Ruotsia

Tänään minulla oli taas viikottainen ruotsintuntini. Pidimme ryhmässä suulliset esitelmät tekemästämme empiirisestä kielitutkimuksesta ja opettajamme Monica, arvio esitelmien kautta, jokaisen kurssilaisen ruotsinkielen tilan. Minun kieltäni arvioidessaan opettaja aloitti toteamalla, että äidinkieleni on suomi. Tieto ei sinänsä tullut yllätyksenä ja hänkin ymmärsi sen. Ruotsalainen lempeä ja jokaisen ihmisen yksilöllisyyttä korostava palautteenanto lensi melko nopeasti nurkaan, kun Monica alkoi lukea muistiinpanojaan. Tuomio: lause- ja sanapainoni eivät ole ruotsinkielen mukaiset. Minulla on kehittämistä konsonanttiäänteissä, sillä lausun esimerkiksi sanan "tala" juuri niin kuin se kirjoitetaan, enkä niin kuin ruotsalaiset sen sanovat: "thala". Sekä kielen painottaminen, että konsonantti vaikeudet liittyvät vahvasti siihen, että olen suomenkielinen ja opiskellut koulussa juuri suomenruotsia. Suomenruotsi muistuttaa niin äänenpainoiltaan, kuin äännerakenteiltaan suomenkieltä.

Olen kiitollinen Monicalle suorasta palautteesta, sillä tahdon edistyä myös suullisessa ilmaisussani. Olen aiemmin ottanut hänen kanssaan esille, että olen suomenkielinen, joten en puhu suomenruotsia vaan ruotsia suomalaisella korostuksella. Juttelin pari päivää sitten suomenruotsalaisen kaverini kanssa ja hänkin totesi minun kieleni kuulostavan enemmän ruotsin ruotsilta kuin hänen. Kieleni on ollut niin heikko tänne tullessani, että olen osan sanoista oppinut suoraan "göteborgiksi". Lisäksi osa kavereistani koulussa ovat kokeneet erittäin tärkeäksi opettaa minulle oikeat ruotsalaiset äänteet. Ei huolta, kuulostan yhä vahvasti suomalaiselta. Minun ei tarvitse sanoa kuin "hej" tai "kanske" niin ihmiset jo tietävät minun tulevan Suomesta. Koulussa minua kutsutaan Muumilaaksoksi.


En heittänyt tuota "kanske"-sanaa ihan vain sattumanvaraisena esimerkkinä. Minut todella tunnistaa suomalaiseksi vain yhden  "ehkä" sanan perusteella. Olin erään ravintolan vessajonossa, kun eräs jonossa seissyt pohti ääneen vessassa olijan varmaan sammuneen pytylle, jonon seisoessa paikallaan jo toistakymmentä minuuttia. Minä totesin huvittuneen, että "kanske" ja seuraavaksi tyyppi sitten kysyikin, että mistä päin Suomea olin. Hej:n perusteella minua on luultu norjalaiseksi.


Viimeinen palaute, jonka Monicalta sain oli, etten sano lauseitani loppuun. Hän totesi, että normaalissa arkikeskustelussa vastaava saattaa toimia ja monesti rupattelu rakentuukin puolipoukkoilevalle aiheidenvaihdolle. Hän kuitenkin jatkoi, että lauseet jo pystyttävä lopettamaan, vaikka niitä kaikissa tilanteissa tarvitsekaan päättää kieliopin mukaisesti. Tämä oli ehkä vaikein palaute ottaa vastaan, mutta ehkä juuri siksi, koska olen havainnut saman asian. Aloitan lauseet suurella itsevarmuudella ja lopussa huomaan, ettei kielitaito riitäkään lauseen lopettamiseksi, jolloin toivon että kuuntelija on ymmärtänyt asiani ja täydentää lauseeni oikein. Ei kamalan vakuuttavaa kielenosaamista, sanon minä.

Paljon on kielessäni kuitenkin kehittymistä tapahtunut. Olen pelkästään iloinen saamastani palautteesta. Nyt tiedän mihin minun tulee kiinnittää jatkossa huomiota. Toinen asia toisaalta on, haluanko edes kuulostaa ruotslaiselta. Minä olen suomalainen, enkä ihan helposti muuksi muutu. Miksi siis pyrkiä kuulostamaan ruotsalaiselta, jos minua ymmärretään suomalaisenakin? Kaiken lisäksi, saatuani jokaisen preposition ja liikkuvan määreen paikalleen, voi tietämätön laskea minut suomenruotsalaiseksi. Silloin ei ole kellään nokankoputtamista puheeseeni. Suomenruotsi on murre siinä missä göteborska tai tukholman murrekin.