Vatsanpohjaa taas kipristelee ja pää tuntuu painavammalta kuin se todellisuudessa onkaan. Stressipoikanen on iskenyt taas. Paniikki ylikuormitus on saavutettu.
Tulevan syksyn opintojen johdatusluennolla se valkeni minulle: edessä on taas ihan hitsinmoinen työ. Istuin aamun kirjastossa lukien huomiseen uusintatenttiini ja iltapäivän istuin luennoilla tehden muistiinpanoja tulevasta lukukaudesta. Elämänhallinta kynnykseni ylittyi ja pala nousi kurkkuun. Minulla on vielä edellisen vuoden opinnot kesken ja nyt istun jo tulevan vuoden opintojen parissa. Ensinäkään ei ole selvää voinko jatkaa opintojani. Jatkaminen riippuu yhdestä viime viikon tentistä. Tulos edellisestä uusintakokeesta tulee minä hetkenä hyvänsä, ja siihen asti olen pelkästään tulevaisuuden arvailujen varassa. Minun on taas muistettava, että asiat kyllä järjestyy -tavalla tai toisella. Rauhoittelin itseäni äsken katsomalla erilaisia kursseja, joihin haku on vielä avoinna. Jos opintojeni jatkaminen evätään minulta 2 opintopisteen vuoksi, voin vielä ehkä ilmoittautua lukemaan jotain täysin satunnaista kurssia ja sitä kautta pitää oikeuteni opiskelija-asuntooni.
Seuraava lukukausi tuo tullessaan (jos nyt opinnot jatkuvat) oikeusfilosofiaa ja oikeushistoriaa. Odotan tulevaa todella innolla. Vähemmän innoissani olen itsenäisesti kotona tehtävistä esseistä, mutta kyllä minä varmaan niistäkin selviä - kunhan vaan en jännityksestä lamaannu.
Meillä on tässä kurssissa vieraileva luennoitsija Juha Karhu Rovaniemen yliopistosta. Oletettavasti täysin suomenkielinen luennoitsijamme esittäytyi tänään luennollamme ja sai paljon sympatiaa osakseen. Vahva suomalainen aksentti ja rönsyilevä esiintymistapa tekivät esityksestä aika sekavan, mutta kuten opiskelijatoverinikin sanoivat: luennoitsija oli suloinen.
Mikähän siinä onkin, että meidän suomalaisten täytyy aina ääneen todeta puhuvamme suomenruotsia? Juha Karhu ilmoitti heti lavalle astuessaan puhuvansa suomenruotsia. Minäkin aina sanon, että olen kotoisin Suomesta ja loppuksi totean, että sen kyllä varmasti kuulee puhetavastani. Niinhän sen kuuleekin. Pitääkö sitä sitten ääneen mainita jos se on niin itsestään selvää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti