. Tämä ruotsalais-iranilainen tuttavuutenikin ymmärsi että haave oli hyvin absurdi, onhan Mannerheim ollut kuollut jo vuosikymmeniä. Kun pojilta oli tiedusteltu, miksei heillä ole Halosen Tarjan kuvaa seinällä olivat Suomen puolustusvoiman pojat kuitanneet etteivät luota "epäpätevään homo-femistiin". Täytyy sanoa, ettei iranilais-ruotsalaisen muistot tällä kertaa oikein ilahduttaneet, mutta muuten tyyppi vaikuttaa oikein vekkulilta tyypiltä.
torstai 3. helmikuuta 2011
Hakisinko vielä Helsingin oikikseen?
Pitäisikö mun hakea kolmannen kerran Helsingin oikeustieteelliseen?
Helsingin oikeustieteellinen on ollut aina mun suurin haave. Olen aina halunnut juristisksi, mutta yksi haaveeseen kuuluva välietappi on ollut opiskelu Helsingin yliopistossa ja osallistuminen Pykälän (oikeustieteellisen tiedekunnan ainejärjestö) toimintaa. Ruotsiin yliopistoon hakeminen oli alunperinkin vain varavaihtoehto ja pääasiallinen tarkoitus hakemisella oli vain helpottaa Helsingin oikeustieteelliseen hakemisesta aiheutuvaa stressiä. Ruotsiin hakeminen oli vain keino huijata alitajuntaani, ettei elämä lopu vaikkei Helsingin oikeustieteelliseen pääsisikään.
Ratkaisu oli todella hyvä. Päivääkään en ole katunut, että Ruotsiin lähdin. Tämä on mainiota ja koulu sujuu ihan kivasti. Opiskelu sujuisi kuitenkin huomattavasti paremmin omalla äidinkielellä. Juristin koulutus on äärimmäisen kansallinen koulutus, opiskellaanhan tässä kansallista lainsäädäntöä. Suurin osa asioista joita koulussa opin, ei päde Ruotsin rajojen ulkopuolella. Voinko vain sattuman kautta sitoa itseni koko loppu elämäksi Ruotsiin? Ei mulla ole koskaan ollut haavetta tulla ruotsalaiseksi.
Ehkä kärjistän vähän, kun sanon, että olen loppu elämäkseni sidottu Ruotsiin ja ettei koulutksellani tee mitään ulkomailla. Voinhan aina keskittyä kansainvälisempään osaan oikeutta. Idea nyt kuitenkin on se, että 90 % koulutuksesta keskittyy kuitenkin kansalliseen lainsäädäntöön.
Ainoa syy jäädä Ruotsiin on se, etten enää tahtoisi kuluttaa kolmea kuukautta elämästäni projektiin, joka voi päättyä TAAS fiaskoon. En voi koskaan hyvin paineen ja stressin alla. Viimeiset kaksi viikkoa ennen pääsykoetta olen hysteerinen: itken ja tärisen. Viimeisinä hetkinä en luota itseeni tai oppimaani hituisenkaan vertaa. Viime keväänä itkin päivää ennen koetta, etten tule selviämään pääsykokeista. Luovutin siis ennen kuin olin edes saapunut pääsykoepaikalle.
Olen ihmistyypiltäni alisuorittaja. Omistaudun 150 prosenttisesti asioille, jotka ovat minulle tärkeitä, mutta menetän hermoni, koska lataan liikaa odotuksia suoriutumiselleni. Ruotsissa olen oppinut hallitsemaan tunnetta. En kurkoittele tähtiä taivaalta, vaan tyydyn siihen mihin pystyn. Tenteistä selviän ainoastaan luottaen siihen mitä olen oppinut. Tenteissä ei kuitenkaan ole rajaa, jonka mukaan 80 % kokeen tekijöistä jäisi nuolemaan näppejään. Tentistä selviää osaamalla puolet tentin asioista, kun taas pääsykokeissa on päihitettävä reilu tuhat muuta pyrkijää.
Haluan opiskella Suomessa, koska ruotsinkielellä en pysty suoriutumaan niin hyvin kuin tahtoisin. Haluan olla hyvä ja osata. Haluan, että mulla on edes mahdollisuus saada paras mahdollinen arvosana. Kärsivällisyys palkitaan, ja olen varma, että parissa vuodessa ruotsintaitoni on jo aivan yhtä hyvä kuin muilla ruotsalaisilla, mutta ennen sitä olen ehtinyt käymään jo puolet koulutuksestani. Olen silloin siis tilanteessa, jossa koko kandini on täyttä kuraa, vaikka minulla olisi ollut suuri palo suoriutua kaikesta opiskelustani erinomaisin tuloksin.
Otan mielelläni mieleipiteitä ja neuvoja vastaan. Keskustelen asiasta mielelläni kaikkien kanssa, joilla on asiaan näkökulmia. Facebook inbox, sähköposti tai Skype ;)
Helsingin oikeustieteellinen on ollut aina mun suurin haave. Olen aina halunnut juristisksi, mutta yksi haaveeseen kuuluva välietappi on ollut opiskelu Helsingin yliopistossa ja osallistuminen Pykälän (oikeustieteellisen tiedekunnan ainejärjestö) toimintaa. Ruotsiin yliopistoon hakeminen oli alunperinkin vain varavaihtoehto ja pääasiallinen tarkoitus hakemisella oli vain helpottaa Helsingin oikeustieteelliseen hakemisesta aiheutuvaa stressiä. Ruotsiin hakeminen oli vain keino huijata alitajuntaani, ettei elämä lopu vaikkei Helsingin oikeustieteelliseen pääsisikään.
Ratkaisu oli todella hyvä. Päivääkään en ole katunut, että Ruotsiin lähdin. Tämä on mainiota ja koulu sujuu ihan kivasti. Opiskelu sujuisi kuitenkin huomattavasti paremmin omalla äidinkielellä. Juristin koulutus on äärimmäisen kansallinen koulutus, opiskellaanhan tässä kansallista lainsäädäntöä. Suurin osa asioista joita koulussa opin, ei päde Ruotsin rajojen ulkopuolella. Voinko vain sattuman kautta sitoa itseni koko loppu elämäksi Ruotsiin? Ei mulla ole koskaan ollut haavetta tulla ruotsalaiseksi.
Ehkä kärjistän vähän, kun sanon, että olen loppu elämäkseni sidottu Ruotsiin ja ettei koulutksellani tee mitään ulkomailla. Voinhan aina keskittyä kansainvälisempään osaan oikeutta. Idea nyt kuitenkin on se, että 90 % koulutuksesta keskittyy kuitenkin kansalliseen lainsäädäntöön.
Ainoa syy jäädä Ruotsiin on se, etten enää tahtoisi kuluttaa kolmea kuukautta elämästäni projektiin, joka voi päättyä TAAS fiaskoon. En voi koskaan hyvin paineen ja stressin alla. Viimeiset kaksi viikkoa ennen pääsykoetta olen hysteerinen: itken ja tärisen. Viimeisinä hetkinä en luota itseeni tai oppimaani hituisenkaan vertaa. Viime keväänä itkin päivää ennen koetta, etten tule selviämään pääsykokeista. Luovutin siis ennen kuin olin edes saapunut pääsykoepaikalle.
Olen ihmistyypiltäni alisuorittaja. Omistaudun 150 prosenttisesti asioille, jotka ovat minulle tärkeitä, mutta menetän hermoni, koska lataan liikaa odotuksia suoriutumiselleni. Ruotsissa olen oppinut hallitsemaan tunnetta. En kurkoittele tähtiä taivaalta, vaan tyydyn siihen mihin pystyn. Tenteistä selviän ainoastaan luottaen siihen mitä olen oppinut. Tenteissä ei kuitenkaan ole rajaa, jonka mukaan 80 % kokeen tekijöistä jäisi nuolemaan näppejään. Tentistä selviää osaamalla puolet tentin asioista, kun taas pääsykokeissa on päihitettävä reilu tuhat muuta pyrkijää.
Haluan opiskella Suomessa, koska ruotsinkielellä en pysty suoriutumaan niin hyvin kuin tahtoisin. Haluan olla hyvä ja osata. Haluan, että mulla on edes mahdollisuus saada paras mahdollinen arvosana. Kärsivällisyys palkitaan, ja olen varma, että parissa vuodessa ruotsintaitoni on jo aivan yhtä hyvä kuin muilla ruotsalaisilla, mutta ennen sitä olen ehtinyt käymään jo puolet koulutuksestani. Olen silloin siis tilanteessa, jossa koko kandini on täyttä kuraa, vaikka minulla olisi ollut suuri palo suoriutua kaikesta opiskelustani erinomaisin tuloksin.
Otan mielelläni mieleipiteitä ja neuvoja vastaan. Keskustelen asiasta mielelläni kaikkien kanssa, joilla on asiaan näkökulmia. Facebook inbox, sähköposti tai Skype ;)
tiistai 1. helmikuuta 2011
Siisteyden tyyssijasta kajahtaa
Taas yhdestä päivästä maailmalla selvitty!
Istun tapoihin kuuluvasti taas koneeni edessä mussuttaen massiivista iltapalaa. Ison salaatin lisäksi olen ladannut työpöydälleni kaiken tärkeän ja tarpeellisen. Pöydältä löytyy mm. pyykinpesuaine, juokseva hunaja, tietokone, sakset, tyhjä kivennäisvesipullo, hiusharja, tulitikkuja, huuhteluainetta, kamera, mehutiivistettä, yksi korvis, huivi, kaurahiutaleita, vartalovoide ja pari maksettua laskua. Luulin että yksin asujan suurin onni on se, ettei muut tiedä kuinka soitkuinen todellisuudessa olen, mutta tässähän minä nyt teille senkin asian itsestäni paljastan. Ehkä ei olisi kannattanut, mutta huvituin itse niin kovasti näkemästäni, että halusin jakaa sen jonkun kanssa.
Nyt alkaa muuten homma rulaamaan täällä Göteborgissa. Kurssikirjallisuutta on mahdotonta lainata kirjastosta, sillä lainattavia kappaleita on vain 2-4 ja meitä opiskelijoita on 250. Olen siis päätynyt ostamaan kurssikirjoja. Halvin tapa, käytettyjen kirjojen jälkeen, on tilata kirjat netistä. Toimitusajan pitäisi olla 2-5 päivään, mutta minä olen odottanut omiani jo kolme viikkoa. Pontevana lakiopiskelijana ilmoitin jo peruvani kaupan, sillä minulla on siihen OIKEUS. Käytin mailissa ihan oikeaa sanastoa ja kaikkea. Olin ihan tosi pro kaikkine prepositio- ja kirjoitusvirheineni. Nettikirjakauppa vastasi tänään, että kirjat on lähetetty ajat sitten ja venaa mua varmasti postissa. Tullessani kotiin puolisen tuntia sitten oli postiluukkuuni kolahtanut kirje postista: "tulkaahan hakemaan jo tämä teidän pakettinne".
Jotain tekemistä asioiden hoitumisen kanssa voi olla myös sillä, että olen tänään virallisesti muuttanut uuteen asuntooni. Käytännössä olen asunut asunnossa kohta kuukauden, mutta kirjani siirtyivät tähän asuntoon vasta tänään.Syy oli se, että alkuperäinen vuokralainen ei saanut virallisesti vuokrata asuntoa eteenpäin kuin vasta kuusi kuukautta sen jälkeen, kun hän itse oli muuttanut asuntoon. Emmy lähti vaihtoon kuitenkin jo tammikuussa, joten sain muuttaa asuntoon jo kuukauden etuajassa. Monimutkainen sotku, mutta täysin arkipäivää kaupungissa, jossa ei ole riittävästi vuokra-asuntoja.
Etenemme koulussa tahtia 400 sivua kurssikirjallisuutta per viikko. En millään pysy lukutahdissa mukana, mutta tuntuu kuitenkin, että sekä kielenhallitsimisessani, että itse asian opiskelussani tapahtuu koko ajan edistystä. Se on mukavaa huomata, mutta silti mieltäni vaivaa aina välillä pieni epävarmuus. Se on vain katsottava tilanne aina päivä kerrallaan.
Istun tapoihin kuuluvasti taas koneeni edessä mussuttaen massiivista iltapalaa. Ison salaatin lisäksi olen ladannut työpöydälleni kaiken tärkeän ja tarpeellisen. Pöydältä löytyy mm. pyykinpesuaine, juokseva hunaja, tietokone, sakset, tyhjä kivennäisvesipullo, hiusharja, tulitikkuja, huuhteluainetta, kamera, mehutiivistettä, yksi korvis, huivi, kaurahiutaleita, vartalovoide ja pari maksettua laskua. Luulin että yksin asujan suurin onni on se, ettei muut tiedä kuinka soitkuinen todellisuudessa olen, mutta tässähän minä nyt teille senkin asian itsestäni paljastan. Ehkä ei olisi kannattanut, mutta huvituin itse niin kovasti näkemästäni, että halusin jakaa sen jonkun kanssa.
Nyt alkaa muuten homma rulaamaan täällä Göteborgissa. Kurssikirjallisuutta on mahdotonta lainata kirjastosta, sillä lainattavia kappaleita on vain 2-4 ja meitä opiskelijoita on 250. Olen siis päätynyt ostamaan kurssikirjoja. Halvin tapa, käytettyjen kirjojen jälkeen, on tilata kirjat netistä. Toimitusajan pitäisi olla 2-5 päivään, mutta minä olen odottanut omiani jo kolme viikkoa. Pontevana lakiopiskelijana ilmoitin jo peruvani kaupan, sillä minulla on siihen OIKEUS. Käytin mailissa ihan oikeaa sanastoa ja kaikkea. Olin ihan tosi pro kaikkine prepositio- ja kirjoitusvirheineni. Nettikirjakauppa vastasi tänään, että kirjat on lähetetty ajat sitten ja venaa mua varmasti postissa. Tullessani kotiin puolisen tuntia sitten oli postiluukkuuni kolahtanut kirje postista: "tulkaahan hakemaan jo tämä teidän pakettinne".
Jotain tekemistä asioiden hoitumisen kanssa voi olla myös sillä, että olen tänään virallisesti muuttanut uuteen asuntooni. Käytännössä olen asunut asunnossa kohta kuukauden, mutta kirjani siirtyivät tähän asuntoon vasta tänään.Syy oli se, että alkuperäinen vuokralainen ei saanut virallisesti vuokrata asuntoa eteenpäin kuin vasta kuusi kuukautta sen jälkeen, kun hän itse oli muuttanut asuntoon. Emmy lähti vaihtoon kuitenkin jo tammikuussa, joten sain muuttaa asuntoon jo kuukauden etuajassa. Monimutkainen sotku, mutta täysin arkipäivää kaupungissa, jossa ei ole riittävästi vuokra-asuntoja.
Etenemme koulussa tahtia 400 sivua kurssikirjallisuutta per viikko. En millään pysy lukutahdissa mukana, mutta tuntuu kuitenkin, että sekä kielenhallitsimisessani, että itse asian opiskelussani tapahtuu koko ajan edistystä. Se on mukavaa huomata, mutta silti mieltäni vaivaa aina välillä pieni epävarmuus. Se on vain katsottava tilanne aina päivä kerrallaan.
Nollasta sataan kolmessa sekunnissa
Minut valtaa aina tasaisin väliajoin into aloittaa uusi projekti. Päätös koskee aina jotain konkreettista asiaa, eikä siis sikiä pelkästä muutoksen kaipuusta, vaan enemmänkin täysin tyhjästä ilmasta. Kaikki rationaalinen ja realistinen ajattelu saa väistyä, kun minä päätän, että nyt tapahtuu muutos. Siinä hetkessä uskon itseeni enemmän kuin koskaan ja olen varma, että uusi tempaus onnistuu ja muuttaa mun elämän. Mikään ulkopuolinen voima ei voi minua siinä hetkessä estää.
Ensimmäinen muistikuva tällaisesta voimakkaasta uskon ja tahdon tunteesta oli, kun olin kahdeksan vuotias. Päätimme Kiian ja Miron (naapurin lapset) kanssa perustaa bändin. Meistä piti tulla uusi Aikakone. Suunnittelimme bändimme tulevaisuuttaa ja tähtiin nousua Kiian tarravihkon takakanteen. Olimme varmoja menestyksestämme.
Tärkeintä jokaisen aloitteleva bändin läpilyönnissä on tietysti uskottava habitus. Sain ylipuhuttua äidin ostoksille Malmin Seppälään jo seuraavana päivänä. Halusin ihan itse valita itselleni asukokonaisuuden. Valitsin neonvihreän minihameen, jossa oli muovinen kukkasolki, pinkin hohtavan, napitettavan paidan ja neon vihreän topin. Olin uskalias asuvalintani kanssa, sillä olihan musta sentään tulossa uusi lupaus Suomen tenavatähti taivaalle. Toisin kävi. Ei meidän bändistä tullut mitään. Ei me osattu laulaa, ja kaiken lisäksi Miro oli vasta kuusi vuotias. Se oli ehkä liian nuori julkkikseksi. Käytin mun Aikakone tyylisiä vaatteitani ehkä kaksi kertaa, kunnes kasvoin niistä ulos.
Brasiliassa päätin aloittaa Parkourin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Parkour). Seisoin hiostavan kuumassa bussissa ja huojuin bussi seinältä toiselle kuskin kaahatessa Santo Andrén mäkisiä katuja. Sain idean kuin salaman iskusta. Olin huolestunut yleiskunnostani, ja olin havainnut, että kotitaloni lähellä oleva betonipuisto olisi oivallinen Parkourin harrastamiseen.
Paloin tunteesta päästä aloittamaan uutta harrastustani. Olisin halunnut jäädä pois bussista ja aloittaa heti harjoittelut. Järkeilin kuitenkin, että on parempi viedä koulureppu ensin kotiin ja aloittaa harjoittelu vasta sitten. JES! Musta oli tulossa brasilian ensimmäinen suomalainen Parkourin harrastaja. Laji ei ollut kovin tunnettu Brasiliassa, joten kuvittelin jo kuinka pääsisin lehtiin ja televisioon kertomaan harrastuksestani. Totta kai jatkaisin Parkouria myös Suomessa, vaikka siellä ei olisikaan yhtä kivat olosuhteet harrastukselle. Ennen kotiin pääsyä olin jo suunnitellut itselleni harjoitusrutiinit ja tiedostanut, että on aloitettava alkeista.
Kotiin saapuessani taivaalla paistoi keskipäivän aurinko, joten päätin odottaa kunnes ilma vähän viilenee. Ilma viileni, mutta sitten tuli niin pimeä, ettei ulos kannattanut enää turvallisuussyistä mennä. Parkour unohtui, vaikka olin aivan varma, että harrastuksesta tulisi minulle elämäntapa.
Lentokoneessa, Brasiliasta Suomeen, luin eräästä brasilialaisesta aikakausilehdestä brasilialaisten lasten yllättävän alhaisesta lukutaidosta, ja siitä kuinka jotkut lapset eivät koskaan edes päässeet kouluun. Suurin este koulun aloittamiselle oli, ettei perheillä ollut varaa laittaa lapsiaan kouluun. Olin juuri palaamasta vuoden vaihto-oppilaskokemukseltani Brasiliasta, eikä minulle koko sinä aikana ollut selvinnyt, että maassa olisi noin vakavia ongelmia. Minun käsitykseni mukaan, kaikki brasilalaiset lapset kävivät koulua.
Sieluni sykähti. Minun on tehtävä asialle jotain. Halusin olla jo perillä Suomessa, jotta voisin aloittaa kamppanjat levittääkseni tietoutta asiasta ja kerätäkseni rahaa näiden lasten perheille. Suunnitelleni, kuinka tiedon levittämisen voisi aloittaa koulustani Ressun lukiosta, jossa oppilaskunta oli aktiivinen järjestämään erilaisia tapahtumia. Voisimme myydä koulussa koulukirjojamme ja lahjoittaa rahat Brasiliaan. Oli tietysti löydettävä luotettava yhteistyökumppani myös Brasiliasta.Tein viisi aukeamallista erilaisia listoja asioista, jota minun täytyi projektissani ottaa huomioon. Kun nousin lentokoneesta, olin unohtanut projektini jo siihen mennessä kun matkalaukkuni näkyi Helsinki-Vantaan liukuhihnalla.
Syksyllä 2009 päätin, että alkaisin harrastamaan Fitnestä. Kävin arkisin töissä ja töiden jälkeen aina salilla. Salilla käymisestä tuli suuri ilonaihe muuten yksinkertaiseen arkeeni.Juoksiessani juoksumatolla tai astellessani stepperillä, luin aina kaiken maailman sporttilehtiä. Erään kerran käteeni sattui lehti, jossa oli juttu naisesta, jonka kanssa treenasi samalla salilla. Juttu kertoi hänen valmistautumisestaan fitness- kisoihin. Näin naista melkein päivittäin. Hän oli kaunis, fiksu ja luonnollinen, kaikkea muuta paitsi karikatyyrinen fitnessmuija. Minä päätin, että sellainen minustakin tulee. Sinä iltana juoksin 45 min ylimääräistä ja käytin kaikkia salin laitteita extra kovilla painoilla.
Matkalla kotiin suunnittelin ravintoni ja treeni rutiinini. Otin huomioon sen, että on aloitettava rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Tuplaisin treenini entisestä 5 x 1,5 h ja lopettaisin hiilihydraatit. Parin kuukauden päästä ihmiset eivät enää tunnistaisi minua samaksi Lauraksi. Olisin timmi ja taipuisa. Kotona kuitenkin järkeilin, ettei Fitnessiä kannattanut aloittaa ennen kuin on aloittanut opiskelun, sillä pääsykokeiden aikana ei olisi voinut keskittyä treenaamiseen niin paljon kuin olisi tarvittu. Vielä tähän päivään mennessä en ole aloittanut kunnon treenaamista, vaikka pääsykokeista ei tarvitsekaan enää huolehtia.
Uusimmasta überturbo villityksestäni kerron seuraavassa blogimerkinnässä.
Ensimmäinen muistikuva tällaisesta voimakkaasta uskon ja tahdon tunteesta oli, kun olin kahdeksan vuotias. Päätimme Kiian ja Miron (naapurin lapset) kanssa perustaa bändin. Meistä piti tulla uusi Aikakone. Suunnittelimme bändimme tulevaisuuttaa ja tähtiin nousua Kiian tarravihkon takakanteen. Olimme varmoja menestyksestämme.
Tärkeintä jokaisen aloitteleva bändin läpilyönnissä on tietysti uskottava habitus. Sain ylipuhuttua äidin ostoksille Malmin Seppälään jo seuraavana päivänä. Halusin ihan itse valita itselleni asukokonaisuuden. Valitsin neonvihreän minihameen, jossa oli muovinen kukkasolki, pinkin hohtavan, napitettavan paidan ja neon vihreän topin. Olin uskalias asuvalintani kanssa, sillä olihan musta sentään tulossa uusi lupaus Suomen tenavatähti taivaalle. Toisin kävi. Ei meidän bändistä tullut mitään. Ei me osattu laulaa, ja kaiken lisäksi Miro oli vasta kuusi vuotias. Se oli ehkä liian nuori julkkikseksi. Käytin mun Aikakone tyylisiä vaatteitani ehkä kaksi kertaa, kunnes kasvoin niistä ulos.
Brasiliassa päätin aloittaa Parkourin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Parkour). Seisoin hiostavan kuumassa bussissa ja huojuin bussi seinältä toiselle kuskin kaahatessa Santo Andrén mäkisiä katuja. Sain idean kuin salaman iskusta. Olin huolestunut yleiskunnostani, ja olin havainnut, että kotitaloni lähellä oleva betonipuisto olisi oivallinen Parkourin harrastamiseen.
Paloin tunteesta päästä aloittamaan uutta harrastustani. Olisin halunnut jäädä pois bussista ja aloittaa heti harjoittelut. Järkeilin kuitenkin, että on parempi viedä koulureppu ensin kotiin ja aloittaa harjoittelu vasta sitten. JES! Musta oli tulossa brasilian ensimmäinen suomalainen Parkourin harrastaja. Laji ei ollut kovin tunnettu Brasiliassa, joten kuvittelin jo kuinka pääsisin lehtiin ja televisioon kertomaan harrastuksestani. Totta kai jatkaisin Parkouria myös Suomessa, vaikka siellä ei olisikaan yhtä kivat olosuhteet harrastukselle. Ennen kotiin pääsyä olin jo suunnitellut itselleni harjoitusrutiinit ja tiedostanut, että on aloitettava alkeista.
Kotiin saapuessani taivaalla paistoi keskipäivän aurinko, joten päätin odottaa kunnes ilma vähän viilenee. Ilma viileni, mutta sitten tuli niin pimeä, ettei ulos kannattanut enää turvallisuussyistä mennä. Parkour unohtui, vaikka olin aivan varma, että harrastuksesta tulisi minulle elämäntapa.
Lentokoneessa, Brasiliasta Suomeen, luin eräästä brasilialaisesta aikakausilehdestä brasilialaisten lasten yllättävän alhaisesta lukutaidosta, ja siitä kuinka jotkut lapset eivät koskaan edes päässeet kouluun. Suurin este koulun aloittamiselle oli, ettei perheillä ollut varaa laittaa lapsiaan kouluun. Olin juuri palaamasta vuoden vaihto-oppilaskokemukseltani Brasiliasta, eikä minulle koko sinä aikana ollut selvinnyt, että maassa olisi noin vakavia ongelmia. Minun käsitykseni mukaan, kaikki brasilalaiset lapset kävivät koulua.
Sieluni sykähti. Minun on tehtävä asialle jotain. Halusin olla jo perillä Suomessa, jotta voisin aloittaa kamppanjat levittääkseni tietoutta asiasta ja kerätäkseni rahaa näiden lasten perheille. Suunnitelleni, kuinka tiedon levittämisen voisi aloittaa koulustani Ressun lukiosta, jossa oppilaskunta oli aktiivinen järjestämään erilaisia tapahtumia. Voisimme myydä koulussa koulukirjojamme ja lahjoittaa rahat Brasiliaan. Oli tietysti löydettävä luotettava yhteistyökumppani myös Brasiliasta.Tein viisi aukeamallista erilaisia listoja asioista, jota minun täytyi projektissani ottaa huomioon. Kun nousin lentokoneesta, olin unohtanut projektini jo siihen mennessä kun matkalaukkuni näkyi Helsinki-Vantaan liukuhihnalla.
Syksyllä 2009 päätin, että alkaisin harrastamaan Fitnestä. Kävin arkisin töissä ja töiden jälkeen aina salilla. Salilla käymisestä tuli suuri ilonaihe muuten yksinkertaiseen arkeeni.Juoksiessani juoksumatolla tai astellessani stepperillä, luin aina kaiken maailman sporttilehtiä. Erään kerran käteeni sattui lehti, jossa oli juttu naisesta, jonka kanssa treenasi samalla salilla. Juttu kertoi hänen valmistautumisestaan fitness- kisoihin. Näin naista melkein päivittäin. Hän oli kaunis, fiksu ja luonnollinen, kaikkea muuta paitsi karikatyyrinen fitnessmuija. Minä päätin, että sellainen minustakin tulee. Sinä iltana juoksin 45 min ylimääräistä ja käytin kaikkia salin laitteita extra kovilla painoilla.
Matkalla kotiin suunnittelin ravintoni ja treeni rutiinini. Otin huomioon sen, että on aloitettava rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Tuplaisin treenini entisestä 5 x 1,5 h ja lopettaisin hiilihydraatit. Parin kuukauden päästä ihmiset eivät enää tunnistaisi minua samaksi Lauraksi. Olisin timmi ja taipuisa. Kotona kuitenkin järkeilin, ettei Fitnessiä kannattanut aloittaa ennen kuin on aloittanut opiskelun, sillä pääsykokeiden aikana ei olisi voinut keskittyä treenaamiseen niin paljon kuin olisi tarvittu. Vielä tähän päivään mennessä en ole aloittanut kunnon treenaamista, vaikka pääsykokeista ei tarvitsekaan enää huolehtia.
Uusimmasta überturbo villityksestäni kerron seuraavassa blogimerkinnässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)