Seisoin keskellä sekaista kotiani ja tuijotin peiliin. Huokaisin ja nyrpistelin nenääni: kanelbulle kilot eivät vain oikein pue minua. En tiedä sopiiko iso vatsa kenellekään. Yritin kuitenkin järkeillä ja muistuttelin itseäni, ettei naiset ole koskaan tyytyväisiä. Jos nyt laihtuisin ja yhtäkkiä kotini pysyisi siistinä paremmin ja koulu muuttuisi helpoksi, hankkisin ongelmia jostain muusta asiasta elämässäni. Yritin saada tsemppauksen päälle ja mietin että on vaan unohdettava huolet.
Sitten tajusin.
Viime kevät oli elämäni onnellisinta aikaa. Asuin kämppikseni kanssa Koskelassa ja luin pääsykokeisiin. Olin monta monta kiloa kevyempi kuin nyt, kävin pitkillä lenkeillä joka ilta ja minulla oli taloudenhoitaja. Asetelman ei pitänyt mennä niin, että siisteyden ylläpito olisi ollut vain yhden harteilla, mutta käytännössä Anni siivosi 15 kertaa enemmän kuin minä.
Päädyin tulokseen, että minun onneeni kyllä vaikuttaa kilot ja kodin siisteys. Eivät ne varmasti mitään perustavan laatuisia tekijöitä ole, mutta asioita jotka vaikuttavat hyväntuulisuuteeni ja itsetuntooni.
Siitä on liian kauan kun olen ollut Suomessa. Minulla on erittäin romanttinen kuva Helsingistä. Muistan kaikki ihanat paikat kauniissa keskikesän ilta-auringossa ja muistelen päivä, joina ei ollut mitään velvollisuuksia. Tiedän kuitenkin, että arki se pyörii siellä Suomessakin ja pakkanen paukkuu. Vaikka haaveet ja unelmat vie joskus mukanaan, on minun kuitenkin muistuteltava itseäni todellisuudesta. Jos opiskelisin Suomessa olisi luettavaa aivan yhtä paljon. Minun tulisi pestä pyykkiä, tiskata ja siivota kotiani myös Suomessa. Lihoaminen voi tapahtua ihan missä maan kolkassa vain, eikä ole siis mitenkään sidottu tähän Göteborgissa asumiseen. Niin, että menepäs nyt itseesi Laura! Lopeta se unelmointi ja blogin rustaaminen ja keskity siihen, ettet hanki itsellesi lisää tyytymättömyyden aiheita, kuten esimerkiksi uusintatenttiä. Takaisin kirjojen ääreen, NYT!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti