Olin pienellä visiitillä koulumme omassa opiskelijabaarissa HandelsPubissa. Yleisen häppeninkin lisäksi kahdella koulukavereillani oli pubissa synttärit ja tupa oli täynnä juristiopiskelijoita. Uskaltautuakseni pubiin tarvitsin kuitenkin tuekseni yhden oikean kaverin. Varmistin hyvissä ajoin ennen Handelsiin suuntaamista, että suomalainen kaverini olisi pubissa muiden kavereidensa kanssa.
Ei se yksi kaveri kuitenkaan paljoa pelastanut. Oli peloissani huolimatta siitä että pystyin roikkumaan suomalaisen kaverini kyljessä ja vaikuttamaan sosiaaliselta ilman todellista kontaktia ruotsalaisten kanssa. Mua ihan oikeesti pelottaa jutella mun koulukavereiden kanssa. Olen miettinyt, että missä mättää, kun en saa kunnon kavereita koulusta. Yritän olla avoin ja positiivinen, mutta etenkin viimeinen onnistuu vain harvoin. Olen huomannut, että keskusteluni keskittyy usein koulutöiden voivotteluun ja kielen hankaluuden masisteluun.
Tälläkin kertaa tyydyin vain kuulumisten vaihtamiseen.
"Moi! Mitä kuuluu?"
"Hyvää. Sulle?"
"Hyvää"
Hiljaisuus
"Okei. Noh...Nähdään. Ha det så bra"
Hauskaa tässä kaikessa on se, että minut on arvonnan kautta valittu olemaan yksi kahdeksasta opiskelijaedustajasta tällä lukukaudella. Tehtäviini kuuluu yhdessä muiden opiskelijaedustajien kanssa, opiskelijoiden lukukauteen liittyvien mielipiteiden kerääminen ja esittäminen tiedekunnalle. Koulukavereiden on siis uskallettava puhua minulle ja minun on uskallettava puhua heille. Taka-ajatuksenani suostuessani oli juuri se, että pääsen keskustelemaan koulukavereideni kanssa. Voin piiloutua tehtävänannon taakse ja puhua kaikille opiskelijoille huolimatta heidän asenteestaan henkilökohtaisesti minua kohtaan. Spännande...eller kanske mer skrämmande.
Palaten tähän iltaan. Ostin juoman, tanssin kolme minuuttia, toljottelin ympärilleni yhdeksän minuuttia, kävin viisi "va sa du?"-tason keskustelua, kävin kaksi kertaa pyörähtämässä vessassa ihan vain, jotta minulla olisi jotain tekemistä ja sitten hainkin jo takkini ja painelin kotiin. Lystiä oli, tai sitten ei. Tärkeintä oli, että koulukaverini näkivät minut pubissa eli tehtäväni tuli suoritettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti