Meillä oli torstaina koulussa oikisopiskeljoille suunnattu työelämään tutustuttava messu, missä iso läjä juristeja työllistäviä työnantajia esittäytyi. Keskustelu lakiasianajofirmojen kanssa oli puuduttavaa. Paljonkos sulla on opintoja takana ja kuinka paljon sun todistuksessa koreilee AB? Palkkaamisperiaatteiksi mainittiin koulutodistus ja persoonallisuus. Työntekijöistä päätellen persoonallisuudesta voidaan selkeästi joustaa, sillä samoja hapannaamoja seisoi joka tiskillä. Juristien kasvoille oli kiristetty tiukkisyrmy ja suusta tuli ennakkoon opeteltua mantraa. "Meillä on firmassa tosi hyvä henki - käydään aina lounaalla lenkillä yhdessä". "JAAHA, no milloin te sitten syötte lounasta"?
Tuollaiset messut on mielettömän vaarallisia. Ne jotka on kiinnostuneet työskentelystä asianajofirmoissa ahdistuvat pahasti, lopettavat kaiken hauskanpidon ja elämästä nauttimisen ja omistavat elämänsä arvosanojen varmistamiseen kirjaston lukusaleissa. Ne joita asianajajafirmat ei voisi vähempää kiinnostaa lopettavat koko juristiohjelman ja lukevat mielummin jotain ainetta missä sieluaan ei tarvitse myydä isoille, kylmille firmoilla ja asettaa koko tulevaisuuttaan arvosanoista päättävien professorien käsiin. En tiedä oikeen mihin itseni tuossa skaalassa laitan. Ehkä on olemassa joku sellainen suomalaisten asteikko, jossa kuivat juristit karkoittaa vain hakemasta työtä isoista asianajajafirmoista, mutta eivät kuitenkaan karkoita suomalaisopiskelijaa opintojen parista. Mun mielestä parhaansa antamisen on riittettävä. Haistatan pitkät arvosanojen sairaanmoiselle havittelulle, mutta ymmärrän hyvin, että arvosanat todistuksessa ovat kyllä ihan hyviä viittauksia omasta osaamisestani. Olisihan se kiva näyttää työhaastattelussa hyvää todistusta, mutta omaa mielenterveyttäni en aio muutaman ABn vuoksi menettää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti