Hakisinko vielä Helsingin oikikseen?

Pitäisikö mun hakea kolmannen kerran Helsingin oikeustieteelliseen?

Helsingin oikeustieteellinen on ollut aina mun suurin haave. Olen aina halunnut juristisksi, mutta yksi haaveeseen kuuluva välietappi on ollut opiskelu Helsingin yliopistossa ja osallistuminen Pykälän (oikeustieteellisen tiedekunnan ainejärjestö) toimintaa. Ruotsiin yliopistoon hakeminen oli alunperinkin vain varavaihtoehto ja pääasiallinen tarkoitus hakemisella oli vain helpottaa Helsingin oikeustieteelliseen hakemisesta aiheutuvaa stressiä. Ruotsiin hakeminen oli vain keino huijata alitajuntaani, ettei elämä lopu vaikkei Helsingin oikeustieteelliseen pääsisikään.

Ratkaisu oli todella hyvä. Päivääkään en ole katunut, että Ruotsiin lähdin. Tämä on mainiota ja koulu sujuu ihan kivasti. Opiskelu sujuisi kuitenkin huomattavasti paremmin omalla äidinkielellä. Juristin koulutus on äärimmäisen kansallinen koulutus, opiskellaanhan tässä kansallista lainsäädäntöä. Suurin osa asioista joita koulussa opin, ei päde Ruotsin rajojen ulkopuolella. Voinko vain sattuman kautta sitoa itseni koko loppu elämäksi Ruotsiin? Ei mulla ole koskaan ollut haavetta tulla ruotsalaiseksi.

Ehkä kärjistän vähän, kun sanon, että olen loppu elämäkseni sidottu Ruotsiin ja ettei koulutksellani tee mitään ulkomailla. Voinhan aina keskittyä kansainvälisempään osaan oikeutta. Idea nyt kuitenkin on se, että 90 % koulutuksesta keskittyy kuitenkin kansalliseen lainsäädäntöön.

Ainoa syy jäädä Ruotsiin on se, etten enää tahtoisi kuluttaa kolmea kuukautta elämästäni projektiin, joka voi päättyä TAAS fiaskoon. En voi koskaan hyvin paineen ja stressin alla. Viimeiset kaksi viikkoa ennen pääsykoetta olen hysteerinen: itken ja tärisen. Viimeisinä hetkinä en luota itseeni tai oppimaani hituisenkaan vertaa. Viime keväänä itkin päivää ennen koetta, etten tule selviämään pääsykokeista. Luovutin siis ennen kuin olin edes saapunut pääsykoepaikalle.

Olen ihmistyypiltäni alisuorittaja. Omistaudun 150 prosenttisesti asioille, jotka ovat minulle tärkeitä, mutta menetän hermoni, koska lataan liikaa odotuksia suoriutumiselleni. Ruotsissa olen oppinut hallitsemaan tunnetta. En kurkoittele tähtiä taivaalta, vaan tyydyn siihen mihin pystyn. Tenteistä selviän ainoastaan luottaen siihen mitä olen oppinut. Tenteissä ei kuitenkaan ole rajaa, jonka mukaan 80 % kokeen tekijöistä jäisi nuolemaan näppejään. Tentistä selviää osaamalla puolet tentin asioista, kun taas pääsykokeissa on päihitettävä reilu tuhat muuta pyrkijää.

Haluan opiskella Suomessa, koska ruotsinkielellä en pysty suoriutumaan niin hyvin kuin tahtoisin. Haluan olla hyvä ja osata. Haluan, että mulla on edes mahdollisuus saada paras mahdollinen arvosana. Kärsivällisyys palkitaan, ja olen varma, että parissa vuodessa ruotsintaitoni on jo aivan yhtä hyvä kuin muilla ruotsalaisilla, mutta ennen sitä olen ehtinyt käymään jo puolet koulutuksestani. Olen silloin siis tilanteessa, jossa koko kandini on täyttä kuraa, vaikka minulla olisi ollut suuri palo suoriutua kaikesta opiskelustani erinomaisin tuloksin.

Otan mielelläni  mieleipiteitä ja neuvoja vastaan. Keskustelen asiasta mielelläni kaikkien kanssa, joilla on asiaan näkökulmia. Facebook inbox, sähköposti tai Skype ;)